T I L A A N Y T : W W W. S U O M E N S OT I L A S . F I testit, koeajot, ammunnat maalla, merellä, ilmassa Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta. Kontrollin lukijoille erikoistarjous 59 € Tilaa: www.suomensotilas. fi/tilaa Valitse ”Normaali kestotilaus” ja kirjoita Lisätietoja-kohtaan ”Kontrolli” DOPINGIA RIIPP UMA TON SOTI SOTIL AIL LE | KY MMEN EN VUOT ILMASOT A EX TR A TA: WTC 0911 | JAT KOSODA RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST A 19 19 UMA t 4/ JA RAUH N ASEET TON t SUOMEN | SODASTA SOTI
ASTA | SV EITSI RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST A 19 19 % MA AVOIM LUOT TA A RESERVII UMA TON t 6/ t SOTI
tta ja tkoso dasta 2 STORIA EX TR A: SAKS N AN VIIME LASA % IKAK AUSJ ULKA ISU V UOD EST A 19 19 t 2/ ÄRIT VA INEN VO UMA | PUOLUS TUSSELON ITTO 1943 TON t
STAKKAIN SOTI RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA Ihmea se suuria ita vai lupauk sia? % USA LIIP AISIMELL TEKO | VENÄ JÄLL ISU V UO DEST A 19 19 t 1/ Ä PUHUU UMA t TON
A | HÄVI TTÄJÄN MA ALLA 4.5-SUKU RAHA SOTI % RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST : UUSI TA POLVI | KOITA JO KI A 19 19 t 3/ UMA t TON
ISTELUTA PA | KE MIALLIN EN ROBOTT TAPPAJA 1944 SOTI % | ILMAS SA : ”MERSU RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST A 19 19 t 4/ UMA t IEN TAIVA N” PUIKO TON
S | KYBE RSOTA JA ELSO | AS EVELVO ISSA SOTI LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST % Taivaan robotit Maavoim uusiksi at Suihkuh äv VIIDES SU ittäjän KUPOLVI KON T R O LL I PIK AKIVÄ ENNA | HI RIIPP KONE PIST TAIST OOLI EN ELU 70 vu o AT HUOM KIINAN aurinko nousee Varave uusiks rkko i 3 • 2014 Uuden taistelu tavan UUSI JU H Polarikse TA lta Suomen MERSUT 70 vuott a R I I P P U M ATO N S OT I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S TA 1 9 1 9 • M A A L L A , M E R E L L Ä J A I L M A S S A A 19 19 LLISUUS t 5/ RAP t
Sisältö #3 • 2014 MITÄ VÄKIVALTATILANTEESSA todella tapahtuu? sivu 7 ilmoitukset // SUOMEN SOTILAS HANTAURUS 02 15 C.P.E. 23 FINNPROTEC 36 .. E TestissA 2000-luvun Suomi-konepistooli sivu. 29 04 PÄÄKIRJOITUS / Luotettavuus koetuksella 05 EU:lle töihin, miksi ja miten? 07 VÄKIVALLAN KASVOT tutkimus 13 The Fighting Edge 16 KENTTÄKOULUTTAJA / Puhuttaminen 21 ASEUHKATILANTEIDEN HALLINTA 25 SUOMALAINEN HENKILÖSUOJELUKURSSI / Glenford Dinnal-Allen 29 Aseuhkatilanteisiin varautuminen alkaen sivulta 21! UUDEN AJAN SUOMI-KP ? 33 VARUSVARASTO / Varusteliivit 38 Apua selkävaivoihin? 44 TREENAA / Urheilutuet ja -lämmittimet 46 KIRJASTO / Tilanteenmukaista ammuntaa 52 VIDEOVUOKRAAMO / Lone Survivor 54 LYHYESTI / KON T ROLL I 3 • 2014 3
PÄÄKIRJOITUS KONTROLLI LUOTETTAVUUS KOETUKSELLA Kontrolli 3 / 2014 ISSN 2341- 6947 Kustantaja Kontrolli-julkaisut Oy Jo vuosien ajan suomalainen poliisi on nauttinut suurta luottamusta kansalaisten keskuudessa ja ollut aivan kärkipäässä kaikkien ammattien vertailussa. Tutkimusten mukaan yli 90 prosenttia kansalaisista luottaa poliisiin erittäin paljon tai melko paljon – luku on Euroopan ennätys, sillä keskimäärin Euroopassa poliisi nauttii hieman yli 60 prosentin luottamusta. Viime kuukausina on saatu lukea ja kuulla useita uutisia, joissa yksittäisen poliisimiehen toiminta ja luotettavuus on asetettu kyseenalaiseksi. Suurin osa ihmisistä toki ymmärtää, että kyse on yksittäistapauksista, ja suuri osa mieltää myös sen, että aina ei puhuta muusta kuin toteen näyttämättömistä epäilyistä. Medialukutaitoiset huomaavat myös, että kyse on myös median omista valinnoista sen suhteen, mitä asioita uutisoidaan ja missä sävyssä uutisointi tapahtuu. Vaikka kyse on vain yksittäisiin poliisimiehiin kohdistuvista epäilyistä, tällaiset epäilykset saattavat kuitenkin heikentää kansalaisten poliisia kohtaan tuntemaa luottamusta, erityisesti jos lyhyen ajan sisällä uutisoidaan useista tapauksista. Päätoimittaja Seppo Vesala Taitto & Editointi Juha Harju Toimittajat Antti Sirkkala Timi Tikkanen Juha Rämänen Valokuvaaja Timi Tikkanen Numerossa avustaneet Aspo Sorhammar Tom Lindblom Petri Freundlich Riku Hintukainen Jenny Wesanko Tuukka Jämsä Heikka Jämsä Kannen kuva Seppo Vesala Yhteydenotot toimitus@kontrolli.fi sukunimi@kontrolli.fi Yksittäisiin poliisimiehiin kohdistuvia epäilyksiä huomattavasti vakavammasta asiasta puhutaan silloin, kun kokonaisen organisaation luotettavuus voidaan kyseenalaistaa, oli sitten kyse liikennevalvontatilastojen oletetusta vääristelemisestä tai paljon julkisuudessa esillä olleesta yhden poliisimiehen rikosepäilystä, jonka tutkinta sisältää niin paljon salaliittoteoreetikkojen rakastamia aineksia, että asiassa tuntuu väistämättä palaneen käryä, vaikka ei normaalisti foliohattua käyttäisikään. Yksittäisten henkilöiden mahdolliset rötöstelyt jäävät yksittäistapauksiksi, mutta toivoa sopii, että organisaatiotasolla pyritään mahdollisimman läpinäkyvään toimintaan. Mitä enemmän epäilyksiä ihmisten mieliin jää, sitä enemmän luottamus horjuu. On syytä muistaa, että mitä korkeammalla ollaan, sitä suuremmalla rytinällä sieltä tullaan alas. Seppo Vesala mainosmyynti myynti@kontrolli.fi Osoite Kontrolli-julkaisut Oy PL 10 40321 Jyväskylä Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen. Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla. twitter.com/vouti twitter.com/kessu poliisikoulun kasvatti w w w.facebook.com/kontrolli w w w.kontrolli.fi 4 KON T R O LL I 3 • 2014
teksti: Petri Freundlich | kuvat: julkiset lähteet EU:lle töihin, miksi ja miten? Suomesta on aina lähdetty ulkomaille vuolemaan kultaa. Nykyään lähteminen on varmasti helpompaa kuin koskaan, ja yksi merkittävä potentiaalinen työnantaja turvallisuusalan ammattilaiselle on Euroopan yhteisö. Mitä ulkomaille lähtöä suunnittelevan tulee ottaa huomioon? M oni turva-alan työläinen tähyää jatkuvasti ulkomaille töihin kotimaan työtilanteen ja kehnohkon palkkauksen takia. Ulkomailla tuntuisi ainakin olevan hyvä palkka ja mielenkiintoiselta kuulostavia töitä tarjolla. Onko tilanne kuitenkaan ihan se, ja miten töihin sitten pääsee käsiksi? Tässä pieni katsaus EU:n palveluksessa työskentelemiseen. Miksi? Ennen kuin lähtee ulkomaille töihin, kannattaa selvittää itselleen, mistä syistä sinne on lähdössä. On olemassa paljon hyviä syitä hakeutua kansainvälisiin työtehtäviin, mutta valitettavasti myös niitä huonoja syitä, joista sitten seuraa pettymistä ja turhautumista. Ensimmäinen mieleen tuleva sudenkuoppa on se, kun ihmiset kuvittelevat kansainvälisten työtehtävien olevan hienompia ja kiinnostavampia kuin se oma työ kotimaassa. Tämä ei valitettavan usein pidä paikkaansa alkuunkaan. Yleensä varsinkin Pohjoismaista ja tietyistä KeskiEuroopan maista tulevat turhautuvat hyvin nopeasti siihen, että työtehtävät ovat yksitoikkoisempia ja vaikutusmahdollisuudet paljon pienempiä kuin kotimaassa. Lisäksi kaikki työehdot eivät välttämättä ole ihan niin hyvällä tolalla kuin kotimaassa: henkilöstösäännöksissä voi olla esimerkiksi pykälä, jonka mukaan työntekijä on työnantajan käytettävissä 365 päivää vuodessa, joten kesken loman voidaan käskeä töihin, eikä se ole mitenkään ennenkuulumatonta. Myös reilumpaan työmäärään kannattaa varautua. Henkilöstösäännökset on lisäksi kirjoitettu aika väljästi ja niiden tulkinnatkin vaihtelevat aika paljon eri organisaatioiden välillä. Oman kokemukseni mukaan etenkin viranomaistaustaisille tämä muutos on melko suuri, kun taas yksityiseltä puolelta tulevat sopeutuvat helpommin. En halua suinkaan lannistaa tai lytätä kaikkia tehtäviä, sillä EU on todella laaja organisaatio. Erilaisia toimielimiä ja virastoja on joka puolella Eurooppaa ja työtehtäviä ihan laidasta laitaan, mukana niin tylsiä kuin mielenkiintoisiakin tehtäviä. Haluan vain varoittaa siitä ajattelumallista, että jos on kotimaassa leipääntynyt töihinsä, niin tilanne muuttuisi jotenkin merkittävästi paremmaksi, kun lähtee ulkomaille töihin. Kansainväliselle uralle hakeutumiseen on toki myös paljon hyviäkin syitä. Palkka on se yksi suuri hyvä syy suomalaisen turva- alan työntekijän näkökulmasta. Hieman työtehtävistä ja asemapaikasta riippuen voi kohtalaisten peruspalkkojen, hyvien lisien ja alhaisen verotuksen ansiosta normaaleissa työtehtävissä olevalle turvaukkelille jäädä kuukaudessa käteen jopa kolmosella alkavia summia. Yleensä työpaikkailmoituksissa mainittua peruspalkkaa ei kannata pelästyä vaan selvittää kokonaispalkka, sillä erilaisista lisistä tulee helposti peruspalkan päälle vielä puolet lisää. Palkkauksen lisäksi hyviksi syiksi ulkomaille lähtemiseen voi laskea yleisen elämänkokemuksen ja kielitaidon karttumisen. Miten? Suurin kysymys onkin sitten se, miten EU:lle oikein pääsee töihin. Tässä vaiheessa täytyy toistaa aiempi kommenttini siitä, että EU on laaja kokonaisuus. Rekrytointikäytäntöjä on todella paljon erilaisia, eikä kaikkea voi käydä läpi tämän mittaisessa artikkelissa. Kuitenkin hyvillä mielin voi sanoa, että seuraavat ohjenuorat koskettavat selvästi suurinta osaa EU -organisaatioista. Karkeasti jaotellen EU-organisaatioissa on kolmenlaisia työntekijöitä: vakituisessa työsuhteessa olevat virkamiehet (permanent officials) ja määräaikaiset työntekijät, joilla on kahdenlaisia määräaikaisia sopimuksia (contract staff ja temporary agents). Lisäksi on olemassa harjoittelijoita, vapaaehtoisia ja niin sanottuja kansallisia asiantuntijoita, mutta nuo kolme ryhmää ovat ne, jotka yleisimmin koskettavat turva-alan tehtäviin hakeutuvia. Vakituiseksi virkamieheksi on oikeastaan yksi ainoa tie. Sellaiseksi päästäkseen pitää läpäistä European Personnel Selection Officen (EPSO) avoin kilpailu. Kilpailut löytyvät EPSO:n internetsivuilta (europa.eu/epso), josta pitää vain löytää sopiva kilpailu, jonka vaatimukset täyttää, ja jättää hakemus. Kilpailuja julkaistaan vaihtelevalla tahdilla vähän tehtäväalueista riippuen. Joihinkin tehtäviin (esimerkiksi kääntäjät ja tulkit) saatetaan julkaista kilpailuja jopa joka vuosi, kun taas esimerkiksi turva-alan tehtäviin saatetaan kilpailuja julkaista vain muutaman vuoden välein. Kilpailun prosessit vaihtelevat hieman työtehtävien tasosta riippuen, mutta yleensä niihin kuuluu ensiksi jonkinlainen koe, jonka voi tehdä kotimaassaan siihen osoitetussa testipaikassa. Toisessa vaiheessa tehdään koe Brysselissä, minkä jälkeen kilpailun läpäisseiden nimet laitetaan tietokantaan, jota eri EU-organisaatiot voivat käyttää. Tämä kilpailuprosessi on paikka paikoin hyvin byrokraattinen ja saattaa kestää yhteensä jopa vuoden päivät. Kilpailun läpäiseminenkään ei aina välttä- KON T ROLL I 3 • 2014 5
mättä tarkoita sitä, että ura EU:n palveluksessa aukeaa, vaan eri EU-toimielimet valitsevat tietokannasta henkilöstöä omien rekrytointitarpeidensa mukaan. Lista on voimassa aina tietyn ajan (joitakin vuosia, kilpailusta riippuen) ja jos sinä aikana ei onnistu töihin pääsemään, niin ei auta kuin yrittää uudelleen. mällä pääsee hyväksyttyjen tietokantaan, jota sitten organisaatiot voivat käyttää rekrytoinneissaan. Nämä valintaprosessit vaihtelevat paljon tehtävien mukaan. Joissain tehtävissä riittää vain hakemuksen lähettäminen ja tiettyihin kysymyksiin vastaaminen, mutta toisissa taas saattaa olla myös erilaisia testejä. Vaikka tie virkamieheksi on oikeastaan ainoa tapa rakentaa ”ura” EU-toimielimissä, niin myös määräaikaisista työtehtävistä löytyy houkuttelevia paikkoja. Niiden huono puoli on tietysti se, että kun ne ovat aina tietyn palkkaluokan tehtäviä, niin niissä sitten ollaan siinä tietyssä palkkaluokassa ja tehtävässä niin kauan kun sopimusta jatketaan. Yleensä saman palkkaluokan sisällä voi kuitenkin vaihtaa tehtäviä talon sisällä, ja joissain tapauksissa jopa organisaatiosta toiseen, mikäli vain sopiva tehtävä löytyy. Lisäksi myös saman palkkaluokan sisällä voi tietyissä tapauksissa päästä korkeammalle palkkapykälälle ja ikälisät myös kerryttävät palkkaa jonkin verran. Lopulta pidemmällä aikavälillä kyseessä on kuitenkin eräänlainen umpikuja. Parempiin tehtäviin ja paremmille palkoille päästäkseen pitää hakea uutta paikkaa kaikkien muiden hakijoiden joukossa. Toisaalta vakituiseen työsuhteeseen voi päästä käsiksi myös sopimussuhteisena työntekijänä. Sopimus voidaan uusia kertaalleen samanmittaisena, mutta toisella uusimiskerralla sopimuksesta tulee toistaiseksi voimassa oleva (tämä sääntö ei tosin välttämättä päde alimmassa palkkaluokassa oleviin). Myös eri EU-organisaatiot palkkaavat suoraan sopimussuhteista henkilöstöä niin Contract agenteiksi kuin Temporary agenteiksi. Nämä hakuilmoitukset löytyvät yleensä kyseisen viraston tai toimielimen omilta internetsivuilta ja suurimmaksi osaksi myös EPSO:n sivuilta. Vaatimukset ja rekrytointiprosessit näihin tehtäviin vaihtelevat aina työnantajan mukaan, ja sekä rekrytointikäytäntöjä että työtehtäviä näissä on todella laidasta laitaan. Määräaikaisia tehtäviä on siis kahdenlaisia, on ”contract staff”, jotka palkataan maksimissaan viideksi vuodeksi kerrallaan ja joilla on omat palkkaluokkansa, sekä ”temporary agents”, jotka niinikään palkataan määräajaksi enintään kuudeksi vuodeksi kerrallaan, mutta joilla on samat palkkaluokat kuin virkamiehillä. Contract staffiin pääsemiseksi on kaksi vaihtoehtoa. Ensiksi EPSO julkistaa sivuillaan aina tarpeen vaatiessa CAST-valintoja tietyille ammattiryhmille. Näihin osallistumalla ja nämä läpäise- 6 KON T R O LL I 3 • 2014 Yhtenä mahdollisuutena ovat vielä tietysti EU:n erinäiset siviilikriisinhallintaoperaatiot. Niihin tosin käytännössä pääsee mukaan lähes yksinomaan eri viranomaisten palveluksesta. Viranomaiset rekrytoivat yleensä sisäisellä haulla erilaisin kriteerein henkilöt, jotka sitten lähetetään noihin operaatioihin. Operaatioihin rekrytoidaan myös suoraan hakemusten perusteella, mutta näitä paikkoja on huomattavasti vähemmän. Paikkoja kuitenkin kannattaa aina välillä katsastaa EEAS:n (European external action service) sivuilta. Mikäli oikeasti haluaa töihin EU-organisaatioihin, internetiä kannattaa selailla ja hakemuksia laittaa hyvin tiuhaan. Hakemusta lähettäessä kannattaa mainita kaikki käymänsä kurssit, joista vain voi esittää todistukset, ja omaa kielitaitoa ei kannata missään nimessä arvioida turhan vaatimattomasti. Kielitaito, joka eteläeurooppalaisen mielestä on kiitettävä, olisi yleensä suomipojan papereissa korkeintaan tyydyttävä. Muutenkaan suomalaisille tunnusomaiseen vaatimattomuuteen ei kannata langeta hakuprosessissa. Valehdella ei missään nimessä pidä, mutta asioita ei kannata aina esittää mahdollisimman vaatimattomin sanamuodoin.
ltatilanteessa? Mitä tapahtuu väkiva Onko kamppailulajiharrastuksesta hyötyä? Päätyykö tilanne ain a painiksi? tilannetta? telumatsi katu t o a a p a v Miten hyökkääjä toimii? o k a a t Vas .. vakivallan kasvot Enää kysymyksiin ei tarvitse vastailla fiilispohjalta. teksti: Seppo Vesala kuvat: Seppo Vesala, julkiset lähteet kaavio: Jyrki Talonen H arvalla lienee kokemusta enemmästä kuin korkeintaan muutamasta itsepuolustustilanteesta – ja jos on, olisi hyvä tarkastella omaa käyttäytymistään ja miettiä, miten tilanteisiin joutumista voisi välttää. Voimankäyttötilanteet ovat luonteeltaan niin erilaisia, että niitä ei voida laskea mukaan tähän saldoon. Siitä huolimatta, että harvalla on niin huomattavaa kokemusta itsepuolustuksesta, että sillä olisi mitään tilastollista merkitystä, asiasta liikkuu paljon erilaisia käsityksiä – tai ehkä juuri sen vuoksi. Väkivaltatilanteista on kuitenkin tehty tutkimus, jota varten on analysoitu yli 2300 väkivaltaista kohtaamista. keräämistä hankalampaa, jolloin aineistomateriaalin määrä jää pienemmäksi. Haastattelututkimuksessa aineisto saattaa olla värittynyttä, mutta videokuva ei puolestaan valehtele. Internetistä keräämällä aineisto on kattavampaa. LaFondin tutkimuksessa kaikki tapaukset oli kerätty yhden yhdysvaltalaisen kaupungin alueelta, ja LaFond löysi haastateltavat henkilöt edellisten haastateltavien vinkkaamana, jolloin kaikkien tutkittujen henkilöiden sosioekonominen asema oli melko samankaltainen. Lisäksi myös haastattelututkimuksessa on riskinä, että haastateltavat jättävät kertomasta tietynlaisista tapauksista, erityisesti jos tilanteet ovat haastateltavan kannalta jotenkin noloja, tai haastateltava tulisi samalla tunnustaneeksi rikoksen. Talosen käyttämää aineiston keräämistapaa voidaan siis pitää verrattain hyvänä. Tilanteiden anatomiaa Tutkimusraportin alussa Talonen toteaa, että väkivalta liittyy useimmiten sosiaalisiin tilanteisiin. Se on harvoin itsessään tavoiteltava päämäärä, vaan useimmiten on kyse keinosta johonkin päämäärään pääsemiseksi. Fyysinen väkivalta sisältää aina jonkinlaisen henkisen väkivallan elementin, mutta sama ei välttämättä päde toisin päin. Tutkimuksen esittely Talonen luokittelee väkivaltatilanteet kaavion mukaisesti kahteen pääluokkaan eli henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, ja molemmat kategoriat edelleen suoraan ja epäsuoraan väkivaltaan sekä sanalliseen ja sanattomaan väkivaltaan. Fyysinen epäsuora väkivalta jakautuu osaltaan myös tilanteisiin, joissa hyökkäys on välittömästi alkamassa, sekä tilanteisiin, joissa hyökkäys on jo alkanut. Tutkimus on tehty analysoimalla yli 2300 videokameralla kuvattua väkivaltatilannetta. Osa nauhoitteista on löytynyt Internetin niin sanottuja tappeluvideoita jakavista videopalveluista, osa on valvontakameroiden kuvaamaa, ja osa esitetty esimerkiksi television poliisi-reality-ohjelmissa eri maissa. Suurin osa kuvamateriaalista on peräisin Yhdysvalloista. Kuten Talonen itsekin toteaa, aineiston keräämisellä tällä tavalla saattaa olla vaikutusta tuloksiin. On mahdollista, että tietyn tyyppisistä tilanteista ei ladata Internetiin muiden käyttäjien katsottavaksi niin paljon videoita kuin tilanteiden yleisyys edellyttäisi, tai päinvastoin jotkin tilanteet saattavat saada suhteettoman suuren näkyvyyden. Eräs vaihtoehtoinen materiaalin keräämistapa olisi tilanteissa mukana olleiden henkilöiden haastatteleminen; esimerkiksi James LaFond on käyttänyt tätä tapaa kerätessään aineistoa kirjaansa the Fighting Edge. Jaottelu saattaa tuntua ensilukemalta hieman vaikeaselkoiselta, mutta esimerkkinä epäsuorasta henkisestä sanallisesta väkivallasta mainitaan vaikkapa huhujen levittäminen kohteesta. Sanatonta taas on esimerkiksi sosiaalisista suhteista eristäminen tai mykkäkoulu. Suoraa henkistä väkivaltaa ovat esimerkiksi sanalliset uhkaukset (sanallinen väkivalta) tai uhkaavat eleet ja ilmeet (sanaton väkivalta). Fyysisen väkivallan kategoriat ovat ehkä helpommin hahmotettavissa: epäsuoraa sanallista väkivaltaa on esimerkiksi toisen yllyttäminen hyökkäämään, ja sanatonta esimerkiksi kohteen myrkyttäminen. Suorassa väkivallassa jo kategorioiden nimet kertovat, mistä on kyse: joko alkamassa olevasta tai jo käynnissä olevasta hyökkäyksestä. Tutkimuksen esiraportti keskittyy fyysisiin tilanteisiin, ja voi olla, että henkisen väkivallan tutkiminen tällaisen videomateriaalin kautta saattaisi olla haastavaa. Varsinaisessa päätutkimuksessa on analysoitu myös osapuolten ilmeet, eleet, toiminta ja niihin liittyvät sanalliset seikat myös kamppailun esi- ja jälkivaiheissa. Sain käsiini väkivaltatilanteista tehdyn tutkimuksen materiaalia, kun tutkija Jyrki Talonen lähetti minulle tutkimuksensa esiraportin, joka on julkaistu englanniksi nimellä ”We´ll get you next week” (2013). Sama aineisto on julkaistu suomeksi kirjassa Renkaita vedessä – ajatuksia kamppailutaidoista (2011), jonka Talonen on kirjoittanut yhdessä Ilpo Jalamon kanssa. Myös haastattelututkimuksessa on omat ongelmansa: haastattelututkimuksissa tutkimusmateriaalin kerääminen on videoiden KON T ROLL I 3 • 2014 7
4. Tappelu, kun termiä ei käytetä yleiskielen mukaisesti, määritellään lyhyeltä etäisyydeltä alkavaksi ja siihen liittyy tönimistä ja keskustelua, mutta joissakin tapauksissa tilanne saattaa alkaa juoksuhyökkäyksenä. Vaikka tappelu alkaa verbaalisena yhteenottona, se johtaa yleensä fyysiseen kamppailuun, sillä osapuolet eivät pyri rauhoittamaan tilannetta, vaan ennemminkin levittämään bensaa liekkeihin. Päällekarkaus on yleensä yksi yhtä vastaan tehtävä yllätyshyökkäys, jossa puolustautuja ei joko ehdi puolustautua lainkaan ensimmäistä hyökkäystä vastaan tai puolustautuminen on yllätyksen takia tehotonta. Joissakin tapauksissa tilanne on ohi heti ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen, ja useimmiten puolustautuja ei pysty koko kohtaamisen aikana kääntämään lihamyllyn pyörimissuuntaa toiseksi. 5. 6. Ryhmäväkivalta kuvaa tilannetta, jossa osallisia on enemmän kuin kaksi. Tilanteessa saattaa olla yksi useaa vastaan tappelu, monta montaa vastaan, tai useita samanaikaisia tappeluita. Ryhmätilanteessa toinen osapuoli saattaa koostua myös turvallisuusalan ammattilaisista, mutta tilanne ei ole heidän hallinnassaan, vaan kyse on heidän näkökulmastaan itsepuolustus- eli hätävarjelutilanteesta. Talonen jaottelee tutkimusmateriaalin perusteella väkivaltatilanteet 12 kategoriaan, jotka on edelleen jaoteltu kolmeen alakategoriaan: mies miestä vastaan, mies naista vastaan, sekä nainen naista vastaan. Tilanteita on analysoitu myös sen kannalta, käytettiinkö tilanteessa aseita. Väkivaltatilanteiden 12 kategoriaa on esitelty oheisessa faktalaatikossa. F 12 kategoriaa: 2. Riita on määritelty siviilihenkilöiden väliseksi kohtaamiseksi, joka ei sisällä fyysistä kamppailua Kaksintaistelu on etukäteen sovittu fyysinen kohtaaminen, joka ei kuitenkaan ole kamppailu-urheilua, esimerkiksi etukäteen sovittu tappelu. Spontaani kaksintaistelu eroaa edellisestä siten, että se ei ole etukäteen sovittu kohtaaminen, mutta kumpikin osapuoli on tietoinen tulevasta tappelusta, eikä kumpikaan välttämättä edes halua välttää sitä. Spontaania kaksintaistelua saattaa edeltää riita. 8 KON T R O LL I 3 • 2014 3. 7. 8. Ryöstössä saattaa olla yksi tai useampia tekijöitä, jotka ovat joko aseistettuja tai aseistamattomia, tavoitteena anastaa vastapuolelta omaisuutta tai rahaa. Myös kaappaukset on sisällytetty tähän kategoriaan. 9. vakivaltatilanteiden 1. Seksuaalinen väkivalta tarkoittaa tässä tutkimuksessa seksuaalista ahdistelua, pakottamista sukupuoliyhteyteen ja raiskausta. Voimankäyttö liittyy lähinnä turvallisuusalan ammattilaisten työhön, mutta Talonen toteaa, että myös muiden alojen työntekijöillä saattaa olla voimankäyttöoikeuksia. 10. Sotilaiden lähitaistelu on jätetty tämän tutkimuksen, tai ainakin esiraportin, ulkopuolelle. Tosin mikäli sotilaan lähitaistelutilanne on ollut luonteeltaan voimankäyttöä, se on laskettu voimankäyttökategoriaan. Urheiluväkivalta tarkoittaa eri urheilulajeissa kiellettyä väkivaltaa, kuten jääkiekkotappeluita, ja se on myös rajattu pois tutkimuksesta. Tutkimusta varten on kuitenkin analysoitu lähes 400 miesten ja naisten vapaaottelukohtaamista. Niiden tuloksia ei ole sisällytetty varsinaiseen tutkimukseen, vaan tarkoituksena on vertailla väkivallan ja vapaaotteluiden välisiä eroja; useinhan kuulee väitettävän, että vapaaottelu vastaa katuväkivaltatilanteita. 11. 12. Muu väkivalta -kategoria sisältää esimerkiksi sosiaalista tai rakenteellista väkivaltaa, esimerkiksi tilanteita, joissa nainen saa samasta työstä huonompaa palkkaa kuin mies. Tämänkaltaiset tilanteet on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle.
Kamppailussa käytettävät etäisyydet voidaan jakaa eri tavalla kategorioihin; useimmiten käytetään kategorioita kuten potkuetäisyys, lyöntietäisyys ja niin edelleen. Talonen kuitenkin käyttää kategorioita, jotka eivät kerro niinkään kamppailijoiden käyttämistä tekniikoista, vaan niistä etäisyyksistä, miltä osapuolet voivat kohdistaa toisiinsa erilaisia hyökkäyksiä. Kategorioiden välille ei ole asetettu mitään metrimääriä, vaan niiden rajat ovat hyvin joustavat ja suhteelliset; esimerkiksi käytettävät aseet vaikuttavat siihen, millä etäisyydellä subjektiivisesti tarkastellen osapuolet ovat. Jos toisella on käytössään pitkävartinen keppi ja toinen osapuoli on paljain käsin eikä hän ylety vastustajaansa, tämä muuttaa tilanteen symmetriaa. Jos kepillä lyöjä kuitenkin ylettyy vastustajaansa, molempien täytyy ymmärtää olevansa niin sanotusti etäisyydellä. Osassa tutkimusmateriaalista käytettiin apuna kättä pidempää. Aseet on jaoteltu kolmeen kategoriaan: lyömäaseet, teräaseet ja projektiiliaseet. Lyömäaseet ovat tyypillisesti erilaisia keppejä, patukoita ja improvisoituja aseita, jotka tuottavat ruhjevammoja. Myös erilaiset joustavat aseet kuten aseena käytettävä vyö ovat tietyllä tavalla käytettyinä lyömäaseita, samoin auto, jos sillä ajetaan toisen osapuolen päälle tahallaan. Teräaseiden kategoria on melko itsestään selvä; se sisältää erilaiset viilto- ja pistoaseet kuten veitset, tikarit, kirveet ja niin edelleen. Oleellista on, että välineessä on terävä terä, jota käytetään viiltämiseen tai pistämiseen. Projektiiliaseet ovat aseita, joissa varsinainen kohteeseen osuva osa singotaan jollakin keinolla irti aseen laukaisuosasta. Projektiiliaseita ovat esimerkiksi ampuma-aseet, jousiaseet ja heitetyt esineet. Myös sumuttimet ja sylkeminen ovat projektiiliaseita. Se, mihin kategoriaan ase kuuluu, riippuu aseen käyttötavasta. Esimerkiksi kädessä pidetty veitsi on teräase, mutta heitettynä se on projektiiliase. Talonen jakaa väkivaltatilanteen viiteen vaiheeseen: ennaltaehkäisy, esivaihe, fyysinen kamppailu, jälkivaihe, ja jälkihoito. Ennaltaehkäisyyn kuuluu esimerkiksi vaihtaminen kadun toiselle puolelle tai paikalta poistuminen havaittaessa uhkaavasti käyttäytyvä henkilö, mutta ennaltaehkäisyä ovat myös murtohälyttimien asentaminen kotiin tai yhteiskunnan tasolla tehtävät, väkivallan vähentämiseen tähtäävät keinot. Jälkihoitoon kuuluvat esimerkiksi fyysisten ja psyykkisten vammojen hoitaminen sekä mahdolliset oikeudelliset seuraamukset. Tutkimus ei kuitenkaan keskittynyt näihin kahteen vaiheeseen, vaan fyysiseen kamppailuun ja sitä välittömästi edeltävään ja seuraavaan aikaan. Tilanteiden ennakoiminen Väkivaltatilanteen ennakointi ja tilanteen kehittymisen ymmärtäminen ovat tärkeässä osassa sekä ennaltaehkäisyssä että esivaiheessa. On esimerkiksi tärkeää ymmärtää, kuka uhkaavassa joukossa olevista henkilöistä muodostaa suurimman uhan – ei ainoastaan fyysisessä mielessä vaan myös joukkion johtohahmona. Väkivaltatilanteita edeltää lähes aina sanallinen riita. Tutkimusaineistossa lähes ainoat ilman verbaalista osuutta tapahtuneet .. tutkimuksessa kaytetyt .. etaisyyskategoriat: - Pitkä etäisyys on pisin tutkimuksessa käytetty etäisyys. Se jaetaan kahtia, hyökkäysetäisyydellä vastustajasta olemiseen, ja etäisyyden ulkopuolella olemiseen. Hyökkäysetäisyyden ulkopuolella olemisen raja riippuu tilanteesta. Esimerkiksi jos osapuolten välissä on este, joka estää heitä hyökkäämästä toistensa kimppuun, osapuolet ovat hyökkäysetäisyyden ulkopuolella riippumatta heidän fyysisestä välimatkastaan. Se ei silti välttämättä tarkoita, etteikö tilanteessa tapahtuisi mitään: osapuolet voivat ottaa mittaa toisistaan sanallisesti tai purkaa raivoaan vaikkapa esineisiin. - Lähietäisyys on seuraava etäisyyskategoria, ja myös se jaetaan kahteen osaan: tarttumisetäisyys ja pystypainietäisyys. Näillä etäisyyksillä ei ole välimatkassa mitattuna kovinkaan paljoa eroa, vaan ero syntyy lähinnä vastapuoleen saatavan kontrollin määrässä: Tarttumisetäisyydellä vastapuolet saavat otteen esimerkiksi vastustajansa kädestä tai vaatteista, kun painietäisyydellä oltaessa ollaan yleensä vartalot koskettaen toisiaan ja ote saatetaan saada esimerkiksi vastapuolen vartalon ympäriltä. - Pysty-/mattotilanne on kolmas etäisyyskategoria, missä kategorian nimen mukaisesti toinen osapuolista on pystyssä ja toinen maassa esimerkiksi makuuasennossa tai polvillaan. Tähän kategoriaan kuuluvat myös tilanteet, joissa osapuolet ovat erikorkuisilla alustoilla, esimerkiksi toinen portaiden ylä- ja toinen alapäässä. - Maassa kamppailu on viimeinen etäisyyskategoria, ja se tarkoittaa tilanteita, joissa molemmat osapuolet ovat maassa ja fyysisessä kontaktissa keskenään. Osapuolet voivat olla makuuasennossa tai esimerkiksi polvillaan tai istuma-asennossa, tai näiden yhdistelmässä. Esimerkiksi niin kutsuttu ground and pound, eli tilanne jossa toinen osapuolista makaa maassa ja toinen on polvillaan hajareisin tämän vatsan tai rinnan päällä, kuuluu tähän kategoriaan. KON T ROLL I 3 • 2014 9
.. .. .. hyokkaysta ennakoivia signaaleja: Ihmisen käyttäytymistä tulee tulkita kokonaisuutena, mutta on joitakin merkkejä, jotka saattavat ennakoida alkavaa hyökkäämistä. Nämä merkit liittyvät ihmiskehossa tapahtuviin fysiologisiin muutoksiin, jotka johtuvat siitä, että elimistö valmistautuu taistelemaan. On ainakin osittain yksilökohtaista, kuinka selviä nämä merkit ovat. Tässä on joitakin hyökkäystä mahdollisesti ennakoivia muutoksia: - Kasvot kalpenevat: Ihossa olevat hiussuonet supistuvat, jotta enemmän verta riittää virtaamaan lihaksiin, ja samalla pinnalliset haavat vuotavat vähemmän verta. - Kasvojen lihakset kiristyvät, silmät siristyvät, leukalihakset jännittyvät ja hampaat puristuvat yhteen. Huulet muuttuvat kapeiksi ja henkilö saattaa paljastaa hampaansa. - Hengitys muuttuu tiheäksi ja matalaksi. - Kädet puristuvat nyrkkiin, ja henkilö saattaa muuttaa asentoaan kamppailuasennon omaiseksi, jolloin toinen kylki ja hartiat kääntyvät hieman eteen. Vartalo saattaa myös alkaa keinumaan eteen ja taakse samalla tavalla kuin esimerkiksi nyrkkeilijät liikuttavat vartaloaan. Tällainen liike paitsi vaikeuttaa vastustajaa osumasta omalla lyönnillään, liike myös vaikeuttaa vastustajaa huomaamasta pieniä asennon muutoksia, joita vartalo saattaa tehdä ennen hyökkäämistä. - Vartalon painopiste laskee alemmas henkilön koukistaessa jalkojaan hieman. - Vartalon liike saattaa vähentyä, tai henkilö saattaa esimerkiksi alkaa puhua enemmän käsillään. - Leuka laskeutuu lähemmäs rintaa, jolloin yhdessä eteen käännetyn hartian kanssa asento suojaa kaulaa ja leukaa hyökkäyksiltä. - Henkilö saattaa myös tuoda hartiansa eteenpäin ja kohti vastapuolta. - Maalinhakukatse: katse kohdistuu aiottuun hyökkäyskohtaan; jos henkilö alkaa tuijottaa esimerkiksi toisen osapuolen leukaa, hän saattaa valmistautua lyömään siihen, tai jos asiakas alkaa tuijottaa kontrolliammattilaisen vyöllä olevaa voimankäyttövälinettä, hän saattaa yrittää tarttua siihen. - Pakenemaan valmistautuva henkilö saattaa pälyillä ympärilleen etsien pakoreittiä tai ulospääsyä tilanteesta. - Henkilön puhuessa lauseet muuttuvat lyhyemmiksi, vastaamiseen saattaa tulla viivettä, tai henkilö lakkaa puhumasta kokonaan. 10 KON T R OL LI 3 • 2014 hyökkäykset liittyivät joukkohyökkäyksiin tai -tappeluihin. Joissakin tapauksissa ulkopuolinen henkilö saattoi sekaantua kahden henkilön tappeluun hyökkäämällä yllättäen jommankumman osapuolen kimppuun. Myös joissakin ryöstöissä ja raiskauksissa hyökkäys saattoi alkaa ilman edeltävää sanallista riitelyä. Alkava hyökkäys oli joissakin tapauksissa mahdollista estää päättäväisellä ja rauhallisella toiminnalla, esimerkiksi rauhoittamalla vastapuolta puhumalla ja olemalla provosoitumatta. On kuitenkin tärkeää olla varuillaan, vaikka tilanne näyttäisikin olevan ohi. Vastapuoli saattoi nimittäin hyökätä siitä huolimatta, että tilanne näytti olevan ohi. Yleensä alkava hyökkäys on mahdollista havaita muutoksena henkilön käyttäytymisessä ja kehonkielessä. Vaikka henkilön käyttäytymistä tulee tulkita kokonaisuutena eikä poimia joitakin yksittäisiä indikaattoreita, on joitakin yleisesti hyväksyttyjä merkkejä, jotka saattavat merkitä alkavaa hyökkäämistä. E Tutkimusaineiston perusteella väkivallan motiivit voitiin jakaa kahteen kategoriaan: tilanteisiin, joissa väkivalta oli keino jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, esimerkiksi kunnian säilyttämiseksi tai omaisuuden anastamiseksi. Toinen kategoria muodostui tilanteista, joissa väkivalta itsessään oli tavoitteena, esimerkiksi jos uhrille oltiin kostamassa jotain aikaisempaa tapahtumaa. Joissakin tilanteissa oli mukana elementtejä kummastakin kategoriasta. Tilanteissa joissa väkivalta oli itse tavoitteena, oli hyvin harvinaista saada hyökkääjää rauhoittumaan puhumalla. Hyökkäyksen aloittaminen Oli yleistä, että hyökkääjä pyrki pääsemään nopeasti vastapuolen lähietäisyydelle, eli noin puolentoista metrin säteen sisäpuolelle. Hyökkääjä pyrki saamaan henkisen yliotteen vastapuolesta, ja mahdollisesti testaamaan, kuinka vastapuoli reagoi henkilökohtaisen tilansa loukkaamiseen. Tätä henkilökohtaiseen tilaan tunkeutumista ei useinkaan ollut helppoa estää. Hyökkääjä pyrki usein piilottamaan ensimmäisen hyökkäyksen alkamisen jollakin tavalla, esimerkiksi tekemällä jotain viattoman näköistä, joka kuitenkin mahdollisti hyökkäyksen aloittamisen yllättäen. Hyökkääjä saattoi myös odottaa, että vastapuolen huomio oli kiinnittynyt toisaalle ennen oman hyökkäyksensä aloittamista; hyökkääjä saattoi esimerkiksi esittää vastapuolelle jonkin viattoman kysymyksen, ja hyökätä samaan aikaan kun vastapuoli vastasi tai mietti vastausta kysymykseen. Yleisin tapa aloittaa aseeton hyökkäys pitkältä etäisyydeltä oli oikealla kädellä tehty laajakaarinen, päähän kohdistettu lyönti, eli niin kutsuttu nakkikioskiheijari. Muita yleisiä aloitushyökkäyksiä olivat vasemman käden koukkulyönti päähän sekä tuulimyllyhyökkäys, eli useita molemmilla käsillä tehtäviä päähän kohdistettuja lyöntejä. Oli hyvin harvinaista, että hyökkäys alkoi potkulla. Valtaosa – yli 90 prosenttia – aloitushyökkäyksistä tapahtui uhrin etupuolelta. Sivusta tehdyt aloitushyökkäykset kohdistuivat lähes aina päähän, ja niillä saavutettu tyrmäysprosentti oli korkea. Takaa alkaneet hyökkäykset olivat luonteeltaan vaihtelevia, ne saattoivat olla lyöntejä, tarttumisia tai veitsihyökkäyksiä. Takaa tehdyissä hyökkäyksissä tyrmäysprosentti jäi alhaiseksi.
Joissakin tapauksissa hyökkääjä tarttui uhrin vaatteisiin vasemmalla kädellään ja löi oikealla. Tarttuminen saattoi olla uhrin liikkumisen kontrollointia, tai hyökkääjä saattoi käyttää kättään ikään kuin tuntosarvena, mittaamassa etäisyyttä kohteeseen, jolloin lyönti osui varmemmin Toisinaan tarttumista seurasi pääpusku, ja polvipotkua edelsi tarttuminen ja uhrin kiskaiseminen hyökkääjää kohti. Oli hyvin harvinaista, että hyökkäys alkoi tarttumaotteella uhrin ranteeseen. Nämä tilanteet liittyivät usein turvallisuusalan työntekijöiden käyttämiin hallintaotteisiin. Aseellisissa hyökkäyksissä oli tyypillistä, että jos molemmilla osapuolilla oli hallussaan suurin piirtein samantasoiset aseet, molemmat osapuolet olivat yleensä hyvin varovaisia ja tilanne pysyi useimmiten uhkailemisen tasolla. Jos alun perin aseistautumaton osapuoli otti aseen – esimerkiksi veitsen – esille tilanteen aikana, oli yleistä, että alun perin aseistettu hyökkääjä saattoi paeta paikalta. Teräaseella tehtäviä hyökkäyksiä edelsi useimmiten vastustajaan tarttuminen, poikkeuksena tilanteet, joissa hyökkääjä saattoi hyökätä yllättäen, esimerkiksi takaapäin. Teräasehyökkäykset kohdistettiin useimmiten uhrin vatsaan, rintaan, hartioihin ja kaulan alueelle. Hyökkääjä teki useita pumppaavia iskuja takimmaisella kädellään. Vaikka ensimmäisellä iskulla ei saavutettu kovinkaan usein tyrmäystä, useimmiten ensimmäisenä lyönyt osapuoli voitti tappelun, tai ainakin dominoi sitä. Mitä pidempään tappelu kesti, sitä enemmän ensimmäisen hyökkäyksen suoma etu menetti merkitystään. Oli yleistä, että tilanteet päätyivät jossain vaiheessa pysty/permanto-tilanteisiin, vaikka tämä asetelma lienee harvinainen itsepuolustusharjoittelussa. Fyysinen kamppailu Ensireaktion jälkeiset puolustautumisen tavat olivat yleensä vaistonvaraisia suojareaktioita tai raivokkaita vastahyökkäyksiä. Puolustautuminen oli samankaltaista riippumatta siitä, oliko hyökkäys aseeton vai tehtiinkö se aseella, tai oliko puolustautuja aseistettu tai aseeton. Sama päti myös tiettyyn rajaan saakka tilanteissa, joissa hyökkäyksessä käytettiin ampuma-asetta. Naisten välisessä väkivallassa tyypillistä oli, että osapuolet repivät toisiaan hiuksista. Miesten ja naisten välisessä väkivallassa hiuksista tarttuja oli lähes aina mies. Tätä tapahtui erityisesti raiskaustilanteissa. Naiset käyttivät harvoin jaloista tehtäviä maahanvientejä tai heittoja, jotka edellyttivät vastustajan nostamista ilmaan. Naiset ajautuivat muutenkin harvoin painietäisyydelle, pääsääntöisesti koska hiuksista tarttuminen (tarttumisetäisyys) esti painietäisyydelle siirtymisen. Miehet sen sijaan käyttivät edellä mainittuja hyökkäyksiä, tosin harvoin ensimmäisinä hyökkäyksinä. Silmiin kohdistetut hyökkäykset olivat harvinaisia, jos sumuttimien kuten OC-sumuttimen käyttötilanteita ei lasketa mukaan. Samoin pureminen ja sylkeminen olivat harvinaisia hyökkäyksiä. Yleensä vain naiset käyttivät sylkemistä, ja sekin tapahtui useimmiten tilanteen alussa, ja sylkemisen kohde yleensä vastasi hyökkäämällä. Myös nivusiin kohdistetut hyökkäykset olivat verrattain harvinaisia, ja useimmiten niitä tekivät naiset – riippumatta vastustajan sukupuolesta. Useimmiten nivusiin kohdistetulla hyökkäyksellä ei ollut juurikaan vaikutusta, paitsi jos hyökkäys osui napakymppiin, jolloin hyökkäys oli tehokas kohteen sukupuolesta riippumatta. KON T ROLL I 3 • 2014 11
la oli merkitystä: naisten väliseen tappeluun mentiin herkemmin väliin kuin miesten väliseen. Tappelun tyypillinen kestoaika oli huomattavasti urheiluotteluita lyhyempi. Jos tilanne kesti puolisen minuuttia, tilanne alkoi selkeästi kääntyä jommankumman osapuolen eduksi, jolloin se useimmiten loppui. Minuutin kestänyt tappelu oli pitkä, ja osa tilanteista päättyi muutamassa sekunnissa. Ainoastaan raiskaustilanteet kestivät huomattavasti pidempään; niissä kymmenen tai 20 minuutin kestoaika ei ollut epätavallinen. Erilaisia lukkoja käytettiin hyvin harvoin – vain 17 tapauksessa käytettiin jotain niveleen kohdistettua lukkoa, ja tällöin tekijä oli useimmiten joko kamppailulajien harjoittaja tai turvallisuusalan ammattilainen. Kaikki tutkimusaineistossa nähnyt lukot ja niiden yritykset kohdistuivat ranteeseen tai käsivarteen. Lukot eivät yleensä onnistuneet, ja onnistumisen edellytyksenä oli selkeä fyysinen ylivoima. Erilaisia kuristuksia käytettiin 134 tilanteessa, ja vain kuudessa vastustaja saatiin kuristettua tajuttomaksi. Kaikissa näissä tilanteissa kuristaja oli mies. Naiset käyttivät kuristuksia harvoin, ja lähes aina naista vastaan. Yleisimmät kuristukset olivat niin sanottu giljotiinikuristus ja takaapäin käsivarrella tehtävät kuristukset. Lähdemateriaalissa oli 532 tilannetta, joissa käytettiin jossain vaiheessa jonkinlaista asetta. Näistä tilanteista 17 prosentissa hyökkääjä menetti aseensa tai puolustaja yritti riisua hyökkääjää aseista. Useimmat aseenriistot ja sen yritykset tehtiin lyömäaseita vastaan. Aseenriistot tapahtuivat yleensä yhdellä kolmesta tavasta: puolustaja sai iskun aseesta ja sen jälkeen välittömästi siihen tarttuen riuhtaisi sen irti hyökkääjän otteesta, puolustautuja pääsi hyökkääjän lähietäisyydelle ja sai aseen pois painimalla, tai puolustautuja tarttui asekäteen ja löi toisella kädellä toistuvasti hyökkääjää vapaalla kädellään. Yleisin tapa onnistua aseenriistossa oli, että useampi puolustautuja toimi ryhmässä hyökkääjää vastaan. On usein kuultu väite, että yli 90 prosenttia tappeluista päätyy maahan. Tutkimus ei tue tätä väitettä, sillä tappelun luonteesta riippuen maahan päätymisen todennäköisyys vaihteli reilusta 50 prosentista vain hieman yli kymmeneen prosenttiin. Analysoiduista miesten vapaaotteluotteluista sen sijaan 92 prosenttia sisälsi maassa kamppailua ottelun jossakin vaiheessa. Päätösvaihe Tilanteet päättyivät yhdellä monista tavoista: toinen osapuolista oli kyvytön jatkamaan tai hänen toimintakykynsä oli selkeästi heikentynyt, toinen osapuolista luovutti tai pakeni paikalta, molemmat osapuolet halusivat lopettaa tai lopettivat ulkopuolisten väliintulon seurauksena. Tutkimusaineistossa oli yleistä, että tappelulla oli yleisöä, ja yleisön puuttuminen tilanteen kulkuun ei ollut harvinaista. Ulkopuolisten puuttumiseen vaikuttivat useat seikat, kuten käytettiinkö tappelussa aseita, oliko kyseessä yksi montaa vastaan -tilanne, tunsivatko katsojat ja tappelun osapuolet toisensa, ja niin edelleen. Myös tappelijoiden sukupuolel- 12 KON T R OL LI 3 • 2014 Veitsihyökkäysten kohteeksi joutuneet eivät useinkaan huomanneet veistä ennen kuin sitä oli käytetty ensimmäisen kerran – eikä välttämättä silloinkaan. Veitsihyökkäys ei myöskään pysäyttänyt uhrin toimintaa kovin nopeasti, vaikka vammat saattoivat olla hyvinkin vakavia. Tutkimusaineistossa ampumaaseiden käyttöetäisyydet vaihtelivat useimmiten muutamasta metristä kosketusetäisyyteen. Kuvanauhoja tarkastelemalla oli mahdollista havaita joidenkin ihmisten selvästi harjoitelleen jotakin kamppailulajia – tai ainakin jäljittelevän niiden liikkeitä. Kamppailulajitaustasta oli hyötyä tilanteista selviämisen kannalta, vaikkakaan niiden harrastaminen ei ollut menestymisen tae. Monet muut tekijät – kuten henkilön kokemus, asenne ja fyysiset ominaisuudet – vaikuttivat myös tilanteen lopputulokseen. Analysoiduissa nainen vastaan mies -tilanteissa, nainen oli yleensä altavastaajana. Nainen saattoi kuitenkin päästä niskan päälle, mikäli hän puolustautui aggressiivisesti, toimi nopeasti ja oli suhteellisen kookas. Joissakin tapauksissa naisen varustautuminen jollakin aseella riitti pelottamaan miehen pakosalle. Myös ryhmänä puolustautuvat naiset onnistuivat pääsemään tilanteessa niskan päälle. Aineiston mukaan helpommat keinot naisillekin parantaa mahdollisuuksiaan miespuolista hyökkäystä vastaan olivat aseistautuminen ja ryhmänä liikkuminen.
Jälkiselvittely James LaFond: Tilanteen jälkeen oli tärkeää pysyä valppaana, sillä oli mahdollista, että toinen osapuoli aikoi vielä hyökätä. Tämä piti paikkansa erityisesti joukkotilanteiden jälkeen. THE FIGHTING EDGE Joissakin tilanteissa oli erittäin tärkeää osata antaa itselleen ensiapua tilanteen päättymisen jälkeen. Aseettomissa hyökkäyksissä tapahtui harvoin vakavia loukkaantumisia, koska osapuolten osumatarkkuus oli usein huono tai osuneet hyökkäykset olivat verrattain tehottomia. Suurin vaara vakaville vammoille syntyi kyynärpäälyöntien tai polvipotkujen seurauksena, tai kun maassa makaavaa uhria lyötiin tai potkittiin. Myös kaatumisten ja heittojen seurauksena syntyi vammoja. Talonen toteaa, että itsepuolustustarkoituksessa kamppailu- tai itsepuolustuslajeja harjoittelevan henkilön tulisi sisällyttää harjoitteluunsa myös itsepuolustukseen liittyvien lakien ja oikeustapausten sekä oikeusprosessin tuntemusta. Johtopäätöksiä väkivaltatilanteista Tutkimusmateriaalin perusteella Talonen toteaa, että täysin tuntemattomien henkilöiden välinen väkivalta on harvinaista, poikkeuksena esimerkiksi voimankäyttötilanteet, ryöstöt ja seksuaalinen väkivalta. Useimmiten tappelun osapuolet olivat samaa sukupuolta ja kuuluivat samaan ikä- ja etniseen ryhmään. Myös vastakkaisilla puolilla olevien osapuolten lukumäärä oli suurin piirtein sama valtaosassa tapauksista. Miesten ja naisten väliset tappelut olivat muihin vastaaviin tilanteisiin verrattuna suhteellisen harvinaisia, tosin Talonen toteaa, että koska tutkimus oli tehty internetistä löytyneiden videotallenteiden perusteella, tämä luultavasti vääristää tutkimustuloksia niiden yleisyyden osalta. On esimerkiksi luultavaa, että perheväkivaltaa esiintyy enemmän kuin Internetistä löytyvästä videomateriaalista voi päätellä. Valtaosa arkielämän ristiriitatilanteista on kuitenkin sanallisia riitoja ilman fyysistä kamppailua, mikä todistaa verbaalisten itsepuolustustaitojen tärkeyden. Aggressiivisen henkilön kohtaamistilanteissa on oleellisen tärkeää osata rauhoittaa tilanne siten, että kohtaaminen ei eskaloidu fyysiseksi kamppailuksi. Tilanteiden ennakointi on myös erittäin tärkeä taito, sillä aggressiivisten kohtaamisten selvittäminen ei välttämättä vaadi fyysistä kohtaamista – tosin sitä ei voida aina välttää. Jos tilanne eskaloituu fyysiseksi, on tärkeää osata kamppailla kaikilla etäisyyksillä, erilaisissa olosuhteissa, aseettomana ja aseistettuna. Itsepuolustusharjoittelun tulisikin olla mahdollisimman monipuolista ja kattaa kaikki todennäköiset olosuhteet, joissa harjoittelija saattaa joutua kohtaamaan väkivaltaa. Harjoittelun tulisi lisäksi kattaa paitsi tilanteiden fyysinen selvittäminen, sen tulisi antaa eväitä myös henkiselle puolelle. James LaFond julkaisi oman tutkimuksensa väkivallan luonteesta vuosituhannen vaihteessa. Vaikka LaFondin ja Talosen tutkimusten fokukset olivat hieman erilaiset, on niitä siitä huolimatta mielenkiintoista tarkastella rinnakkain. teksti ja kuva: Seppo Vesala J ames LaFondin kirja the Fighting Edge käsittelee pitkälti samoja asioita kuin Talonen tutkii. Tutkimuksissa on erona se, että kun Talonen keskittyy tutkimaan väkivaltatilanteiden luonnetta, LaFond on kiinnostunut siitä, miten yksittäinen ihminen voi parantaa omia mahdollisuuksiaan selvitä näistä tilanteista. Taustaa Tutkimuksissa on muitakin eroja kuin se, mihin tutkijan huomio on keskittynyt. Ensinnäkin Talonen on ammatiltaan tutkija, kun LaFond on kadunmies, joka lähestyy tutkimusongelmaa omien kokemustensa kautta. Myös tutkimusaineistossa on eroa: LaFond on kerännyt oman aineistonsa haastattelemalla väkivaltatilanteisiin joutuneita ihmisiä, ja onpa tutkimusaineistoon kelpuutettu jopa LaFondin itse kokemia tilanteita. Koska ihmisillä on taipumusta muistaa asiat itselleen suosiollisella tavalla, tällä tavalla kerätyn tutkimusaineiston objektiivisuus voidaan hyvinkin kyseenalaistaa. Toisaalta, tällä tavalla voidaan esimerkiksi saada tietää tapahtumien ja henkilöiden taustoja, mikä ei ole mahdollista lyhyitä videoleikkeitä katsomalla. Eräs LaFondin teemoista onkin se, kuinka paljon aikaisempi kamppailulajiharjoittelu tai kokemus väkivallasta vaikuttaa toimintakykyyn, kun taas Talosen käyttämällä metodilla voidaan vain havainnoida ihmisen toimintaa ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä. Myös aineiston laajuudessa on eroa: LaFondin tutkimus perustuu 460 väkivaltatilanteeseen, mikä on hyvä otanta ottaen aineiston keräystapa huomioon, mutta kuitenkin se on laajuudeltaan vain viidennes Talosen aineistosta. LaFondin tutkimusta KON T ROLL I 3 • 2014 13
voi kuitenkin pitää ainakin suuntaa-antavana, ja toki on mielenkiintoista nähdä, kuinka samankaltaisiin lopputuloksiin eri tutkijat ovat päätyneet. Osalla haastatelluista on kokemusta useista väkivaltatilanteista, jolloin kaikki tilanteet on otettu mukaan tutkimukseen. Kaikki haastatellut asuivat Baltimoren alueella, missä myös valtaosa tilanteista oli tapahtunut. Myös haastateltavien sosiaalinen status on käsitykseni mukaan kaikilla suurin piirtein samanlainen. Nämä seikat saattavat vaikuttaa tutkimuksen tulosten sovellettavuuteen, sillä väkivallassa esiintyy alueellisia ja jonkin verran myös sosiaaliseen asemaan liittyviä muuttujia. Talosen tutkimuksessa aineisto oli kerätty ympäri maailmaa, tosin Talosellakin suurin osa materiaalista oli Yhdysvalloista, joten kummankaan tutkimuksen tuloksia ei voi soveltaa suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan. Väkivaltatilanteiden luonteesta Kirja alkaa itsepuolustuksen realiteettien käsittelyllä, mutta toisin kuin Talonen, LaFond purkaa asioita auki käyttäen esimerkkinä erästä omaa kokemustaan väkivallasta. Tämä lähestymistapa tekee käsittelystä persoonallisemman ja omakohtaisemman, mutta samalla objektiivisuuden tunne kärsii kovan kolauksen. Lukijalle kuitenkin kerrotaan, miten tilanne eteni siten kuin eteni, ja mitkä tekijät vaikuttivat asioiden kulkuun. LaFond myös käy läpi tyypillisiä hyökkääjän ominaisuuksia, ja minkälaisia vääriä ennakko-odotuksia ihmisillä yleensä on väkivaltatilanteista. Koska LaFondin tarkoituksena oli analysoida, miten kamppailulajien harrastaminen edistää väkivaltaisista kohtaamisista selviytymistä, kirjassa tehdään jonkin verran lajianalyysiä. LaFond jakaa itsepuolustus- tai kamppailulajit seitsemään kategoriaan, ja vain osa kategorioista on sellaisia, että ne edistävät merkittävästi harrastajan kykyä toimia todellisen hyökkäyksen uhrina. Lukijalle annetaan neuvoja oikeanlaisen koulun ja opettajan valinnassa. LaFond neuvoo, että tärkeimmät yksittäiset kamppailutaidot itsepuolustuksen näkökulmasta katsottuna ovat painiminen, aseiden käyttäminen, nyrkkeily, sekä yhteen aseettoman kamppailun erityisalueeseen (esimerkiksi potkimiseen tai lukkopainiin) keskittyminen. LaFond käy vielä läpi joitakin itsepuolustuksen kannalta tärkeitä ominaisuuksia ja niiden merkitystä lopputuloksen kannalta, kuten puolustautujan fyysistä kokoa. Tämä analyysi on mielenkiintoista, erityisesti sen takia, että tällaista elementtiä Talosen esiraportissa ei ole. LaFondin pätevyys tällaisten analyysien tekemiseen sekä tutkimusmateriaalin kattavuus jäävät kuitenkin arvailujen varaan. Lukija jää epävarmaksi siitä, onko kyse puhtaasti LaFondin subjektiivisista mielipiteistä vai tilastollisesti luotettavasta analyysista. Analyysia väkivallasta Kun Talosen tavoitteena oli tutkia väkivaltatilanteita sellaisinaan, LaFond pyrki tutkimaan, millä tavalla ja kuinka paljon kamppailulajien harrastaminen edesauttaa väkivallasta selviämisessä. Näin ollen tutkimuksissa kiinnitettiin huomiota hieman eri asioihin, mutta yhteneväisyyksiäkin toki löytyi. LaFond on tulkinnut keräämänsä tilastotiedot lukijaa varten valmiiksi, mutta kirjassa on jonkin verran myös puhdasta numerodataa. Yksi esimerkki puhtaista numeroista on se, että LaFondin tutkimuksessa vain noin 25 prosenttia tilanteista päätyi maahan. Tämä on monilta osin yhtäpitävä tulos Talosen tutkimuksen kanssa. Poikkeuksena ovat muun muassa kaksintaistelumaiset kamppailut ja aseeton viranomaisvoimankäyttö, jossa maahan 14 KON T R OL LI 3 • 2014 päätymisen todennäköisyys oli Talosen tutkimuksen mukaan noin 45–55 prosenttia. Kuitenkin lienee turvallista sanoa, että väite, jonka mukaan yli 90 prosenttia tappeluista päätyy maahan, voi pitääkin paikkansa vapaaottelukehässä, mutta ei kadulla. Kirjassa tehdään mielenkiintoisia huomioita kokemuksen merkityksestä tappelun lopputuloksen kannalta: kontaktiin tottumattomat kamppailulajiharrastajat pärjäsivät huonosti itsepuolustustilanteissa, jotakuinkin yhtä huonosti kuin ne, jotka eivät olleet harjoitelleet kamppailua eivätkä myöskään olleet tottuneet kontaktiin, mutta jälkimmäisellä ryhmällä tilanteen epäsuotuisa lopputulos ei tullut niin yllätyksenä, eivätkä he kärsineet tilanteesta yhtä paljon henkisesti. LaFond ilmeisesti tarkoittaa tällä sitä, että kontaktin puuttuminen itsepuolustusharjoittelusta luo harjoittelijalle epärealistisia odotuksia omista kyvyistä selvitä tilanteista, ja totuuden paljastuminen saattaa järkyttää. Kamppailulajeja harjoittelemattomat, mutta kovaan fyysiseen kontaktiin tottuneet henkilöt – esimerkiksi jääkiekkoilijat – pärjäsivät noin kaksi kertaa paremmin kuin kontaktiin tottumattomat, ja kovaan kontaktiin tottuneet kamppailulajiharrastajat tai kokeneet tappelijat pärjäsivät selvästi parhaiten, selviten voittajina noin 95 prosentissa tilanteista. Tutkimuksen perusteella voi esittää vanhan totuuden, että harjoiteltavaa lajia tärkeämpää on tapa, miten sitä harjoitellaan. Toinen mahdollinen tulkinta on se, että tietyn luonteiset henkilöt hakeutuvat harrastuksiin, joissa todennäköisyys kovaan kontaktiin on suuri, ja samat henkilöt pärjäävät luontaisesti paremmin itsepuolustustilanteissa. Joka tapauksessa kokemuksen merkitystä ei pidä vähätellä, ja luonteesta huolimatta harjoittelu parantaa toimintavalmiuksia tosipaikan tullen. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa toinen vanha totuus: harjoitus ei tee mestaria, vaan mestarillinen harjoittelu tekee. Mitä todenmukaisempaa harjoittelu on, sitä parempi on lopputulos – edellyttäen tietenkin, että ennen juoksemaan opettelemista opetellaan kävelemään.
KON T ROLL I 3 • 2014 15
l K E N T TÄ KO U L U T TA J A teksti: Seppo Vesala kuvat: Heikka Jämsä Turvallisuusalan ammattilaisten tulee välttää vahvistamasta kliseetä, jonka mukaan kenttäsika ei kykene keskustelemaan, lyömään kyllä. Kaikki eivät ole luonnostaan supliikkimiehiä, mutta jokainen voi oppia tiettyjä perusasioita puhuttamisesta. P uhuttaminen on kenttäsian perustaitoja, joka liittyy käytännössä kaikkiin työtehtäviin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Puhuttaminen ei liity kohdehenkilön jututtamiseen pelkästään silloin, kun tilanne pyritään hoitamaan verbaalisesti voimankäytön sijaan, vaan melkeinpä minkälaisiin asiakaskohtaamisiin tahansa. Asiakaskohtaamisia aggressiivisen asiakkaan kanssa on käsitelty aikaisemmin ainakin Kontrollin numeroissa 3/2008 ja 3/12. Koska tässä Kenttäkouluttajassa puhutaan etupäässä tilanteista, joissa ei ainakaan alkuvaiheessa ole tarkoituksena ottaa ketään kiinni, taktiikat eivät välttämättä sovellu sellaisinaan aggressiivisen asiakkaan kohtaamiseen. Nyt käsiteltävissä toimintamalleissa painotetaan asiakkaan sujuvaa puhuttamista työturvallisuuden maksimoinnin kustannuksella. Se, minkälaista taktiikkaa missäkin tilanteessa käytetään, riippuu tilannearviosta. Onnistuneen tilannearvion tekeminen puolestaan edellyttää ihmistuntemusta ja kokemusta vastaavista tilanteista. Jos on epävarma keskustelukumppaninsa mielentilasta, onkin parempi ottaa varman päälle kuin että pieleen menneen tilannearvion takia kohtaaminen otetaan liian rennosti ja vaarannetaan oma työturvallisuus. Jotta ei eksytä liian syvälle taktisuuden hetteikköön, on kuitenkin hyvä huomata, että varmaankin kaikissa turvallisuusalan työtehtävissä ylivoimaisesti suurin osa ihmiskontakteista on muita kuin kohtapäätä alkavia voimankäyttötilanteita. Nyt esitettävät toimintamallit perustuvat vahvasti nonverbaaliin viestintään, johon reagoidaan alitajuisesti. Näin ollen vastapuoli ei välttämättä huomaa lainkaan, että häneen yritetään vaikuttaa. Koska vastahankaisen asiakkaan suostuttelu lienee helpompaa silloin, kun tämä ei tajua tulevansa suostutelluksi, nonverbaalit keinot ovat tehokkaita myös silloin, kun asiakas ei halua keskustella kenttäsian kanssa. Vaikka tässä Kenttäkouluttajassa esitettävät opit eivät sovellu kamppailutilanteisiin yhtä hyvin kuin perinteiset yksittäisen kenttämiehen toimintamallit, näiden tekniikoiden käyttäminen saat- 16 KON T R OL LI 3 • 2014 taa toisaalta rauhoittaa kiihtynyttä asiakasta, jolloin tilanteen eskaloitumisen vaara pienenee. On kuitenkin syytä olla koko ajan varuillaan, ja jos vaikuttaa siltä, että ensiarvio kohdehenkilön aggressiivisuudesta ei osunut oikeaan, taktiikka on syytä muuttaa perinteisemmäksi, niin sanotun ei-henkilön kohtaamiseen tarkoitetuksi lähestymistavaksi. On myös huomattava, että asiakkaan luonteva kohtaaminen edellyttää, että kenttäsika itse osaa käyttäytyä luontevasti. Esimerkiksi perinteinen valmius- tai puhutteluasento voi olla muotista opitun näköinen, koska sen ei ole tarkoituskaan esittää mitään muuta kuin valmiusasentoa. Peitetyn valmiusasennon sen sijaan on oltava luonteva, koska se on nimensä mukaisesti peitetty. Puhuttamisen tarkoituksena on kerätä tietoa, mikä vaatii puhutettavalta henkilöltä myötävaikutusta. Useimmiten myötävaikutusta ei ole vaikeaa saavuttaa, mutta toisinaan keskustelukumppania täytyy sukia oikealla tavalla myötäkarvaan. Tämä onnistuu parhaiten ja samalla huomaamattomimmin käyttämällä hyväksi nonverbaalia viestintää. – Sanaton viestintä on aiheena laaja, ja siihen kannattaa perehtyä paremmin esimerkiksi lukemalla sitä käsitteleviä kirjoja; ohessa kuitenkin lyhyt alustus aiheeseen. Puhuttaessa toisen henkilön kanssa kasvotusten viestintä koostuu kehonkielestä, äänenkäytöstä sekä sanojen merkityksestä. Kehonkieli käsittää keskustelijan eleet, asennot ja ilmeet, ja sen merkitys keskustelussa on hyvin merkittävä. Äänenkäyttö kattaa muun muassa puheen rytmin, äänenvoimakkuuden ja äänen korkeuden. Jos kehonkieli ja äänenkäyttö ovat ristiriidassa sanojen merkityssisällön kanssa, viestintä ei luultavasti onnistu. Erityisesti tilanteissa, joissa on voimakas tunnelataus tai jos tilanne on muuten stressaava, on tärkeää, että kehonkieli ja äänenkäyttö sopivat yhteen sanojen viestisisällön kanssa. Esimerkiksi jos pyritään rauhoittamaan kiihtynyttä henkilöä, puheen ja käytöksen on oltava yhtä rauhoittavia kuin sanojen. Tai jos kokematon kenttäsika jännittää voimankäyttötilannetta, eivät karskit sanat auta, mikäli kehonkieli ja äänenkäyttö paljastavat jännityksen.
Kuva 1: Sijoittuminen suhteessa keskustelukumppaniin luo pohjan sille asetelmalle, mistä käsin keskustelua käydään. Jos kenttäsika asettuu seisomaan suoraan keskustelukumppaninsa eteen rintamasuunta tätä kohti, tilanne saatetaan kokea uhkaavaksi. Vaikutelmaa vastakkainasettelusta korostaa suljettu asento, kuten käsien pitäminen puuskassa tai selkeän kamppailuasennon käyttäminen; myös kenttäsian komentava äänensävy voi nostattaa vastapuolen taistelutahtoa. Jos kenttäsika sijoittuu keskustelukumppaninsa vierelle siten, että rintamasuunnat ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden, tilanne muistuttaa neuvottelua eikä ole yhtä uhkaava kuin vastakkain seisominen. On huomattava, että L-sääntö asettaa kenttäsian automaattisesti tähän asemaan keskustelukumppaniin nähden. Jos keskustelijat asettuvat rinnakkain siten, että rintamasuunnat ovat samaan suuntaan, he ovat ikään kuin samalla puolella, ”liittolaisia”. Rinnakkain sijoittuminen voi johtua ennakkoasenteesta toista kohtaan, mutta tehoa voi hyödyntää myös tietoisesti sijoittumalla rinnakkain keskustelukumppanin kanssa. Näin kenttäsika voi luoda puhutettavalle henkilölle vaikutelman samalla puolella olemisesta, jolloin esimerkiksi tietojen saaminen tältä on helpompaa kuin muuten. KON T ROLL I 3 • 2014 17
Kuva 2: Ulkonäkö liittyy sanattomaan viestintään vahvasti. Fyysiseen kokoonsa tai kirveellä veistettyyn ulkonäköönsä ei voi kovinkaan paljoa vaikuttaa, mutta muihin ulkoisiin piirteisiin kyllä. Parhaimmillaan (ainakin puhutustilanteiden kannalta) kenttäsika on olemukseltaan ja käyttäytymiseltään mahdollisimman neutraali ja helposti lähestyttävä. Liiallinen macho-asenne saattaa provosoida kohdehenkilöä ja karkottaa jopa sivulliset, esimerkiksi todistajat. Lisäksi kalju hormonibodari-kenttäsikalook vahvistaa stereotypiaa kenttäsioista – no, kaljuina hormonibodareina. Kannattaakin miettiä, onko presidentti Kekkoselta kopioitu hiusmuoti paras mahdollinen valinta neutraaleja asiakaskohtaamisia ajatellen, vai olisiko jokin leppeämpi taistelukampaus ammatin näkökulmasta toimivampi. Jos nyt kuitenkin on niin, että esimerkiksi kasvonpiirteet tai omat tai mielitietyn vaatimukset ovat sellaiset, että niihin sopii paremmin sileä päälaki ja karvainen leuka kuin päinvastoin, niin olkoon niin. Sitten on tärkeää kiinnittää huomiota muuhun nonverbaliikkaan oikein erityisellä antaumuksella. Vaikka työtehtävissä tulisi käyttää ylhäältä käsin säädettyä työasua, vaatteilla ja ennen kaikkea sillä, miten niitä kantaa, voidaan vaikuttaa ulkopuolisille muotoutuvaan kuvaan itsestä ja samalla koko organisaatiosta. Siinä missä vimpan päälle särmä look on joidenkin silmissä luotettavuuden tunnusmerkki, sama piirre on kuitenkin toisten kohdalla juuri sitä, mikä on omiaan luomaan valmiiksi takajaloillaan olevan asenteen. Voitaneen kuitenkin yleistää, että siisti työasu on tärkeä elementti hyvän ensivaikutelman luomisessa. Ensivaikutelman voi luoda vain kerran, ja se taas on tärkeä tekijä sen määrittelemisessä, miten kohtaaminen asiakkaan kanssa siitä eteenpäin sujuu. Asiakas voi kokea aurinkolasit päässä esiintyvän kenttäsian 18 KON T R OL LI 3 • 2014 ylimieliseksi, uhkaavaksi tai provosoivaksi – jollei muuta, niin etäiseksi. Erityisesti peililasien ja muiden läpinäkymättömien aurinkolasien käyttämistä tulisi välttää. Jos ilma on aurinkoinen ja lasien käyttäminen välttämätöntä, lasit on kuitenkin syytä ottaa pois silmiltä puhuttamisen ajaksi. Silmien näkyminen on niin keskeinen sanattoman viestinnän osa-alue, että jollei puhutettava näe kenttäsian silmiä, suurta yhteistyöhalukkuutta on muilla sanattomilla keinoilla lähes turha tavoitella. Sielun peilien peittäminen vieraannuttaa keskustelukumppanin toisesta lähes missä tahansa keskustelutilanteessa. Purukumin pureskelu saatetaan tulkita yritykseksi peittää epävarmuus, tai sitä voidaan pitää ylimielisenä ja moukkamaisena käytöksenä etenkin työtehtävissä olevalta henkilöltä. Varusteiden koskettelu taas voidaan tulkita valmistautumiseksi niiden käyttöön tai yritykseksi hakea niistä turvaa, epävarmuudeksi siis. Myös tilanteeseen nähden liian karski käytös voidaan tulkita joko epäkohteliaisuudeksi tai epävarmuudeksi. Toisinaan on perusteltua kieltäytyä kättelemästä asiakasta, mutta kategorinen kieltäytyminen hankaloittaa asioita ja saattaa muuttaa keskustelukumppanin asenteen pykälää negatiivisempaan suuntaan. Jos pelätään, että kättely muuttuu puristusvoimakilpailuksi, tilanteen voi välttää esimerkiksi Kontrollin 1/2010 Kenttäkouluttajassa esitellyillä tavoilla. Omaa käyttäytymistään tulisi arvioida ulkopuolisen silmin: jos tuntuu siltä, että itse ei arvostaisi keskustelukumppanilta tietynlaista käytöstä, siitä tulee pyrkiä eroon myös omassa käyttäytymisessään. Ja toisaalta edellä esitetyistä vinkeistä on hyvä ottaa vaarin, vaikkei kuvatunlainen toiminta itseä yleensä ärsyttäisikään, sillä vastaanottajan anturit saattavat olla paljonkin herkemmät kuin omat.
Kuva 3: Neutraalissa kohtaamisessa tulisi välttää ulospäin näkyvää taktisuutta, mutta kenttäsika voi – ja hänen kannattaakin – puhuttaessaan potentiaalisesti aggressiivista henkilöä käyttää jonkinlaista valmiusasentoa. Usein sen voi tehdä myös peitetysti: valmiusasentona voi käyttää neutraalin näköisiä asentoja, jotka jo sellaisenaan suojaavat hyökkäyksiltä ja joista on helppo lähteä kamppailemaan tai käyttämään voimankäyttövälineitä. Luonnollisuus on tärkeää, jotta kohdehenkilö ei provosoidu kenttäsian ”taisteluvalmiuden esittelystä”. Lisäksi peitetyn valmiusasennon käyttäminen saattaa tuoda taktista etua, koska siitä käsin on mahdollista käynnistää ennakoiva hyökkäys niin, että vastapuoli ei huomaa kenttäsian olevan valmiina voimankäyttöön. Eräs tunnetuimmista – joskaan ei välttämättä luontevimmista – piilotetuista valmiusasennoista on saanut nimensä takavuosien koomikon, Jack Bennyn, mukaan. Siinä toinen käsi suojaa kasvoja ja kaulaa, toinen vartaloa. Käsiä ei viedä limittäin toistensa ympäri kuten esimerkiksi perinteisessä kädet puuskassa -asennossa, vaan molemmat kädet ovat vapaita aloittamaan voimatoimet tai torjumaan vastapuolen hyökkäyksen. Kuva 4: Sijoittuminen voidaan tehdä taktisesti oikein niin, että puhutettavan henkilön ei ole helppoa hyökätä kenttäsian kimppuun, mutta kuitenkin piilotetusti siten, että kohdehenkilö ei huomaa sijoittumisessa piilevää riskienhallintaa. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi sijoittumalla siten, että puhuttajan ja kohdehenkilön väliin jää jokin este, joka hidastaa vastapuolen hyökkäystä. Aihetta on käsitelty Kontrollin 3/2012 Kenttäkouluttajassa. Sijoittumisessa tulee varmistaa myös perääntymistie ja se, että peräännyttäessä ei ole vaaraa kompastua reitillä oleviin esineisiin tai epätasaisuuksiin. Kohdehenkilön hyökkäyshaluja voidaan hillitä myös psykologisella yliotteella, joka voidaan saavuttaa esimerkiksi sijoittumalla hieman puhutettavaa henkilöä korkeammalle: kenttäsika voi seistä esimerkiksi jalkakäytävällä, jos puhuteltava seisoo ajoradalla. Näin saavutetun pituusylivoiman (joka tiedostamatta tulkitaan usein myös voimaeroksi) avulla saatetaan vähentää kohdehenkilön hyökkäysintoa. KON T ROLL I 3 • 2014 19
Kuva 5: Kuten edellä todettiin, asento on tärkeä elementti vuorovaikutustilanteen lähtöasetelmaa määriteltäessä. Fyysisesti korkeammalla oleva koetaan tilanteessa hallitsevassa asemassa olevaksi. Jos tarkoituksena on saada henkinen yliote, vastapuolen voi istuttaa alas, jolloin seisomaan jäävä kenttäsika pääsee lähes automaattisesti dominoivaan asemaan sen lisäksi, että istuvasta asemasta toisen osapuolen on vaikeampaa aloittaa hyökkäämistä. Jos halutaan välttää dominoivaa vaikutelmaa, kenttäsika voi itse istahtaa alas, jolloin aseman tuoma muodollinen auktoriteetti ei korostu. Erityisesti traumatisoituneen rikosuhrin tai vaikkapa eksyneen lapsen puhuttaminen helpottuu, jos tilanteen jännitystä vähennetään huomioimalla oma fyysinen sijoittuminen. ”Samalle puolelle” asettuminen voi tapahtua jo ennen kuin on vaihdettu sanaakaan. Kenttäsian on hyvä muistaa puhuttaa pieniä lapsia kyykystä: pituuseron tasaaminen voi kummasti helpottaa esimerkiksi pelästyneen lapsen kanssa keskustelua tai vähintäänkin tehdä lapsen olon turvallisemmaksi. Vai miltä itsestäsi tuntuisi puhua metriä pidempien kanssa? Vaikeimmissa tilanteissa yhteishenkeä voi koettaa rakentaa myös sananvalinnoin, esimerkiksi käyttämällä me-muotoa. 20 KON T R OL LI 3 • 2014
teksti: Riku Hintukainen | kuvat: Poliisi A s e u h k at il an te id en h a ll in ta Uhkatilanteet, joihin liittyy ampumaaseita, ovat harvinaisia, mutta sitäkin haastavampia. Usein aiheen esiin ottaminen johtaa kysymykseen: ”Mitä siinäkin voisi tehdä?” Tähän kysymykseen pyrimme löytämään vastuksia. Artikkeli pohjautuu vartioimisliikkeen työntekijöille pidettyyn koulutukseen. T ässä artikkelissa ei esitellä uusimpia erikoisjoukkojen aseenriistotekniikoita tai varusteita. Niiden sijaan keskitytään sellaiseen toimintaan, johon jokaisella on mahdollisuus koulutuksesta ja varustuksesta riippumatta. Tarkoituksena on antaa eväitä kehittää omiin lähtökohtiin parhaiten soveltuvia toimintamalleja tai taktiikoita. Kentällä ampuma-aseita kohtaa harvoin, vaikka ravintoloissa tapahtuneista ampumistapauksista uutisoidaankin vuosittain. Varautuminen ampuma-aseisiin on kuitenkin samalla varautumista myös muihin vaativiin tilanteisiin. Uhkatilanteissa, kuten missä tahansa ihmisten kohtaamisissa, lopputulokseen vaikuttavat monet tekijät. Tärkeimpinä niistä voidaan pitää kohdehenkilön tekemiä päätöksiä, omia päätöksiä ja sattumaa. Taktiikan tavoitteena on maksimoida omien päätösten ja minimoida muiden tekijöiden vaikutus lopputulokseen. Voidakseen toteuttaa hyökkäyksen hyökkääjän on havaittava kohteensa, reagoitava ja hyökättävä. Näitä vaikeuttamalla kohdehenkilön hyökkäyspäätöksen vaikutusta tilanteen lopputulokseen vähennetään. Tilanteet, joihin liittyy ampuma-ase, voidaan luokitella ampuma-aseen haltijan käyttäytymisen mukaan eri luokkiin: kohtaamiset, aseuhkatilanteet, ampumiset ja aktiivisen ampujan tilanteet. Ensimmäiseen kuuluvat kohtaamiset, joissa on mukana ampuma-ase, mutta joihin ei liity minkäänlaista uhkaavaa käyttäytymistä. Aseuhkatilanteissa ampuma-aseen haltijan käyttäytyminen on uhkaavaa tai henkilö koetaan uhkaavaksi jostain tiedostamattomasta syystä. Ampumisessa ase on laukaistu, ja aktiivisen ampujan tilanteessa ampuma-asetta käytetään aktiivisesti ihmisten ampumiseen yleensä uhreja valikoimatta. Jos asetta ei ole laukaistu, on lähes mahdotonta arvioida, onko ampuma-ase käyttökunnossa, tai onko kyse esimerkiksi airsoft-aseesta. Turvallinen lähtökohta on, että kaikkiin asetta muistuttaviin esineisiin suhtaudutaan siten, että ne ovat käyttökuntoisia. Yllättävät tilanteet Yllättävässä vaaratilanteessa ei yleensä tehdä tietoista päätöstä toiminnasta. Aivot tekevät ratkaisun reagoinnista jo ennen, kuin tieto vaarasta tulee tietoiseen mieleen. Tavallaan voidaan puhua vaistonvaraisesta reagoinnista. Reagointi pohjautuu yksilölliseen reagointi- ja käyttäytymistyyliin sekä muistikuviin samankaltaisista tilanteista, ja se saattaa olla mitä tahansa toimintaelokuvissa nähdystä toimintatavasta alistumiseen. Erilaisia reagointitapoja, joita näkee todellisista aseuhkatilanteista olemassa olevissa valvontakameratallenteissa, ovat muun muassa käsien ylös nostaminen, siirtyminen suojaan, aseeseen tarttuminen tai lyöminen, pakeneminen tai kyyristyminen paikalleen. Näistä jokaisessa on omat riskinsä, ja mikä tahansa reaktio tai reagoimattomuus voi olla tilanteesta riippuen kohtalokasta. Ainoa mistä voi olla varma, on se, että jälkikäteen monet osaavat kertoa, mikä reagointitapa olisi ollut parempi. Omaan reaktioonsa voi vaikuttaa harjoittelulla tai tekemällä tietoinen harkittu päätös etukäteen. Esimerkiksi arvokuljettajan on syytä harjoitella ryöstön kohteeksi joutumista, ja hälytystehtävälle menevä vartija voi tehdä päätöksen suojaan hakeutumisesta heti yllättävän tilanteen tullessa vastaan. Uhkauksiin reagointi Erilaiset yrityksiin ja virastoihin kohdistuvat aseenkäyttöuhkaukset ovat turhan yleisiä. Vaikka uhkauksesta tulee aina ilmoittaa poliisille, voidaan lisäksi tehdä toimenpiteitä, joita viranomaiset eivät suorita. Näitä ovat esimerkiksi hätäuloskäyntien käyttökelpoisuuden varmistaminen ja uhkauksesta tiedottaminen muille kohteessa työskenteleville. Lisäksi kohteeseen pääsyä voidaan joissakin tapauksissa hidastaa lukitsemalla KON T ROLL I 3 • 2014 21
normaalisti lukitsemattomia ovia, tai vähintään tarkastamalla normaalisti lukittujen ovien lukitus. Myös sijoittumista kohteessa voidaan miettiä uudelleen. Joissakin tapauksissa voidaan harkita sijoittumista kohteen ulkopuolelle, ja tarkkailla jo kauempaa kohteeseen saapuvia ihmisiä, jolloin kohdehenkilön pääsy kohteeseen voidaan parhaassa tapauksessa kokonaan estää. Tämä voi vaikeuttaa liiaksi muiden työtehtävien suorittamista. Silloin vaihtoehtona on sijoittua paikkaan, josta pääsee nopeammin suojaan, tai joka on lähempänä poistumistietä. Mikäli sijoittuminen näkyville heti avoimen ulko-oven sisäpuolelle on välttämätöntä, voi valaistuksen sammuttamisella yrittää vaikeuttaa havaituksi tulemista. Hätätilannesuunnitelma Erilaisten tilanteiden varalta voi etukäteen laatia hätätilannesuunnitelman. Suunnitelmaa ei välttämättä tarvitse kirjoittaa paperille, ja se voi perustua muuhunkin kuin tässä esiteltävään pelasta, rajoita, hälytä, auta ja opasta -malliin. Malli on valittu siksi, että usein toiminta onnettomuuspaikalla ja tulipalossa opastetaan samalla mallilla, ja olemassa olevia turvallisuusohjeita voidaan käyttää muistin tukena suunnitelmia laatiessa. Pelasta Esimerkkinä välittömästi vaarassa olevien pelastamisesta käy ravintoloiden järjestyksenvalvojien toiminta Rovaniemellä 2008 ja Hyvinkäällä 2012 tapahtuneissa ampumisissa. Lehtitietojen mukaan ampumisien alettua järjestyksenvalvojat ottivat ripeästi ihmisiä ulkoa suojaan ravintolan sisään, ja todennäköisesti pelastivat henkiä. Suunnitelman seuraavien osien toteutumisen kannalta on oleellista, ettei oteta tarpeettomia riskejä, vaan 22 KON T R OL LI 3 • 2014 pelastaudutaan myös itse. Aktiivisen ampujan tilanteisiin on laadittu erilaisia omaehtoisen pelastautumisen ohjeita. Toiset suosittelevat poistumaan rakennuksesta, toiset taas lukittautumaan turvalliseen tilaan tai turvahuoneeseen. Tilanne voi rajoittaa toimintaa, ja molemmat vaihtoehdot on hyvä miettiä valmiiksi. Yhdysvalloissa FBI suosittelee ”Run, Hide, Fight” -toimintamallia, josta löytyy opetusvideo Youtube-videopalvelusta. Siinä ensisijaisesti poistutaan rakennuksesta, toissijaisesti piiloudutaan ja viimeisenä vaihtoehtona puolustaudutaan. Rajoita Vahinkojen rajoittaminen tarkoittaa yleensä yleisön varoittamista, mutta se voi pitää sisällään muutakin toimintaa. Esimerkkinä riskialttiimmasta vahinkojen rajoittamisesta käy järjestyksenvalvojan toiminta Tampereella 2011, jossa hän ravintolassa tapahtuneen ampumisen jälkeen sai lehtitietojen mukaan rauhoiteltua aseella osoitelleen ampujan ja suostuteltua hänet poistumaan. Varoittaminen voi tapahtua huutamalla, kuulutusjärjestelmällä tai muulla tavalla. Esimerkkinä voidaan mainita Kauhajoella 2008 opinto-ohjaajan antama kuulutus poistua rakennuksesta, joka tutkintalautakunnan mukaan ”erityisesti edesauttoi” nopeaa poistumista ja viranomaistoimenpiteiden aloittamista, sillä kaikki eivät ottaneet tilannetta todesta. Kuulutusjärjestelmän käytössä tulee paniikin välttämiseksi pyrkiä rauhallisuuteen ja asiallisuuteen. Joukkopaniikki voi syntyä myös laukauksista, kuten lehtitietojen mukaan kävi Kauppakeskus Sellossa 2009.
Hälytä Vaikka matkapuhelin on varmasti yleisin ja ensisijainen viestiväline, voi avun hälyttäminen tapahtua nopeammin muulla tavalla. Näitä voivat olla Virve tai radiopuhelin sekä erilaiset hätäpainikkeet. Palo- tai ryöstöpainikkeen käyttöön liittyy riski, ettei hälytykseen reagoiva yksikkö ole välttämättä tietoinen ampuma-aseesta. Siksi painikkeella hälyttämisen kohdalla tulee ehdottomasti varmistaa, että tieto ampuma-aseesta on mennyt hätä- tai hälytyskeskukseen. Teoriassa paloilmoittimen paikallishälytyksen pitäisi käynnistää tilojen evakuointi, mutta käytännössä näin ei aina tapahdu. Joissakin kiinteistöissä palohälytys avaa sähköisesti lukitut hätäuloskäyntien ovet mahdollistaen omaehtoisen pelastautumisen, ja joissakin kiinteistöissä sulkee avoimet palo-osastot rajoittaen vaarallisen henkilön liikkumista tiloissa. Siksi palopainikkeen käyttöä kannattaa harkita. Mahdolliset vaikutukset pelastautumiseen ja liikkumisen rajoittamiseen pitäisi kuitenkin selvittää etukäteen, jolloin hyödyt ja haitat voidaan paremmin punnita. Mahdollisten loukkaantuneiden nopean avun saannin vuoksi on tärkeää ilmoittaa vaaran olevan ohi siitä riippumatta, miten hälytys on tehty. Auta Yksi harvoista ampumavammoista, joihin menehtyy nopeasti ja joissa maallikko voi ilman erityisiä välineitä pelastaa hengen, on suuri verenvuoto raajassa. Esimerkiksi Los Angelesin lentokentällä 2013 jalkaan ammuttu mies pelasti lehtitietojen mukaan henkensä tilapäisvälinein tehdyllä kiristyssiteellä partiossa oppimillaan taidoilla. Kiristyssiteen voi tehdä vyöstä ja kestävästä valaisimesta tai patukasta. Useamman loukkaantuneen tapauksessa priorisoidaan ne, joiden vammat ovat kuolettavat ja menehtyminen on ensiavulla estettävissä. Vähemmän kiire on niillä, jotka kuolevat joka tapauksessa, tai joilla ei ole välitöntä hengenvaaraa. Kiristyssiteen tekemistä, kuten muutakin hätäensiapua, tulisi tietysti harjoitella pätevän henkilön opastuksella, mutta itseopiskelukin on tyhjää parempi. Auttaminen voi tarkoittaa myös loukkaantuneen hätäsiirtoa turvallisempaan ympäristöön. Opasta Ensimmäiseksi paikalle saapuva hälytykseen reagoiva yksikkö voi olla sairaankuljetus, pelastusyksikkö, poliisi tai muu viranomainen. Mahdollisuudet ja tarve opastaa kohteeseen riippuu hyvin paljon kohteesta ja tilanteesta. Tärkeintä on varoittaa vaaroista ja vastata paikalle saapuneiden auttajien kysymyksiin rauhallisesti. Auttajia on lähestyttävä kädet näkyvillä. Jossain tapauksessa vaikkapa kameravalvonnan ja kuulutusjärjestelmän tai viestiyhteyden avulla saattaa hälytykseen reagoivan poliisin pystyä opastamaan vaaraa aiheuttavan kohdehenkilön luokse. Hätävarjelu ja voimakeinojen käyttö Vaikka voimankäyttö ei ole ensisijainen tai tavoiteltava ratkaisutapa, ei tilanne etene käsikirjoituksen mukaan. FBI:n tilastoinnissa vuosilta 2000-2014 yhteensä 104:stä aktiivisen ampujan tilanteesta seitsemässätoista hyökkäyksen pysäyttivät uhrit, KON T ROLL I 3 • 2014 23
ja näistä kolmessa se tapahtui ampuma-aseella. Tietoa siitä ei ole saatavilla, kuinka moni ampujan pysäyttämisessä kuoli tai loukkaantui. Koska vertailevaa tietoa siitä, mikä lopputulos olisi ollut jos uhrit eivät hyökkääjää olisi pysäyttäneet, ei olisi mahdollista saada, ei tiedon perusteella voisi tehdä kummoisia päätelmiä ampujan pysäyttämisen vaarallisuudesta. Lähes kaikki vaarallinen ja uhkaava ampuma-aseen kanssa tapahtuva käyttäytyminen on rangaistavaa siten, että seurauksena voi olla vankeutta. Rikosnimikkeitä ovat laiton uhkaus, vaaran aiheuttaminen sekä varomaton käsittely. Laiton uhkaus pitää sisällään tilanteet, jossa ase nostetaan toista vastaan tai uhataan rikoksella. Vaaran aiheuttamisesta on kyse, jos aiheutetaan vakavaa hengenvaaraa esimerkiksi ampumalla ihmisjoukossa. Varomattomasta käsittelystä taas on kyse silloin, kun lain vastaisesti tai varomattomasti käsitellään, pidetään hallussa tai säilytetään ampuma-asetta siten, että se on omiaan aiheuttamaan vaaraa hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Varomatonta käsittelyä voi olla esimerkiksi aseen laukeaminen vahingossa. Järjestyslaki kieltää ampumiseen soveltuvien välineiden tai ampuma-asetta tai räjähdettä muistuttavien esineiden hallussapidon yleisellä paikalla. Tämä ei koske esineitä, jonka hallussapitoon on hyväksyttävä syy. Lisäksi aselaissa kielletään ampuma-aseen kuljettaminen muuten kuin lataamattomana suojuksessaan yleisellä paikalla tai tilassa, johon yleisöllä on pääsy. Molemmista rikoksista voi seurata vankeutta. Tarkoituksena ei ole rohkaista tilanteen ratkaisemiseen kiinniottooikeudella, vaan tuoda esiin, missä tilanteissa se mahdollisuus on olemassa, mikäli tilanne siihen ajautuu. Niin hätävarjelun kuin voimakeinojen käytön kohdalla kohdehenkilön varustautuminen on yksi voimakeinojen puolustettavuuden arvioinnin perusteista. Ampuma-aseella varustautuneen henkilön hyökkäyksen pysäyttämiseksi tai kiinniottamiseksi voidaan silloin käyttää ankarampia keinoja, kuin muutoin voisi pitää hyväksyttävänä. Kaikki keinot eivät kui- 24 KON T R OL LI 3 • 2014 tenkaan ole sallittuja, ja oikeuskäytännöstä löytyy esimerkkejä, joissa sallitun hätävarjelun rajat on ylitetty. Loukkaantuminen Aiheen käsittely jäisi vajaaksi, ellei loukkaantumisen mahdollisuutta otettaisi esiin. Kaikki ampumavammat eivät ole välittömästi kuolettavia tai lamaannuttavia, mutta ammutuksi joutumisen henkinen shokki voi kirjallisuuden mukaan lamaannuttaa. Vaikka on tietysti mahdollista, että ampujan tarkoituksena on vain haavoittaa, tuskin edes ampuja tietää, mitä hän tulee seuraavaksi tekemään. Valmistautumalla henkisesti loukkaantumisen mahdollisuuteen pitäisi olla paremmat mahdollisuudet välttää lamaantuminen, ja mahdollisuuksien mukaan puolustautua tai paeta. Ensiavun aika on vasta, kun välitöntä vaaraa ei enää ole. Aseiden käsittely Aina ampuma-asetta käsitellessä on syytä noudattaa äärimmäistä varovaisuutta. Aseen huolto voi olla laiminlyöty, eikä varmistimien toimivuudesta ja laukaisun herkkyydestä ole mitään takeita. Maahan pudonnutta asetta ei kannata nostaa maasta, ellei sitä olisi muuten pakko jättää vartioimatta. Kukaan sivullinen vartioitua asetta maasta tuskin sieppaa. Kohdehenkilön halutessa poimia ampuma-aseen hänen pitäisi keskittyä sekä hyökkäämiseen että aseen ottamiseen maasta. Jos ase on otettu haltuun, pelkkä hyökkäys riittää. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä käsirautojen laittaminen voi etenkin yksin työskennellessä olla ainoa tapa, jolla mahdollistetaan aseen turvallinen pois ottaminen. Kohdehenkilö voidaan tarvittaessa siirtää paikkaan, jossa sivulliset eivät ole vaarassa. Ennen aseeseen koskemista pysähdytään hetkeksi, ja pyritään havaitsemaan aseesta vaaraan merkkejä, kuten huollon puutteesta kertova ruoste, mahdollisen ulkoisen varmistimen asento tai iskurin vireystila. Asetta käsitellessä se pidetään suunnattuna turvalliseen suuntaan, jossa mahdollinen vahingonlaukaus ei aiheuta henkilövahinkoja.
Suomalainen henkilösuojauskurssi teksti: Aspo Storhammar | kuvat: Suomen Erikoisturvaryhmä Oy Henkilösuojaus -kurssi, High Risk / PSD (Personal security detail) – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kontrollin avustaja pääsi seuraamaan yhtä tällaista kurssia. , S uomen Erikoisturvaryhmä Oy järjestää koulutusta, joka mahdollistaa koulutuksen käyneen sijoittumisen henkilöturvatehtäviin, joissa riskit ovat tavallista suuremmat. Erilaiset konfliktialueet työllistävät erikoisosaajia juuri näiden kohonneiden riskien takia. Ensimmäisenä tulevat mieleen nykyiset konfliktialueet, Afganistan ja Irak, mutta vastaavia alueita on myös muualla, Afrikassa, Aasiassa ja Väli-Amerikassa. Vaatimukset ja tarjonta Jos mietitään, millaista osaamista turvallisuusalan ammattilaisella täytyy olla pystyäkseen tekemään oman työnsä turvallisesti ja oikein korkean riskin tehtävissä, voitaneen todeta, että vaatimukset ovat kovat. Henkilönsuojaajan täytyy hallita laaja kirjo erilaisia taitoja ja pystyä toimimaan hyvinkin nopeasti kehittyvissä tilanteissa suuren paineen alla. Mistä tällaista koulutusta sitten saa? Nopealla nettihaulla koulutusta on saatavilla vaikka kuinka paljon, ja melkein joka puolella maapalloa. Koulutusten rakenne peruskoulutuksissa on aika samanmuotoinen ja -sisältöinen, mutta toki poikkeuksiakin löytyy. Mitä sitten tulisi osata, jotta voisi pärjätä korkean riskin alueilla tehtävissä toimeksiannoissa? Olin yhteydessä Mikko Salmeen, joka toimii operatiivisena johtajana Suomen erikoisturvaryhmässä, eikä aikaakaan, kun pääsin seuraamaan tällaista koulutusta. Minulle tarjottiin jopa mahdollisuutta osallistua koko koulutukseen, jotta saisin mahdollisimman hyvän käsityksen siitä, mitä kaikkea koulutus pitää sisällään. Olisin mielelläni osallistunutkin, mutta nyt käytössäni oleva aika esti osallistumiseni. KON T ROLL I 3 • 2014 25
Koulutuksen sisältö Koulutuspaikkana oli Suomen erikoisturvaryhmän koulutustilat ja -alueet. Koulutuksen ensimmäinen haaste voi monelle olla koulutuksessa käytetty englannin kieli ja aiheeseen liittyvä vieraskielinen sanasto. Se asettaa oman haasteensa osallistujille ja karsii joukkoa jo varsin tehokkaasti, mikäli mukaan pyrkisi koulutukseen soveltumattomia henkilöitä. Itse opetuksen seuranta oli kuitenkin helppoa, vaikka kaikki termit eivät olleet itselleni entuudestaan tuttuja. Opetus oli monimuotoista, jolloin kokonaisuuteen tuli variaatioita, ja kurssin aikana oli riittävästi aikaa harjoitella saatuja oppeja käytännössä. Perusmuotoinen opetus rakentui siten, että ensin kerrottiin taustaa tulevalle opetukselle, minkä jälkeen seurasi tiivis paketti tietoa aihealueesta. Sitten oli käytännön harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua. Asioita kerrattiin ja harjoiteltiin uudelleen, kunnes kouluttaja oli tyytyväinen lopputulokseen. Päivät olivat pitkiä ja opiskeltavaa jäi vielä vähäiselle vapaa-ajallekin. Koulutuksen pääkouluttajana toimi Glenford Dinnal-Allen, jolla on pitkä kokemus toimimisesta korkean riskien alueilla Irakissa, Pakistanissa, Ghanassa, Sudanissa ja niin edelleen. Dinnal-Allen on toiminut useissa turvallisuusalan organisaatioissa ja tehtävissä 1980-luvulta saakka, ja viimeisimmät isot toimeksiannot ovat olleet DynCorp Internationalin palveluksessa. Opetuksessa huomioni kiinnittyi heti alussa opetustapaan ja siihen, miten asiat käytiin läpi luokassa sekä käytännön harjoitteissa. DinnalAllen oli kuin tiimin vetäjä, joka opasti ja ohjasi kurssilaisia tiedon lähteille oman ajattelun kautta. Tähän päästiin usein jonkin käytännön esimerkin kautta. Koulutusmateriaalia oli todella paljon, ja oikeista tilanteista kuvatut videot ja niiden läpikäynti tekivät vaikutuksen. Osa tuosta materiaalista oli todella pysäyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa: on erikoinen tunne katsoa 26 KON T R OL LI 3 • 2014 GLENFORD DINNAL-ALLEN SUMMARY: • British-Special-Project plus (combat medic) • Personal Protection included: Foreign Dignitary’s, Coalition Forces, Contractors, Presidents/Presidential hopefuls, both (foreign and domestic) Royal Families, State Department Employees, and others deemed of special interest. • Extensive Work Experience with the History and the interworking & knowledge & insight into every aspect of SecurityAssessment, Logistical-Security Management, Protective Service Management, Physical-Threat Assessment. • Analytical and Operational approach to resolving extremelycomplex security issues, concerns and problematic areas. • Professional Associations: • PBA (Professional Bodyguard Association): An Executive Member APSO (Association of Professional Surveillance Operatives) IBA (International Bodyguard Association): A Full Member PPAC (Professional Protection Association of Canada): A Private Investigator SFGA (Special Forces Group Association): Member IACSP (International Association for Counterterrorism & Security Professional) H
Youtubeen päätynyttä videota samalla kun koulutustilassa oleva henkilö selostaa, mitä hänelle tapahtuu tuossa juuri silloin ja mitä siitä seurasi, ja niin edelleen. puolelta ja tietty ammatillinen rauhallisuus. Nämä tekijät saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että heillä hyvä mahdollisuus työllistyä ja toimia korkean riskin tehtävissä. Pääsin myös seuraamaan teoriaa ensiaputilanteista, joihin kriisialueilla voi joutua ja miten yksittäinen toimija voi tilanteessa toimia. Pääpaino oli elossa pysymisessä, sillä avun saaminen voi kestää hyvinkin pitkään riippuen siitä, millaiseen organisaatioon kuuluu ja millaiset taustavaikuttajat ovat mukana. Isoilla monikansallisilla yhtiöllä on Irakissa USA:n puolustusvoimien kanssa sopimus, jolloin tukea on saatavilla tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti. Pienemmillä toimijoilla tilanne on erilainen: yksittäisen toimijan rooli muuttuu todella paljon, kun resurssit ovat rajalliset. Haastattelun perusteella kurssilaiset vaikuttivat tyytyväiseltä kurssiin – joillekin se oli tarjonnut jopa odotettua enemmän. Koulutusta pidettiin haastavana, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Yksikään haastateltavista ei suosittelisi tätä koulutusta kenelle tahansa asiasta kiinnostuneelle. Ilman jo aikaisemmin hankittua osaamista kurssi voi olla liian haastava. Koulutukseen kuuluivat luonnollisesti erilaiset saattuemallit, liikkumiset ajoneuvolla ja jalan, suojautuminen, reittisuunnittelu, tiedustelu, aseenkäyttötilanteet ja niin edelleen. Näitä asioita harjoiteltiin todella paljon, ja ne vielä testattiin lopuksi erilaisilla harjoitustoimeksiannoilla. Tietoa ja omaksuttavaa tuli todella paljon lyhyessä ajassa. Kuka sitten haluaa lähteä toimimaan kriisialueille, ja miksi? Kurssilaisen profiili Kurssin osallistujakaarti oli monikansallinen, ja mukaan oli mahtunut muutama suomalainenkin. Millaisia tyyppejä kurssille hakeutuu ja mitkä ovat heidän motiivinsa? Selvitin asiaa haastattelemalla. Useilla kurssilaisista on pitkä kokemus erilaisista turvallisuustehtävistä Suomessa ja ulkomailla. Kurssin keski-ikä oli nopeasti laskettuna 34 vuotta ja kaikki osallistujat olivat miehiä, mikä ei yllättänyt. Se taas yllätti, että kaikilla oli samanlainen tavoite koulutuksesta, eli oman osaamisen lisääminen ja sitä kautta mahdollisuus päästä suorittamaan erilaisia toimeksiantoja korkean riskin alueille ammattimaisesti. Kurssille oli siis hakeuduttu vakavissaan ja tarkoituksena myös oikeasti tehdä tätä työnä, jos siihen tulee mahdollisuus. Haastattelun aikana kävi ilmi, että useamman henkilö- ja ammattihistoria ovat sellaisia, joista heidät olisi helppo tunnistaa, joten jätän niiden kertomisen tässä, jotta haastateltavat voivat jatkossakin suorittaa omia töitään vapaasti ja päättää itse, kenen kanssa asioita haluavat jakaa. Minuun teki vaikutuksen kurssilaisten pitkä sitoutuminen alaan ja siihen liittyviin tehtäviin, itse hankittu ja maksettu lisäosaaminen peruskehyksen ulko- Miksi Suomessa? Miksi tällaista koulutusta sitten järjestetään Suomessa? Kysymykseen vastasivat Mikko ja Jaakko Salmi, joilla molemmilla on pitkä ura turvallisuusalan tehtävissä Suomessa ja nyttemmin myös rajojemme ulkopuolella sekä yksittäisenä työntekijänä että työtehtäviä tarjoavan yrityksen edustajana. Suurin syy kurssien järjestämiseen on se, että tällaista koulutusta ei ole tarjottu Suomessa, ja Euroopassakaan sitä ei ole paljoa tarjolla. Yhdeksi kilpailijaksi alalla Mikko Salmi kertoo E.S.A.n (European Security Academy) Puolasta, joka tarjoaa vastaavaa koulutusta. Suomessa varsinaista kilpailua ei ole, vaikka täältäkin on ohjattu ihmisiä vastaaviin koulutuksiin lähialueille. Toinen syy on Glenford Dinnal-Allen, jolla on pitkä kokemus alalta. Tällaisen koulutuksen täytyy olla uskottavaa ja sen täytyy antaa kurssilaiselle sen minkä lupaa: huonolla koulutuksella seuraamukset eivät voi kuin olla huonoja, kun puhutaan tehtävistä, joissa riskit ovat todella suuret. Suomen Erikoisturvaryhmä järjestää tällä hetkellä useita eri kursseja, esimerkiksi 26 vuorokautta kestävä HECPO-kurssi (Hostile Environment Close Protection), joka sisältää useita eri sertifikaatteja kuten SIA Level 3 Certificate in Close Protection, FPOS-I (First Person on Scene) Certificate, PSD (Personal Security Detail) Certificate, CQB (Close Quarter Battle) Certificate, Tactical Firearms Certificate. Näiden todistusten avulla haku kansainvälisiin toimeksiantoihin helpottuu huomattavasti. Parhaimmat tiedot muista koulutuksista saa Suomen Erikoisturvaryhmän nettisivujen kautta, tai olemalla suoraan yhteydessä järjestäjään. Itselleni jäi koulutuksesta hyvä maku, ja tarkoitus on tutustua vastaaviin koulutuksiin vielä tarkemmin myöhemmin. Iso kiitos Mikolle, Jaakolle ja tietenkin upealle pääkouluttajalle Glenfordille! KON T ROLL I 3 • 2014 27
28 KON T R OL LI 3 • 2014
Uuden ajan Suomi-kp ? teksti: Tom Lindblom kuvat: Jan Turunen, Otto Lindblom Kontrollin testissä on sveitsiläinen 2000-luvun versio perinteisestä Suomi-konepistoolista: itselataava kertatulikivääri B&T APC 9 Sporting carbine kal 9mm para. S veitsiläisen B&T-tehtaan (Brügger & Thomet) valmistama Advanced Police Carbinen 9 mm urheiluversio oli tiimimme koeammuttavana. Kyseessä on tehtaan suomiversio, jossa tarvittavan 425 millimetrin piippupituuden saavuttamiseksi aseeseen on asennettu kiinteä äänenvaimennin ja taittumaton perä. Esitteen mukaan B&T APC9 – SUOMI on ”inspired in Finland … engineered in Switzerland”, eli aseen inspiraatio on saatu Suomesta ja ase suunniteltu Sveitsissä. Mitä muuta sitä tällainen perusjantteri voisi edes toivoa? Sveitsi – tuo maa, joka osaa muun muassa kello-, ase-, juusto- ja pankkiteollisuuden, maa joka voisi toimia meillekin esimerkkinä suorassa demokratiassa ja ase- sekä verolainsäädännössä… Äh, takaisin asiaan, siis B&T APC9 – Suomi: var så god. Aseen esittely APC 9 on mukava konsepti: laatuase, jolla voi kivääriampua useimmilla sisäradoilla. Pakettiin kuuluva punapistetähtäin Aimpoint Micro TL-1 ei myöskään tee ampumista epämiellyttävämmäksi. Aseessa on myös niin sanotut rautatähtäimet; niitä kokeiltiin, ja ne toimivat. Mutta kyllä tämä ase on tehty punapisteellä ammuttavaksi. Aseen kiinteä äänenvaimennin vaimentaa laukausääntä jonkin verran, valmistajan mukaan vaimennus on 32 dB. Olisin kyllä pärjännyt ilmankin vaimenninta, mutta ei siitä haittaakaan ole. Kysymykseen vaimentimen puhdistamisesta myyjä vastasi, että vaimenninta ei ole tarkoitus avata tai puhdistaa ollenkaan. B&T KON T ROLL I 3 • 2014 29
30 KON T R OL LI 3 • 2014
on tehnyt vaimentimia jo vuosikymmeniä, ja heidän tutkimuksissaan on selvinnyt, että vaimennin likaantuu määrättyyn pisteeseen saakka. Sen jälkeen ampuminen puhdistaa vaimenninta, eli se ei koskaan mene tukkoon tai liian likaiseksi. Tämä vaimentimen hinkkaamisen poisjääminen tuntuu luonnollisesti luonnottomalta suomalaisen sotilaskoulutuksen saaneelle. Ase ampuu suljetun lukon periaatteella. Aseen purkaminen on helppoa, joskaan ei yhtä helppoa kuin esimerkiksi AK-tyyppisen aseen, mutta paljon helpompaa kuin esimerkiksi 1911-mallisen pistoolin. Voi tosin olla, 1911:n purun vaikeus koskee vain kirjoittajaa. APC:lla ampuminen on erittäin mukavaa ja ase on tarkka, ainakin sisäradan lyhyillä matkoilla. Ase on myös toimivasti molempikätinen. Varustelu Kun 845 millimetrin pituisessa aseessa on myös taktista kiskoa (NATO accessory rail (NAR)/ Picatinny) yli puoli metriä, kello 3-, 9- ja 12-suunnissa, ei kaltaiseni kotikommando voi muuta kuin antaa taktisen synninpäästön sarjatuliominaisuuden puutteesta. Aseen painon (tyhjänä 3.1 kg) saa siis helposti vähintään tuplattua ”tarpeellisilla” lisävarusteilla. Kuin myös hinnan. Pakettiin kuuluu jo mainitun punapistetähtäimen lisäksi kaksi 30 patruunan lipasta, yksi 15 patruunan lipas, hylsynkeräin, putsausvälineet, kantolaukku, niin sanottu vertikaalikahva, yhdenpisteenhihna ja käsikirjanen. Kahva on irrotettavissa, ja sen paikkaa voi siirtää kiskolla ja kiskosta toiseen. Paketiin kuuluva Aimpointin Mirco T1 -punapistetähtäin toimi myös hyvin. 12 kirkkausvaihtoehdosta löytynee aina oikea. Paristolle (tyyppiä 2032) luvataan 50 000 tunnin käyttöaika. Yhteenveto Nimi Advanced Police Carbine viitannee niin kutsuttuun tukiaseeseen, joka Suomessa poliisilla useimmiten on Heckler & Kochin MP5 kaliiperissa 9 mm, eli sama patruuna kuin testiaseessamme. Kirjoittajan haastattelemat sisäasiainministeriön alaisen väkivaltakoneiston edustajat olivat sitä mieltä, että kiväärimäinen tukiase voisi olla myös kiväärikaliiperia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa näin alkaa monessa poliisi- ja sheriffiorganisaatiossa jo ollakin. Tosin sielläkin perinteiset haulikot on vaihdettu tai täydennetty AR-pohjaisilla ratkaisuilla. Joskus on myös niin, että viranhaltijoille on myönnetty lupa pitää mukanaan ja käyttää itse hankimaansa kivääriä. Näinhän myös revolverit aikanaan esimerkiksi NYPD:ssä tulivat osaksi konstaapeleiden varustusta. APC on erinomainen sisäkauden kivääriharjoitteluase, ja taktisen hauska peli muutenkin. Hinta, 2820 euroa, on ainut ongelma. Näin tosin vain meille, joilla sitä rahaa ei ole. Testiin aseen meille toimitti Asetalo Oy. Tämän aseen palauttaminen testin jälkeen oli tavallistakin vaikeampaa. Tämä on hauska laite. Todella. Valmistajan kotisivut: http://www.bt-ag.ch Läpinäkyvät lippaat on helppo lipastaa. Lisäksi läpinäkyvyys helpottaa ammustilanteen seuraamista. KON T ROLL I 3 • 2014 31
TEKNISET TIEDOT Nimi: APC9 Suomi Kaliiperi: 9 x 19 mm Piipun pituus: 425 mm Paino tyhjänä: 3,1 kg Kokonaispituus: 845 mm Tähtäin: Aimpoint Micro T1, myös ns. rautatähtäimet Valmistusmaa: Sveitsi Valmistaja: B&T AG – Sveitsi, www.bt-ag.ch 32 KON T R OL LI 3 • 2014
VARUSVARASTO Varusteliivit Varustevyö ei ole ainoa mahdollinen tapa kantaa työtehtävissä tarvittavia varusteita. Varusteliivi vähentää selkään kohdistuvaa rasitusta ja mahdollistaa tehtäväkohtaisen varustautumisen perinteisiä varusteiden kantotapoja paremmin. teksti: Seppo Vesala kuvat: Seppo Vesala, julkiset lähteet V arusteliivejä on totuttu ajattelemaan Isojen Poikien varusteina, jotka päällä on mukava pärähtää terrorisminvastaiseen iskuun tai taistelujen etulinjaan. Jopa Suomen puolustusvoimat on vaihtamassa jo talvisodasta tuttua taisteluvyötä nykyaikaisempaan taisteluliivikonseptiin, vaikka ottaneekin aikansa, ennen kuin jokaisella varusveijarilla on vyön sijasta liivi. Joka tapauksessa varusteliivi on nähty etupäässä taistelujoukkojen ja kuperkeikkamiesten TvälMatkantovälineenä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä varusteliiveille löytyy myös jokapäiväisempiä käyttötarkoituksia. Varusteliivien käyttötapoja Varusteliivejä on kahta perustyyppiä: vaatteiden alle piilotettavia piiloliivejä ja varusteiden päälle puettavia taktisia liivejä. Nimitykset eivät ole vakiintuneet, ja esimerkiksi eri valmistajat saattavat kutsua omia tuotteitaan erilaisilla nimillä, mutta selvyyden vuoksi tässä tekstissä käytetään näitä termejä. Termi KON T ROLL I 3 • 2014 33
Koska suurella osalla asetta kantavista virkamiehistä ei ole henkilökohtaisia raskaita suojaliivejä, he ovat sen varassa, mitä talo on nähnyt hyväksi hankkia ja mitä varastosta sattuu kunakin päivänä löytymään. Yhdessä yksikössä saattaa olla käytössä useiden eri valmistajien eri mallisia raskaita liivejä, ja jokaisessa liivissä on erilainen valikoima eri tavoin järjestettyjä taskuja. Kaikissa raskaissa suojaliiveissä ei ole varustetaskuja lainkaan, ja jos taskut ovat irrotettavia, ne voivat olla sijoitettuna lähes miten tahansa. Ja ennen kaikkea: nopeissa tilanteissa ei ole aikaa sijoitella varusteita raskaiden liivien taskuihin, vaan mukaan tulevat ne varusteet, jotka ovat varustevyöllä ja haalarin taskuissa. Usein haalarin taskuissa olevat tavarat kaiken lisäksi jäävät raskaiden liivien alle. Tällöin varusteen kaivaminen esille tilanteen ollessa päällä voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta. Varusteliivin käyttäminen helpottaa ongelmaa: valmiiksi ladattu varusteliivi napataan varustekassista ja puetaan nopeasti raskaan suojaliivin päälle. Pikakiinnityskotelossa kannettava etälamautin voidaan vielä irrottaa koteloineen vyöltä ja kliksauttaa varusteliivissä olevaan telakkaan, ja radio siirretään haalarin virve-taskusta varusteliivin virve-taskuun. varusteliivi on tässä artikkelissa yleisnimitys, joka kattaa sekä piilo- että taktiset liivit. Taktiset liivit ovat usein muhkeita kokonaisuuksia, joissa on taskuja tai kiinnityslenkkejä esimerkiksi käsiaseelle, pää- ja sivuaseen lippaille, erilaisille kranaateille, haulikon patruunoille, kaasunaamarille ja muille ryskäämisessä tarvittaville varusteille. Koska liiviä ei ole tarkoitus piilotella, se voi olla mitoiltaan hyvinkin runsas ja rakenteeltaan jykevä, kunhan se ei haittaa käyttäjän toimintaa. Piiloliivit on nimensä mukaisesti suunniteltu siten, että niiden avulla varusteet voidaan piilottaa vaatteiden alle. Piiloliivejä käyttämällä siviilivaatteiden alla on mahdollista kuljettaa voimankäyttövälineitä huomaamattomasti, ja samalla siten, että kaikki välineet pysyvät täsmällisesti omilla paikoillaan. Varusteliivien – erityisesti piilolíivien – käyttötavoissa voi käyttää myös mielikuvitusta. Piiloliiviä voi käyttää myös haalarivarustuksen alla, esimerkiksi mikäli halutaan vähentää vyölle tulevien varusteiden painoa, voidaan osa vähemmän käytetyistä varusteista sijoittaa piiloliiviin haalarin sisäpuolelle, jolloin varusteisiin päästään käsiksi haalaria avaamalla. Olen itse käyttänyt jo vuosia piiloliiviä jouha-tehtävissä haalarin alla. Tällä tavalla saan haalarin sisään suojaan joitakin sellaisia varusteita, joita en halua kantaa haalarin ulkopuolisissa taskuissa tai varustevyöllä. Lisäksi tällä tavalla saan sijoiteltua tavarat paremmin ja pystyn kantamaan mukanani paljon sellaisia tavaroita, jotka muuten jäisivät pois. Koska piiloliivit ovat taktisia liivejä kevyempiä, piiloliivi on helpompi sulloa varustekassiin, ja tarpeen mukaan piiloliiviä voidaan käyttää myös vaatteiden päällä, aivan kuten taktista liiviäkin. Piiloliivin kestävyys tällaisessa käytössä tosin ei luultavasti ole yhtä hyvä kuin taktisella liivillä. Yksityisen puolen kenttäsikojen on kannettava varusteita joko varustevyöllä tai verhottuna. Tällöin eräs vaihtoehto on kantaa varusteliiviä työvaatteiden päällä ja verhota kokonaisuus tunnisteliivillä. Varusteliivin käyttämistä yksityisen puolen työtehtävissä käsitellään tarkemmin oheisessa kainaloartikkelissa. 34 KON T R OL LI 3 • 2014 raskaan suojaliivin päälle puettu GK:n taktinen liivi
Varusteliivi poliisissa Siviilimarkkinoilta ostetun varusteliivin kantamisesta virkapuvun kanssa kysyttiin PoHasta. Poliisitarkastaja Ari Alanen antoi vastauksen, jonka mukaan ”pääsääntö on, että siviiliasusteiden käyttö virkapukineiden yhteydessä on kiellettyä”. Ilmeisesti asia ei ole aikaisemmin tullut PoHassa esille siinä määrin, että nimenomaan varusteliivin käyttämisestä olisi tehty päätöstä. Onko varusteliivi vaate vai varustevyöhön verrattavissa oleva kantolaite? Tähän ei PoHan vastaus ottanut kantaa, ja jää nähtäväksi, minkälaisen kannan PoHa ottaa yksittäiselle tehtävälle mukaan otettavan varusteliivin suhteen. Jos kenttäsika haluaa pelata varman päälle, hän voi käyttää poliisin varusteliiviä – kunhan se saadaan virallisesti käyttöön. Poliisi on saamassa jouha- / vati -asukokonaisuuteen kuuluvan varusteliivin, jota ei kuitenkaan ole tarkoitettu käytettäväksi muiden virkavaatteiden kanssa. Varusteliivin (ja kyseisen asukokonaisuuden) käyttöönotto on hidastunut PTK:n toiminnan loppumisen takia. Varusteiden toimitussopimukset joudutaan uusimaan, ja poliisin virkavaatteiden hankinta kilpailutetaan kokonaisuudessaan. Alaselta saamani vastauksen perusteella kilpailutus on jo alkanut tämän lehden ilmestyessä. Jos varusteliivin koko on nopeasti säädettävissä, sitä voidaan käyttää myös silloin, kun raskasta suojaliiviä ei ole katsottu tarpeelliseksi, mutta kuitenkin halutaan, että varusteet kulkevat varusteliivissä. Varusteliivi vain puetaan virkavaatteiden päälle ja kiristetään nopeasti sopivaan kireyteen. Käytön jälkeen liivin kokosäädöt on syytä muistaa muuttaa takaisin sellaisiksi, että liivin saa puettua raskaiden suojaliivien päälle. Käyttöä helpottaa, mikäli liivin kokosäätöihin on tehty valmiiksi merkinnät tätä muutosta varten. Mitä varusteita? Vaikka varusteliivin tyypillinen käyttötilanne lienee jollakin tavalla voimankäyttöön liittyvä – esimerkiksi vaarallisen henkilön kiinniotto – varusteliivissä voidaan kantaa myös paljon muuta kuin voimankäyttöön liittyviä välineitä. Myös muunlaisia käyttötilanteita on helppo keksiä: tällaisia ovat esimerkiksi pitkäkestoiseksi ennakoitu alueen eristämistehtävä tai kadonneen henkilön maastoetsintä. Molemmissa tilanteissa suorittaja pysyy paremmin toimintakykyisenä, jos mukana on esimerkiksi evästä ja juotavaa, ja toisaalta jos kaikki varusteet voidaan kantaa siten, että ne rasittavat kantajaansa mahdollisimman vähän. Varusteliiviä voidaan ajatella esimerkiksi tehtäväkohtaisia varusteita sisältävän pikkurepun korvikkeena, jonka avulla voidaan kantaa mukana paljon enemmän tavaraa kuin mitä haalareiden taskuun mahtuu mukavasti. Lisäksi varusteiden mukaan ottaminen on nopeampaa ja jonkin tärkeän varusteen unohtamisen riski pienenee, kun liivi on pakattu valmiiksi. Varusteliivin etuna pikkureppuun verrattuna on kantamisen mukavuus ja vaivattomuus. On hyvin tehtävä- ja käyttäjäkohtaista, minkälaisia varusteita liiviin halutaan sijoittaa. Liivin rakentaminen tulee aloittaa sen miettimisellä, minkälaisilla tehtävillä liiviä luultavasti käytettäisiin, ja minkälaisia varusteita tuollaisilla tehtävillä tarvitaan. Pääsääntöisesti voimankäyttövälineitä tulisi pyrkiä kantamaan tehtävästä riippumatta mahdollisimman pitkälle samoissa paikoissa. Jos varusteliivi rakennetaan niin kutsuttujen kovien keikkojen ympärille, liivi tulee mitoittaa siten, että se mahtuu raskaiden suojaliivien päälle. Raskaat suojaliivit saattavat haitata joidenkin voimankäyttövälineiden vyöltä ottamista, jolloin on perusteltua siirtää ne toisaalle raskaita liivejä käytettäessä. Luultavasti ensimmäisenä vyöltä liiviin siirrettävä voimankäyttöväline on etälamautin, ja helpoiten lamauttimen siirtäminen onnistuu, jos se on kiinnitetty vyölle pikakiinnityksellä, ja myös varusteliivissä on pikakiinnityksen vastakappale. Tällöin lamautinta ei tarvitse ottaa pois kotelosta, vaan kotelo siirretään kokonaisuudessaan uuteen paikkaan. Varustevyöllä on useimmiten kotelo virka-aseen varalippaalle, mutta harvemmin pitkien aseiden lippaille. Tällöin onkin luontevaa, että tukiaseen lipaskotelo sijoitetaan varusteliiviin. Myös muiden voimankäyttövälineiden sijoittelu tulee ratkaista väline kerrallaan. Ampuma-aseen paikkaa ei kuitenkaan tulisi vaihtaa normaalista kantotavasta, ainakaan ilman painavia perusteita. Yksi voimankäyttöön suoraan liittymätön varuste, joka kannattaa sijoittaa varusteliiviin, on ylimääräinen valaisin. Valaisimia on harvoin liikaa, ja erityisesti raskaita suojaliivejä käytettäessä valaisimen ottaminen vyöltä tai muusta normaalista kantopaikasta saattaa olla hankalaa. Myös kertakäyttöisten valotikkujen tai pienten avaimenperävalojen mukana kantaminen voi olla hyvä ajatus, sillä tällaisia valaisimia voidaan käyttää esimerkiksi kohteen tai alueen merkitsemiseen. Esimerkiksi pimeään aikaan toimittaessa kohderakennuksen sivujen ”maalaaminen” sopivan väristen valotikkujen avulla helpottaa kohdealueen hahmottamista ja vähentää virheiden mahdollisuutta: on paljon helpompaa hahmottaa, mikä on kohderakennuksen punainen sivu, jos se on merkitty maastoon punaisella valotikulla. Jos tehtävällä varaudutaan voimankäyttöön, kannattaa varusteliiviin varata hätäensiapuvarusteita, kuten paine- tai kiristysside. Varustekassissa ei tarvitse välttämättä olla erikseen hätäensiapuvarusteita, jos varusteliivi kuitenkin kulkee koko ajan kassissa mukana. Muuhun kuin henkeäpelastavaan ensiapuun tarkoitetut varusteet – esimerkiksi särkylääkkeet ja laastarit – voi sen sijaan laittaa varustekassiin, jotta niitä ei tarvitse kantaa mukana tehtävällä. Tukeva teräase on monikäyttöinen työkalu, joka on hyvä olla helposti saatavilla. Olen ollut tyhjentämässä aktivistien valtaamaa rakennusta, ja kaikista raskaista pioneerityökaluista huolimatta rakennuksen tyhjentäminen olisi hidastunut oleellisesti ilman yksinkertaista kääntöveistä. Paitsi että tukevalla veitsellä voi leikata erilaisia materiaaleja, sitä voi käyttää jonkin verran myös vääntörautana. Kiikari voi osoittautua yllättävän usein tarpeelliseksi varusteeksi. Tarkkailtavan välimatkan ei tarvitse olla pitkä; kiikarit mahdollistavat yksityiskohtien näkemisen paremmin kuin paljailla silmillä katsottaessa. Jos kenttäsika haluaa todella panostaa varusteisiinsa, voi normaalin päiväkiikarin rinnalle hankkia pimeänäkölaitteistoa. Edullisimmillaan käytettyjä entisen itäblokin pimeänäkölaitteita saa reilulla viidelläkymmenellä eurolla, ja länsimaisiakin laitteita saa uutena alle kolmensadan. Toimintakunnon ylläpitämiseksi on tärkeää pitää huolta riittävästä ravinnon ja ennen kaikkea nesteiden saannista. Varusteliivin taskuun voi laittaa valmiiksi kuivalihaa tai jotain vastaavaa KON T ROLL I 3 • 2014 35
36 KON T R OL LI 3 • 2014
hyvin säilyvää ja vähän tilaa vievää purtavaa. Joissakin varusteliiveissä voi olla tasku juomarakolle, mutta jos varusteliiviä pidetään mukana varmuuden vuoksi ilman yksilöityä tehtävää, tulee käyttäjän huolehtia, että vesi vaihdetaan riittävän usein. Käytännön kannalta kätevämpää voikin olla varata mukaan pullollinen juotavaa avaamattomassa pullossa, ja kierrättää tätä pulloa säännöllisin väliajoin tuotteen parasta ennen -päiväyksen puitteissa. Toki vesipullo voidaan ottaa mukaan myös varustekassista, mutta mikään ei takaa, että pullo ei ole juuri hetkeä ennen ehtinyt tyhjentyä. Joillakin tehtävillä – esimerkiksi murtopaikoilla – saattaa olla tarpeellista pitää mukana erilaisia kiiloja, narua ja muita kiinnitysvälineitä, joiden avulla rakennuksen sisäovia voidaan kiilata auki tai kiinni. Tällä tavalla voidaan varmistaa, että ovet eivät rakennuksen sisätiloja tarkastettaessa pääse lukittumaan ja jättämään kenttäsikaa lukkojen taakse. Ovia voidaan myös kiilata tai sitoa kiinni siten, että rakennuksessa mahdollisesti edelleen oleva murtomies ei pääse kulkemaan vapaasti rakennuksessa ja kiertämään etsijöiden taakse, jo tarkastetulle alueelle. Olen käyttänyt piiloliivimallista varusteliiviä (tässä artikkelissa esitelty 5.11 Undercover Tactical Vest) jouha-tehtävissä jo lähes kymmenen vuoden ajan. Otin liivin käyttöön, koska jouha-haalarissa oli omiin tarpeisiini liian vähän taskuja, ja osa niistäkin oli varattu esimerkiksi kypärähupun säilyttämiseen silloin kun huppu ei ole päässä. Hankin liivin kokeilumielessä, ilman varmuutta sen soveltuvuudesta aiottuun käyttöön. En tiennyt ketään, joka käyttäisi samankaltaista varusteliiviä, joten jouduin hieman miettimään liivin käyttötapaa. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että yhdenmukaisen varustuksen vaatimusten takia liiviä täytyisi kantaa haalarin sisällä. Samalla kun sain kaipaamiani lisätaskuja, pystyin sijoittamaan haalarin sisään harvemmin käytettyjä varusteita sekä sellaisia tavaroita, joiden halusin pysyvän suojassa myös mahdollisen käsikähmätilanteen aikana. Eräs haalarin sisään sijoittamistani varusteista oli etälamautin, sillä tuolloin käytössä ollut etälamautinkotelo ei ollut kovin tukeva ja olisi saattanut hajota painin tiimellyksessä. Lisäksi lamautin istui hyvin liivin mukana tulevaan asekoteloon. Myös radion saattoi hyvin sijoittaa haalarin sisälle, koska jouhatehtävillä ei yleensä tarvitse vaihtaa radion kanavia. Minulla oli käytössä kuulokemikrofoni, jonka tangenttimikrofonin sijoitin haalarin rintapieleen, joten radion käyttäminen oli siten helppoa. Muita liiviin sijoittamiani varusteita olivat hammassuojien kotelo, valaisin ja kääntöveitsi. Koska halusin lompakon hyvään talteen, mutta liivin mukana ei tullut sopivaa taskua, teetin mittojen mukaan taskun, johon mahtui lompakko ja avainnippu. Taskun tekijän löysin eräältä nyttemmin jo lopetetulta armeijahenkiseltä keskustelufoorumilta. Hankin liivin lenkkeihin roikkumaan vielä pari karabiinihakaa, joihin oli helppo laittaa esimerkiksi auton avaimet talteen, mutta samalla kuitenkin helposti tavoitettavaan paikkaan. Vaihtoehtoja varusteiden kantamiselle On helppo keksiä monenlaisia tilanteita, joissa ylimääräisten varusteiden mukaan ottaminen saattaa olla tarpeellista, mutta kokonaisen varustekassin mukaan ottaminen ei ole mahdollista. Erilaiset etukäteen pitkäkestoisiksi arvioidut tilanteet, erikoisvarusteita edellyttävät tehtävät, ja niin edelleen ovat kaikki tilanteita, joissa ylimääräisten varusteiden mukana kuljettaminen voi olla hyödyllistä. Perinteisesti varusteita on kannettu varustevyössä ja haalarin taskuissa. Kuitenkin, mitä enemmän varusteita kuljetetaan jatkuvasti mukana, sitä enemmän ne rasittavat ja väsyttävät kantajaansa ja altistavat erilaisille rasitusvammoille. Ja koska kaikilla mahdollisilla tehtävillä tarvittavia erikoisvarusteita ei voi mahduttaa vyölle ja taskuihin, jonkinlaista karsintaa on joka tapauksessa tehtävä. Näin ollen onkin parempi, että jatkuvasti mukana kannetaan vain usein tarvittavia välineitä, ja erikoisemmat, tiettyihin tehtävätyyppeihin liittyvät varusteet otetaan mukaan vain tarpeen mukaan. Yksi tapa vaihtaa nopeasti varustevyöllä kannettavia varusteita on käyttää vaihdettavia reisitelakoita, joita käsiteltiin Kontrollin numerossa 3/2013. Tällä tavalla varustevyössä kannettavia varusteita on helppo vaihtaa tehtävän vaatimusten mukaisesti, ja samalla varustevyön painoa saadaan jaettua osittain reisille. Toinen yksinkertainen tapa ottaa tehtävälle mukaan juuri sillä tehtävällä tarvittavia varusteita on käyttää erillisiä pikkureppuja, jotka on varustettu tietyn tyyppisiä tehtäviä varten. Pikkureppuun saa mahtumaan enemmän tavaroita kuin reisitelakkaan, ja jos ei välttämättä halua käyttää taktisia erikoisreppuja, normaaleja pienikokoisia reppuja käyttämällä pääsee huomattavasti reisitelakkaa halvemmalla. Pikkureppujen huonona puolena on se, että ne eivät välttämättä pysy mukana kovassa menossa, ja ne saattavat olla helpommin tiellä. Yksi tapa suhtautua tehtäväkohtaisten varusteiden kantamiseen on se, että taskuissa kannetaan pelkästään muistivihkoa, kynää ja tupakointivälineitä – näillä on pärjätty jo 1900-luvulla, joten kyllä niillä pärjätään edelleenkin. Tämäkin vaihtoehto luonnollisesti toimii, ainakin jos on valmis pärjäämään vajaammalla varustuksella kuin muuten olisi tarpeen. Liivien testauksesta Testissä oli neljät erilaiset varusteliivit kolmelta eri valmistajalta. Kaksi liiveistä oli malliltaan piiloliivejä, yksi oli taktinen liivi ja yksi liiveistä oli pelkkä pohja, johon jokainen käyttäjä voi kiinnittää haluamansa taskut haluamallaan tavalla. Liivejä ei testattu käytännön työtehtävissä, muun muassa koska riittävän käyttökokemusmäärän saaminen olisi voinut vaatia hyvin pitkän aikaa. Liiveistä pyrittiin kenttätestien sijaan selvittämään yksityiskohtaisella tarkastelulla erilaisia liivien käyttöön ja käytettävyyteen liittyviä seikkoja. F KON T ROLL I 3 • 2014 37
teksti: Seppo Vesala haastattelut: Tuukka Jämsä, Seppo Vesala Kontrolli päätti selvittää, voiko varustevyön selälle aiheuttamaa rasitusta vähentää siirtämällä osan varusteista varusteliiviin. V arusteliivin käyttämisen mahdollisuutta kysyttiin sekä poliisien että yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden näkökulmasta. Kysymykset osoitettiin Poliisihallitukseen, sekä yksityisen turvallisuusalan valvonnasta vastaavalle että poliisin varustuksesta vastaavalle taholle. Vastaukset saatiin poliisiylitarkastaja Marko Rahikaiselta sekä poliisitarkastaja Ari Alaselta. Joitakin vuosia sitten niin kutsuttu alaslaskettu asekotelo, eli kansanomaisemmin reisikotelo alkoi yleistyä poliisin varustuksessa. Alun perin tätä kotelotyyppiä oli käytetty lähinnä siksi, että alas laskettu ase helpotti aseen vetämistä kotelosta raskaiden suojaliivien kanssa toimittaessa. Jossain vaiheessa poliisissa kuitenkin herättiin siihen, että raskaiden varusteiden kantaminen varustevyöllä rasittaa selkää ja saattaa aiheuttaa selkävaivoja. Alaslaskettuja koteloita alkoikin näkyä myös selkävaivoista kärsineiden poliisimiesten vöillä, eikä sellaisen käyttäminen ole nykyään merkki hut hut -miehestä, tai edes wannabe-sellaisesta. Poliisitarkastaja Ari Alanen kertoi, että Poliisihallinnossa ei valtakunnallisesti tilastoida selkävaivoja sillä tarkkuudella, että niistä voitaisiin erottaa juuri varustevyön aiheuttamat vaivat ja oireet, eikä myöskään työterveyshuollon käyntejä liittyen varustevyön aiheuttamiin oireisiin. Heinäntekojärjellä ajateltuna kuitenkin on selvää, että mitä isommalle alalle varusteiden paino saadaan jaettua, sitä vähemmän se aiheuttaa ongelmia. Tuskin poliisi kustantaisi työntekijöille alaslaskettuja koteloita, ellei niiden vaivoja vähentävästä vaikutuksesta olisi näyttöä tai edes vahvaa epäilystä. Alasen vastauksen perusteella poliisimies ei saisi kantaa varusteita itse hankkimassaan varusteliivissä – ehkä. Alasen vastaus kuuluu seuraavasti: ”Poliisiasetus 18 §:n mukaan valtio varustaa poliisimiehen tehtävien edellyttämillä voimankäyttö- ja suojavälineillä. Pääsääntöisesti voimankäyttövälineen mukana 38 KON T R OL LI 3 • 2014 seuraa myös sen kantamiseen soveltuva kotelo tai muu kantolaite. Poliisimies saa käyttää vain poliisihallinnon hyväksymiä voimankäyttövälineitä.” Kun kysyin asiasta tarkentavan kysymyksen, Alanen vastasi: ”Jos kyseessä on poliisimies työtehtävissään, niin hänen pukeutumistaan ohjataan sekä lainsäädännöllä että Poliisihallituksen antamilla määräyksillä ja ohjeilla. Pääsääntö on, että siviiliasusteiden käyttö virkapukineiden yhteydessä on kiellettyä.” Oman selustansa turvaava poliisimies ei siis käytä omaa varusteliiviään virkapuvun kanssa – poliisihallinnon hyväksymää varusteliiviä tämä rajoitus ei koskettane. Yksityisellä puolella on omat rajoituksensa varusteliivien käyttöön ja varusteiden kantamiseen liivissä. Poliisiylitarkastaja Marko Rahikainen kertoi, että vartijan on kannettava voimankäyttövälineitä asunsa alla siten, että ne eivät ole muiden havaittavissa, tai jos tämä ei ole mahdollista, varusteita voidaan ampuma-asetta lukuun ottamatta pienin poikkeuksin kantaa varustevyöhön kiinnitettävässä umpikotelossa. Varusteita voidaan siis kantaa liivin alla katseilta piilossa. Säännöksen kiertäminen esimerkiksi kiinnittämällä umpikoteloita liivin ulkopinnalle ei kuitenkaan ole mahdollista. Kannattaa kuitenkin huomata, että edellä mainittu koskee vain voimankäyttövälineitä – muiden varusteiden kantamista ei ole rajoitettu. Varusteliivin käyttöönotossa on nyt pää avattu. Käykö varusteliivin kanssa samoin kuin alaslasketun asekotelon kanssa, eli ensin varustetta saa kantaa erikoisluvalla, ja pikku hiljaa siitä tulee lähes jokamiehen varuste? Muistissa on myös, että aikanaan poliisin kenttähaalarin kaulus oli suunniteltu siten, että kauluksen vetoketjua ei saanut vedettyä ylös saakka kiinni, vaan kenttäsian kaula jäi tuulessa ja tuiskussa suojaamatta. Tämä siksi, että ylös nostetut kaulukset eivät olleet riittävän siistit. Tämäkin asia on onneksi muuttunut, ja käytännöllisyys on ajanut ulkonäköseikkojen ohi. Toivoa sopii, että näin käy myös varusteliivin kanssa.
5.11 Undercover Mesh Concealnment Vest Tämä on testatuista 5.11-liiveistä kevyempi, ja se on nimensä mukaisesti tarkoitettu vaatteiden alla pidettäväksi piiloliiviksi. Liivin pohjana on nailonverkko, johon on kiinnitetty suuria alueita tarranauhan pehmeää silmukkapuolta, johon on helppo sovitella tarrakiinnitteisiä taskuja käyttäjän tarpeiden mukaisesti. Siirreltävien taskujen lisäksi liivin sisäpuolella on kaksi litteää taskua, joihin mahtuu esimerkiksi papereita. Liivin mukana tulevat kotelot käsiraudoille, teleskooppipatukalle, pistoolille ja radiopuhelimelle, sekä yksi yleistasku, johon mahtuu esimerkiksi pistoolin lipas tai käsivalaisin. Periaatteessa kaikki tarranauhalla alustaan kiinnittyvät kotelot sopivat tämän liivin kanssa yhteen, mutta tällaisia koteloita ei taida juurikaan olla markkinoilla 5.11 Back Up Belt System -koteloiden lisäksi. Liiviin on tosin saatavana tarrapohjaan kiinnittyviä MOLLE-kujia, joiden avulla liiviin voi kiinnittää kaikkia MOLLE-kiinnitteisiä varustetaskuja. Koska liivi on tarkoitettu piiloliiviksi siviilivaatteiden alle, se on keskeltä rinnasta auki. Näin ollen liivi ei välttämättä paljastu avoimena olevan takin alta, jos takki sattuu hieman aukeamaan käyttäjän liikkuessa tai tuulen heilutellessa takinliepeitä. Liivin voi kiinnittää etuliepeistään esimerkiksi vyön alle, jolloin liivi pysyy kovassa menossa paremmin paikallaan. Jos liivin peittävää takkia pidetään kiinni, liivin puoliskot saa yhteen käyttämällä rinnan poikkí kulkevaa, pikasoljella kiinnittyvää kiinnitysnauhaa. Tällöinkin keskelle rintaa jää vajaakäytöllä oleva alue, johon ei saa kunnolla kiinnitettyä koteloita. Kummallakaan tavalla kannettuna liivi ei varsinaisesti liimaudu käyttäjän kehoon kiinni, mutta varmasti kuitenkin pysyy riittävästi menossa mukana, erityisesti jos liivin peittona pidetään takkia. Koska on kyse piiloliivistä, se ei ole rakenteeltaan kovin tukeva. Se ei välttämättä kestä esimerkiksi sitä, että loukkaantunut käyttäjä evakuoidaan liivistä kantamalla. Liivissä on runsaasti säätövaraa. Ylin kiristyshihna on jätetty auki säätövaran havainnollistamiseksi Liivin koon säätämistä varten molemmissa kyljissä on kolme osittain elastisesta materiaalista tehtyä kiinnitysnauhaa, jotka kiinnittyvät liivin selkäosaan tarranauhalla. Liivin koon säätäminen ei ole kovin nopeaa, mutta toisaalta säätövaraa on todella paljon: olen käyttänyt tätä liiviä vanhan, haalarin alle puettavan jouha-rintapanssarin päällä, jonka rinnanympärys on varmasti yli 130 senttiä. Säätövaraa löytyy reilusti myös alaspäin siten, että liivi istuu normaalikokoiselle naiselle. Liivissä ei ole korkeussäätöä, joten jos käyttäjä on pienikoinen ja lyhytselkäinen, liivin alareuna saattaa tulla housun vyötärön päälle. Tarranauhasäädöt aiheuttavat sen, että liivi saattaa takertua itsensä ympärille esimerkiksi varustekassissa kuljetettaessa, joten ennen käyttöä liivi on selvitettävä auki. Jos liiviä puetaan raskaiden suojaliivien tai muun tarranauhan karheaa kiinnityspintaa sisältävän varusteen päälle, varusteliivi saattaa puettaessa takertua näihin tarranauhoihin. Liivin luovutti: Hantaurus Shot Oy (www.hantaurus.fi) KON T ROLL I 3 • 2014 39
Snigel design, Equipment vest, covert, tactical -05 Snigelin liivi on toinen testatuista piiloliiveistä. Äkkiä katsottuna liivi näyttää hyvin samankaltaiselta 5.11-liivin kanssa, mutta lähemmin tarkasteltuna liiveistä löytyy paljon eroja. Samalla tavalla kuin 5.11-liivissä, myös Snigelissä liivin pohjana on käytetty verkkoliiviä. Snigelin liivissä ei ole juurikaan tarrapohjaa koteloiden kiinnittämistä varten, vaan kotelot ovat kiinteitä ja niitä on enemmän kuin 5.11-liivissä. Snigelin nettisivujen mukaan liivissä on taskut neljälle rynnäkkökiväärin tai kahdeksalle konepistoolin lippaalle, kahdelle radiopuhelimelle, OC-sumuttimelle, teleskoopppipatukalle, valaisimelle, matkapuhelimelle, pistoolin varalippaalle ja virkamerkille. Liivien mukana ei tullut mitään ohjeita tai esitettä, josta kävisi tarkemmin ilmi, mikä tasku on tarkoitettu millekin tavaralle. Joidenkin taskujen osalta on helppoa keksiä, mitä tarkoitusta varten kyseinen tasku on suunniteltu, mutta osa taskuista jättää asian arvailujen varaan. Näiden taskujen lisäksi liivin rinnassa vasemmalla puolella on noin kämmenen kokoinen alue tarranauhan pehmeää puolta, ikään kuin virkamerkin tai vastaavan kiinnittämistä varten. Lisäksi liivin sisäpuolella on kaksi litteille tavaroille – esimerkiksi asiapapereille – sopivaa taskua. Vaikka liivi on piiloliivin mallinen, se on nimensä mukaisesti tarkoitettu tilanteen vaatimusten mukaan vaatteiden päällä pidettäväksi. Tämä liivi vastaa testatuista liiveistä parhaiten sitä, mistä artikkelissa on puhuttu: liivi kulkee normaalisti partioinnin aikana varustekassissa, mutta tarpeen mukaan se puetaan päälle ennen kuin ryskäys alkaa. Liiviä ei kuitenkaan ole ilmeisesti tarkoitettu tilanteisiin, joissa vati-ryhmä tai vastaava varustautuu ennakolta tiedettyyn operaatioon, vaan liivin keveys mahdollistaa sen kuljettamisen mukana päivittäisissä työtehtävissä. Liiviä voidaan käyttää myös siten, että siviilivaatteisiin pukeutunut toimintaryhmä lähestyy kohdetta huomaamattomasti, ja ennen toiminnan alkamista liiviä peittävä takki jätetään pois. Toki liiviä voi käyttää myös normaalina piiloliivinä, koska se kevyenä liivinä on helppo peittää takilla. Kuten 5.11-piiloliivi, myös Snigel on auki keskeltä rintaa, joten takin raottuminen ei välttämättä paljasta liiviä takin alta. Liivin saa kiinnitettyä edestä kahdella rinnan poikki kulkevalla kiinnityshihnalla, sen lisäksi liivin helmassa on elastinen kiristysnauha, jonka voi pujottaa esimerkiksi housujen vyölenkkien läpi, jolloin liivin etuliepeet saa pysymään paremmin paikallaan. Ja jos liiviä on pidetään takin alla. se auttaa liiviä pysymään paikallaan. Kuten 5.11-liivi, myöskään Snigelin liivi ei luultavasti kestä käyttäjän evakuoimista liivistä kantamalla tai muutakaan rajua repimistä. Liivin leveyssäätö tapahtuu kahta takana olevaa, osittain elastisesta materiaalista olevaa kiinnitysnauhaa säätämällä. Nauhat on kiinnitetty toisesta päästään ompelemalla liiviin, ja toisessa päässä on tarranauhakiinnitys. Tarranauhat on piilotettu kankaisten kujien sisäpuolelle, mikä tekee liivin säätämisestä hankalaa, mutta toisaalta tällä tavalla liivin tarrapinnat eivät takerru toisiinsa kiinni, kuten 5.11-liivissä helposti käy. Tämän takia Snigelin liivi on nopeampi ottaa käyttöön ja helpompi pukea päälle kuin 5.11-piiloliivi. Snigelin liivissä ei ole kovin paljoa säätövaraa, mutta sitä on saatavana kahdessa koossa: toinen sopii normaalikokoisille käyttäjille, toinen isokokoisille. Voi olla, että isompi liivi mahtuu normaalikokoisen käyttäjän raskaiden suojaliivien päälle, mutta tätä en voinut testata, sillä testiin saamani liivi oli pienempää kokoa. Samoin kuin 5.11-liivissä, tässäkään ei ole korkeussäätöä. Liivin luovutti: FinnProtec (www.finnprotec.fi) 40 KON T R OL LI 3 • 2014
5.11 VTAC LBE Tactical Vest Testin toinen 5.11-liivi on tavallaan välimuoto piiloliivin ja taktisen liivin välillä: se on tarkoitettu vaatteiden päälle puettavaksi taktiseksi liiviksi, mutta se on kuitenkin sen verran ohut, että sitä voi käyttää myös piiloliivinä, ainakin paksun takin alla. LBE-liivi on periaatteessa pelkkä verkkoneuloksesta tehty liivipohja, joka on ommeltu täyteen MOLLE-kujia. Liivin sisäpuolella on molemmilla puolilla litteät asiakirjataskut, jotka sulkeutuvat tarranauhalla. Näiden taskujen lisäksi liivissä ei ole yhtään taskua tai varustekoteloa valmiina, vaan liivi on täysin käyttäjänsä rakennettavissa omien tarpeiden mukaan. Liivin yläselässä ja vasemmalla puolella rinnassa olevissa MOLLE-kujissa on päällä tarranauhan pehmeää puolta, joten liiviin saa kiinnitettyä tarranauhakiinnitteiset tunnistetekstit. Liiviin sopivat kaikki MOLLE-kiinnitteiset taskut ja varustekotelot, joten käyttäjällä on todella paljon valinnanvaraa liivin rakentamisessa: yhteensopivia taskuja on markkinoilla varmasti satoja erilaisia, kymmenien valmistajien tekeminä. Liivin modulaarisuus on ehdoton etu niille käyttäjille, joiden taskut ovat riittävän syvät tai rahat tulevat työnantajan pohjattomasta rahakirstusta. Muut joutuvat toteamaan, että itse liivin hankinta muodostaa vain pienen osan kuluista, sillä taskujen kappalehinnat pyörivät yleensä muutamassa kympissä, ja liiviin saa kiinnitettyä taskuja useiden satojen eurojen edestä. LBE-liivin säädöt on toteutettu sekä kiristyshinhoilla että tarranauhalla Koska liivi on tarkoitettu vaatteiden päälle puettavaksi, se sulkeutuu edestä niin, että liivin puoliskojen välille ei jää rakoa, kuten piiloliiveissä. Liivi sulkeutuu jämäkällä vetoketjulla, ja vetoketjun varmistuksena on vielä kaksi rinnan poikki kulkevaa, pikasoljilla kiinnittyvää hihnaa. Liivi on melko kestävän tuntuinen, ja se luultavasti kestäisi ainakin hetken aikaa, jos liivin käyttäjä evakuoitaisiin liiveistä kantamalla. Liivin sisäpuolella niskassa on kantolenkki, mutta se on tarkoitettu pelkän liivin kantamiseen tai esimerkiksi ripustamiseen naulakkoon; kyseessä ei ole evakuointikahva – tosin liiviin saa erikseen hankittua MOLLE-kiinnitteisen evakuointikahvan. LBE-liivissä on ympärysmitan säätö molemmissa kyljissä sekä korkeussäädöt hartioissa. Liivin säätäminen tapahtuu tarranauhalla, jonka paikallaan pysyminen varmistetaan hihnoilla. Hihnat ovat kiinteät, mutta niissä on portaaton pituuden säätö. Molemmilla olkapäillä sekä molemmissa kyljissä on kaksi varmistushihnaa kussakin paikassa. Liiviä on saatavilla useita eri kokoja aina 4XL:ään saakka. Testissä ollut liivi oli kokoa regular, joka kattaa koot M-XL, joten säätövaraa on vähintäänkin kohtuullisesti. Lisäksi saatavissa on koot 2XL ja 4XL. Liivin säädöt voi nopeimmillaan tehdä varsin ripeästi, jos ne tehdään vain tarranauhakiinnitystä säätämällä. Jos säädöistä haluaa tukevammat, on säädettävä myös varmistusremmit, mikä vie selvästi enemmän aikaa. Liivin koon säätäminen valmiiksi päälle puettuna on hankalaa omin päin, joten liivi on säätämisen ajaksi otettava pois päältä tai käytettävä kaverin apua. Liivin pukeminen on helppoa, koska siinä ei ole mitään ylimääräisiä kiinnikkeitä tai tarranauhoja, jotka voisivat takertua toisiinsa. Luonnollisesti riippuu myös liiviin kiinnitetyistä taskuista, kuinka vaivatonta liivin pukeminen on. Liivin luovutti: Hantaurus Shot Oy (www.hantaurus.fi) KON T ROLL I 3 • 2014 41
GK Pro Tactiknight Intervention Vest GK:n liivi on testatuista raskain ja tukevimman tuntuinen. Se on tarkoitettu yksinomaan vaatteiden päälle puettavaksi rynnäkköliiviksi. Liivin runkona on nailonverkko, johon on kiinnitetty taskuja. Rinnassa oikealla puolella ja yläselässä on alueet tarranauhan pehmeää puolta tunnistetekstien kiinnittämistä varten. Liivin sisäpuolella on kaksi vetoketjulla sulkeutuvaa taskua asiakirjoille tai muille papereille. Rinnan vasemmalla puolella on tasku radiopuhelimelle, sen alapuolella pienehkö yleistasku ja alimmaisena on irrotettavaan alustaan kiinnitettynä kolme taskua käsikranaateille. Rinnan oikealla puolella on pehmustettu alue ilmeisesti helpottamaan haulikolla ampumista, sen alapuolella on toinen irrotettava alusta, jossa on poikittainen tasku teleskooppipatukalle, ja sen alapuolella isohko tasku, jonka sisällä on kolme elastisesta materiaalista tehtyä lenkkiä; tasku on ilmeisesti tarkoitettu käsikranaateille tai muille heitteille. Molemmat irrotettavat alustat kiinnittyvät liiviin tarranauhalla, ja jokaisesta kulmastaan vielä varmistusneppareilla. Liivin selässä on kolme ilmeisesti haulikon patruunoille tarkoitettujen lenkkien riviä, tilaa on yhteensä 18 haulikon patruunalle. Selkäpalan molemmissa reunoissa on lisäksi tukevat lenkit ilmeisesti vääntörautojen ja vastaavien murtovälineiden kantamista varten. Liivi sulkeutuu rinnasta samalla tavalla kuin edellä käsitelty 5.11 LBE -liivi, eli tukevalla vetoketjulla, jonka varmistuksena on vielä nepparikiinnitys. Liivi on tukeva ja se luultavasti kestää retuuttamista; tästä kielii myös liivin niskassa oleva evakuointikahva. Liivin takaliepeissä on kaksi nepparilla ja tarranauhalla sulkeutuvaa lenkkiä, jotka on mahdollisesti tarkoitettu kiinnitettäväksi varustevyön ympärille, jolloin liivin etupuolelle kiinnitetyt raskaat varusteet eivät pääse vetämään liiviä etupuolelta alas. Liivissä on kokosäädöt molemmissa kyljissä ja hartioissa. Hartioiden säädöt on toteutettu pelkällä tarranauhalla, ja kyljissä on kolme liukusoljilla portaattomasti säätyvää kiristyshihnaa. Säätövaraa on paljon: hartioilla yli 10 senttiä ja kyljissä 30 senttiä kummallakin puolella, eli ympärysmitassa säätövaraa on 60 senttimetriä. Liivin säätöjen tekeminen on nopeaa ja helppoa, ja kylkien säädöt on mahdollista tehdä jopa liivin ollessa puettuna: kiristysremmit vedetään pitkiksi, liivi puetaan päälle ja sen jälkeen remmit kiristetään sopivaan tiukkuuteen. Tällä tavalla GK:n liiviä voidaan käyttää tekstissä kuvatulla tavalla sekä raskaiden suojaliivien kanssa tai ilman. Liivin päälle pukeminen on helppoa: liivissä ei ole tarranauhoja jotka takertuisivat toisiinsa, ja liivi on muutenkin rakenteeltaan jäykähkö, jolloin se on helppo yksinkertaisesti vain heittää niskaan. Liivin luovutti: S.O. Import (www.soimport.com) 42 KON T R OL LI 3 • 2014
5.11 Undercover Snigel design 5.11 VITAC LBE GK Pro Tacticknight KON T ROLL I 3 • 2014 43
TREENAA TESTISSÄ URHEILUTUET JA -LÄMMITTIMET Suuri osa kuntoilijoille tyrkytettävistä urheilun oheiskrääsästä on juuri sitä. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös hyödyllisiä tavaroita, joista nyt otetaan osa tarkasteluun. teksti ja kuvat: Juha Rämänen K untoilumarkkinat ovat pullollaan kaikenlaista hilavitkutinta ja himmeliä, ja iso osa tuosta roinasta on täysin turhanpäiväistä ajan ja rahan hukkaa. Tähän kategoriaan eivät kuitenkaan kuulu harjoittelussa ja kilpailuissa käytettävät tuet ja lämmittimet. Kontrolli testasi erilaisia ja eri valmistajien tuotteita tositoimissa. Lämmittimet Lämmittimet ovat yleensä neopreenista valmistettuja, ja niiden tarkoitus on nimensä mukaisesti pitää nivelet lämpiminä. Lämmittimiä voidaan käyttää polvissa, kyynärpäissä, nilkoissa, selässä ja niin edelleen. Näiden tuotteiden osalta ei siis voida puhua tuista. Pelkkä neopreeni ei anna juuri minkäänlaista tukea, mikä tulee ottaa huomioon tuotetta ostaessa. Lämmittimet voivat kuitenkin olla erittäin hyödyllinen varuste esimerkiksi voimailulajeja harrastaville, jostain loukkaantumisesta kärsiville tai vaikkapa ulkona paljon harjoitteleville. Olen itse huomannut, että ulkona tehtävässä harjoittelussa kyynärpäitä ja polvia voi helposti alkaa särkeä, varsinkin, jos nostellaan hieman isompia painoja. Olen kokenut polvi- ja kyynärlämmittimet erittäin hyödyllisiksi ulkona tapahtuvassa voimaharjoittelussa. Tuet Tuet nimensä mukaisesti tukevat niveltä. Tukia voidaan käyttää polvissa, kyynärpäissä, ranteissa, selässä ja niin edelleen. Tukien käyttö voi olla perusteltua esimerkiksi niille, joiden harjoittelu koostuu raskaasta voimaharjoittelusta tai niille, jotka ovat kärsineet aiemmin esimerkiksi polvivammasta tai vastaavasta. Tukia on monenlaisia ja niitä valmistetaan useista eri materiaaleista. Tukien vahvuuskin vaihtelee runsaasti, ja omaan käyttötarpeeseen sopivinta tukea kannattaa tiedustella asiansa osaavista liikkeistä. 44 KON T R OL LI 3 • 2014 TESTITUOTTEET Rehband 7732 selkätuki Rehband 7732 selkätuki on erittäin leveä, ja siinä on kolme vahvaa tarraa takaamassa kiinni pysymisen. Tuki on todella toimiva, ja allekirjoittanut käytti sitä muun muassa voimanostossa ja voimamiesharjoittelussa. Jo pelkkä tuki antaa hyvä tuen selälle, mutta jos päälle laittaa vielä vahvan nostovyön, on selän tuki äärimmäisen hyvä. Erittäin lämpimästi suositeltava tuote kaikille voimailijoille. Tuen tarjosi testiin Zoltan Sport. www.zoltansport.pl. McDavid selänlämmitin McDavidin selänlämmitin on leveä neopreenista valmistettu ja tarralla kiinnitettävä. Tuote ei anna minkäänlaista tukea, mutta toimii lämmittäjänä varsin tehokkaasti. Oiva tuote vaikkapa kylmän kelin pihahommiin tai mihin tahansa muuhun aktiviteettiin, jossa halutaan varmistaa selän lämpimänä pysyminen. Tarran pitävyys pidemmässä käytössä hieman arveluttaa, mutta ainakin vielä artikkelin kirjoitushetkellä homma pelitti hyvin.
Spud maastanostovyö Harjoittelukäyttöön soveltuvia nostovöitä on pilvin pimein, mutta allekirjoittanut tykästyi aikanaan Spudin maastanostovyöhön niin paljon, että tuote pääsee myös Kontrollin sivuille. Tässä vyössä ei ole ollenkaan metallista solkea, joiden piikit tulevat reikien läpi ja joissain tapauksissa aiheuttavat kipua mahaan. Spudin vyössä on pitkä Velcro-tarra, joka pujotetaan metallirenkaan läpi ja vyö kiristetään. Näin vyölle saadaan portaaton säätö. Vyö ei ole ihan niin tukeva kuin paksuimmat nahkavyöt, mutta on riittävän tukeva ainakin allekirjoittaneen mielestä raskaimpiinkin maastanostoihin. Vyö on erityisen toimiva sellaisissa liikkeissä, joissa joudutaan menemään hyvin voimakkaasti etukumaraan liikkeen alussa, kuten vaikka hiekkasäkin tai käsipainon nostamisessa maasta. Jos vyötä käyttää yhdessä Rehbandin selkätuen kanssa, keskivartalon tuki on todella hyvä. Suosittelen ehdottomasti kaikille voimailulajien harrastajille ja kilpailijoille. Rehband Powerline kyynärtuki Anatomisesti muotoiltu Rehbandin Powerline kyynärtuki soveltuu sekä tueksi että lämmittimeksi. Tuessa on ylä- ja alaosassa tarrakiristys, jolla voidaan säädellä kireyttä käyttötarpeen mukaan. Käytin tukea kaikenlaisessa harjoittelussa ja voin todeta, että kyseessä on todella toimiva tuote. Kun tarrat jätetään löysälle, toimii tuote hyvin lämmittimenä. Kun taas tarvitaan todellista tukea kyynärpäihin esimerkiksi raskaisiin punnerrusliikkeisiin, tarrat kiristämällä saadaan todella hyvä tuki aikaiseksi. Erityisen hyvin tuen voiman tunsi raskaissa yhden käden pystypunnerrusliikkeissä. Ei ole varmaankaan sattumaa, että Rehbandin Powerline kyynärtukea käyttää muun muassa iso osa maailman vahvin mies -kilpailijoista. Tuotteen tarjosi testiin Megalon Sport www.megalonsport.fi. McDavid kyynärlämmitin McDavidin neopreeninen kyynärlämmitin on kohtuullisen edullinen ja ihan toimiva tuote pitämään kyynärnivelet lämpiminä. Lämmitin on melko lyhyt, mutta ajaa kuitenkin asiansa hyvin. Se on sen verran venyvää materiaalia, että se on erittäin helppo pukea päälle ja saada myös pois, vaikka kyynärtaipeet olisivatkin hikoilleet treenin aikana. Strengthshop polvituki Strengthshopin keltamusta raidallinen polvituki on hyvä tuki hintaluokassaan. Kyseessä on Strengthshopin toiseksi vahvin polvituki tästä mallistosta, ja se toimii hyvin muun muassa jalkakyykkytreenissä ja voimamiesharjoittelussa. Aluksi tuntui siltä, että oikeankin kokoisen tuen pukeminen on hankalaa, mutta ajan kanssa homma sujui helpommin. Huomasin, että jos käyttää pitkävartista nostosukkaa, tuen pukeminen ja pois ottaminen sujuu helpommin. McDavid polvilämmitin McDavidin polvilämmitin menee samaan kategoriaan saman firman kyynärlämmittimen kanssa. Kyseessä on ihan oivallinen tuote pitämään polvet lämpiminä, mutta minkäänlaista tukea se ei anna. Tämä tuote on ollut allekirjoittaneen käytössä jo vuosikausia erilaisissa harrastuksissa ja sitä on pesty useita kertoja. Ainakin tämä lämmitin löystyy käytössä jonkin verran, mikä kannattaa ottaa huomioon oikeaa kokoa valittaessa. Sox Box nostosukat Kontrollin numerossa 4/2013 testasin Hyleten treenivaatteita, ja mukana olivat myös pitkävartiset nostosukat. Olin ennen tuota hetkeä käyttänyt maastavetoharjoittelussa vain halpoja pitkävartisia jalkapallosukkia, joten ero oli huima ja Hyleten sukat tuntuivat todella hyviltä. Nyt sain testiin amerikkalaisfirma The Sox Boxilta pitkävartiset nostosukat, ja täytyy sanoa, että nämä sukat ovat tähän mennessä ylivoimaisesti parhaat sukat, joita olen käyttänyt. Sukat ovat riittävän paksut suojelemaan sääriä tangon naarmuilta, mutta toisaalta ne ovat myös todella hengittävät ja näin ollen hyvin mukavat jalassa. Sox Boxin sukat on varustettu aiheeseen liittyvillä teksteillä, ja testiin tulivat Strongman-sukat. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, kumpaan jalkaan laitan sukan, jossa lukee Strong ja kumpaan jalkaan sukan, jossa lukee Man. Kyseessä on niin hyvä tuote, että tilasin heti toisen parin ja nyt osuvasti sellaisen, joissa lukee Deadlift. Kontrolli suosittelee! www.thesoxbox.com. KON T ROLL I 3 • 2014 45
KIRJASTO teksti ja kuvat: Seppo Vesala tilanteenmukaista ammuntaa Kontrollin kirjastossa ammutaan ilman tähtäimiä ja muutenkin normaalista poikkeavalla tavalla. Tavoitteena ei ole voittaa pokaaleja, vaan päästä hengissä kotiin. T ällä kerralla käsittelyssä on kolme toiminnalliseen itsepuolustusammuntaan keskittyvää filmiä, joista yhdelläkään ei toimita totutun kaavan mukaisesti. Yksi filmeistä opettaa tähtäimien käyttämistä, yksi keskittyy pelkästään silmä-käsi-koordinaation avulla ampumiseen, ja yksi häilyy välimaastossa. Vaikka filmit lähtevät kentän eri päistä, niissä on yllättävän paljon yhteistä. EXPLODING HANDGUN MYTHS Kouluttaja: Phil Motzer Tuottaja: Paladin Press, 2009 Pituus: noin 1:04 Taustatietoja kouluttajasta Phil Motzer on tehnyt uraa Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilastiedusteluyksikössä ja on työskennellyt korkean riskin tehtävissä sekä sotilaana että yksityisen turvallisuusalan kenttäoperaattorina. Motzer on toiminut tunnetun Cruciblekoulutuskeskuksen pääkouluttajana ja vastannut keskuksen koulutusohjelmasta, joka on suunnattu korkean riskin alueille lähetettävälle henkilöstölle. Filmin esittely Filmi alkaa ampuma-asennon käsittelyllä. Motzer toteaa, että on virhe opetella käyttämään aina jotakin tiettyä ampumaasentoa, koska todellisissa aseenkäyttötilanteissa tilanne ja olosuhteet määrittelevät, mitä asentoa voidaan käyttää. Jos opetellaan ampumaan aina samasta asennosta, rampautetaan omaa toimintaa tositilanteessa, koska voidaan joutua ampumaan jostain itselle oudosta ampuma-asennosta. Harjoittelussa tuleekin pyrkiä osumaan mistä asennosta tahansa. Tämän vuoksi ampujan on opittava pitämään keskivartalo tiukkana. 46 KON T R OL LI 3 • 2014 Tiukan keskivartalon lisäksi ote aseesta on osumisen kannalta tärkeä tekijä. Oikeaoppinen ote on tiukka asekäden ote; tukikäsi sijoitetaan siten, että peukalon tyvi peittää tyhjän kolon aseen kahvalla, peukalo osoittaa eteenpäin aseen luistilla ja tukikäden sormet osoittavat alaspäin noin 45 asteen kulmassa. Motzerin mukaan on väärin puristaa asetta rennolla otteella tai niin, että asekäsi puristaa 40 ja tukikäsi 60 prosentin voimalla, kuten usein opetetaan. Tositilanteessa ampuja joka tapauksessa puristaa asetta täydellä voimalla, joten ampumatekniikka on opeteltava sellaiseksi, että tiukka ote aseesta ei pilaa osumia. Valitettavasti filmillä ei kerrota, miten tämä toteutetaan käytännössä. Virheet liipasintekniikassa ovat useimmille ampujille suurin este hyvien osumien aikaansaamisessa. Motzerin mukaan perinteiset ohjeet liipasimen tasaisesta puristamisesta ja laukauksen lähtemisestä sitten kun se on valmis, liittyvät tarkkuusammuntaan ja ampumaurheiluun, eivät aseenkäyttöön sosiaalisissa tilanteissa. Myöskään sormen paikka liipasimella ja muut tarkat ohjeet eivät liity tosipaikan aseenkäyttöön. Motzerin mukaan tärkeimpiä asioita liipasimen käytössä on se, että sormi ei saa menettää kontaktia liipasimeen, kun se päästetään eteen laukauksen jälkeen. Myös tiukka ote aseesta on tärkeää; nykäisy laukauksessa johtuu Motzerin mukaan siitä, että ampuja pelkää liian vähäistä kontrollia aseesta ja puristaa sitä lisää juuri ennen laukaisua, mikä aiheuttaa piipun heilahtamisen alaspäin. Jos ote on jo valmiiksi tiukka, tätä ei pääse tapahtumaan. Kun filmin alkupuolella on käsitelty lähinnä ampumisen perusteita, loppuosa on varattu soveltavaan ammuntaan. Ensimmäinen aihe on useiden nopeiden laukausten ampuminen. Mitään varsinaisia kikkoja ei ole; kun noudattaa filmin alkupuolella kerrottuja periaatteita, voi ampua nopeasti ja tarkasti. Motzer kannattaa alavartaloon ampumista; ylävartalo ja erityisesti pää liikkuvat paljon ihmisen liikkeiden mukana, ja näihin alueisiin verrattuna lonkka on verrattain helppo kohde. Lisäksi erityisesti käsiaseella ammuttaessa on huomioitava vastapuolen mahdollisesti käyttämät suojaliivit, jotka pysäyttävät tehokkaasti pistoolikaliiberiset luodit. Päähän ammuttaessa taas kallon läpäisevien osumien saaminen on hyvin epävarmaa. Kohdattaessa useita vastustajia ei pidä toteuttaa mitään etukäteen harjoiteltua järjestystä, jossa ammutaan yksi laukaus jokaiseen kohteeseen – vaarallisimmasta uhasta alkaen – ja sen jälkeen palataan takaisin ampumaan lisää. Tosielämän
Epätavallinen ampuma-asento kannalta toimivampi ratkaisu on, että valitaan ensimmäinen kohde ja ammutaan, kunnes tämä ei muodosta enää uhkaa. Sen jälkeen valitaan seuraava kohde, ja toistetaan sama kunnes uhkia ei enää ole. Viimeinen filmillä käsiteltävä aihe on liikkeestä ampuminen. Motzer kertoo, että liikkeestä ampumisessa on oikeastaan kaksi muistettavaa asiaa: liikutaan jalat yhdessä, melkein samalla viivalla, ja painopiste pidetään alhaalla jalkoja koukistamalla. Liikkeestä ampumisen taktiikasta Motzer toteaa, että on parempi liikkua nopeasti suojasta toiseen kuin hidastaa omaa liikkumista ampumisen takia. Liikkeen aikana ampumista kannattaa käyttää lähinnä liikuttaessa suoraan kohti kohdehenkilöä; hyökätään kohti uhkaa ja saadaan se neutraloitua, minkä jälkeen siirrytään suojaan siltä varalta, että paikalla on toisia uhkia. Filmi päättyy lyhyeen kertaukseen käsitellyistä aiheista. Samalla Motzer painottaa joitakin asioita, jotka ovat ehkä tulleet aikaisemmin filmillä käsiteltyä liian nopeasti. Motzer painottaa vielä, että vaikka harjoitteluun otetaan mukaan dynaamisia elementtejä, harjoittelua ei saa päästää muuttumaan peliksi. Tämä vaara on erityisesti toista henkilöä vastaan simulaatioaseilla harjoiteltaessa. Liikkeestä ampumista Kokonaisarvio Exploding Handgun Myths pyrkii nimensä mukaisesti purkamaan ampumiseen liittyviä myyttejä ja vääriä käsityksiä; kyseessä ei varsinaisesti ole ampumistekniikkaan keskittyvä opetusfilmi. Motzer kertoo, että nämä väärät käsitykset ja toimintamallit johtuvat suurelta osin rataturvallisuusmääräyksistä ja siitä, että suurin osa ampumakoulutuksesta on suunnattu massoille, mitä tämä filmi ei ole. Filmin kohderyhmänä ovatkin kohtuullisen kokeneet ampujat, jotka harjoittelevat nimenomaan itsepuolustus- tai voimankäyttötilanteita varten. Vaikka Motzer opettaa normaalista poikkeavia tekniikoita ja toimintamalleja, olen monissa asioissa samoilla linjoilla. Toki filmillä oli myös joitakin seikkoja, joista en ole täysin samaa mieltä, tai en ehkä täysin ymmärtänyt, mitä Motzer tarkoitti. Nämä asiat olivat pääsääntöisesti filmin alkupuolen ampumatekniikkaan liittyviä asioita. Katsoin filmin ampumaradalla ja kävin kokeilemassa joitakin filmillä esitettyjä asioita heti tuoreeltaan filmin katsomisen jälkeen, mutta en ilmeisesti ollut käsittänyt, mitä Motzer ajoi filmillä takaa, koska en saanut esitettyjä asioita toimimaan, eivätkä ne tuntuneet luontevilta. Filmin suurin puute onkin, että se on liian ylimalkainen tekniikoiden opettamisen suhteen. Vaikka ideana onkin lähinnä kumota vääriä käsityksiä eikä toimia tekniikkaopetusfilminä, olisi kuitenkin ollut katsojan kannalta huomattavasti parempi, että hylättävien tekniikoiden tilalle opetettaisiin kunnolla uusia. Voi tietenkin olla, että filmin perimmäisenä tarkoituksena on rekrytoida osallistujia Motzerin seminaareihin... Yökuvaa Filmi on tekniseltä toteutukseltaan hyvää Paladin Pressin keskitasoa. Lukuun ottamatta filmin lopun kertausta kaikki materiaali on kuvattu ulkona. Kevätaurinko paistaa paikoitellen kirkkaana, ja filmi on joissakin kohdissa ylivalottunut auringonvalon polttaessa vaaleat kohdat filmillä puhki. Suurimmaksi osaksi tämä ei kuitenkaan häiritse liikaa. Muilta osiltaan tekninen toteutus on onnistunut; äänitys toimii hyvin, valikot ovat toimivia ja niin edelleen. Filmiä on myös kuvattu vaihtelevissa paikoissa ja olosuhteissa, kuten yöllä. Lisäksi kuvauksessa on käytetty useaa kameraa, ja paikoitellen ruudulla on kahden eri kameran kuvaamaa kuvamateriaalia, jolloin toiminta nähdään samanaikaisesti useammasta eri kuvakulmasta. KON T ROLL I 3 • 2014 47
MARTIAL MARKSMANSHIP Kouluttaja: Andy Stanford, Michael Janich Tuottaja: Paladin Press, 2003 Pituus: noin 1:19 Taustatietoja kouluttajista Michael Janich on point shooting -ammuntatyylin tunnetuimpia opettajia, mutta hän on hankkinut mainetta myös aseellisen lähitaistelun kouluttajana. Janich on hakenut oppia muun muassa legendaariselta Rex Applegatelta ja on julkaissut useita lähitaisteluun liittyviä kirjoja ja koulutusfilmejä. Andy Stanford johtaa Options for Personal Security -ammuntakoulua, ja hän on itse hankkinut oppia käytännössä jokaisesta merkittävästä ammuntakoulusta Yhdysvalloissa. Stanford on opiskellut aseettomia kamppailutaitoja sekä siviili- että viranomaispuolelta. Hän on myös ansioitunut kilpa-ampuja ja sijoittunut korkealle useissa arvostetuissa practical-ammuntakilpailuissa. Filmin esittely Martial Marksmanship lähtee tavoitteesta koota tavanomaisesta tähtäimien avulla ampumisesta ja ilman tähtäimiä ammuttavasta Point shootingista parhaat puolet yhteen. Point shooting -termi tulee sormella osoittamisesta; aseella osoitetaan kohdetta samalla tavalla kuin sormella. Ajatuksena on, että koska ihminen osaa osoittaa sormella suoraan kohteeseen tähtäimiä käyttämättä, sama onnistuu myös aseen kanssa. Filmi alkaa kilpailun ja tosielämän ampumatapausten vertailulla. Kouluttajat kertovat, että tosipaikkoihin tarkoitettujen ammuntaohjelmien ongelmana on usein se, että niiden oppiminen ja ylläpitäminen vaativat paljon harjoittelua. Tyypillisesti itsepuolustuksellisen aseenkäytön opiskelijat eivät kuitenkaan harjoittele riittävästi, jotta taidot sisäistettäisiin kunnolla tai niitä pystyttäisiin ylläpitämään riittävästi. Ratkaisu tähän ongelmaan onkin kehittää ammuntaohjelma, joka ei vaadi paljoa harjoittelua. Kouluttajat kuitenkin toteavat, että edistynyt harjoittelija ei välttämättä tee harjoittelussaan erilaisia asioita kuin vähemmän harjoitellut, edistynyt harjoittelija vain tekee ne paremmin. Seuraavaksi käydään läpi point shooting sekä konventionaalisen Modern technique -ammuntadoktriinien historiaa. Nämä historiakatsaukset ovat mielenkiintoisia, mutta ne eivät kuitenkaan mielestäni pohjusta filmillä opetettavia asioita kovinkaan hyvin, joten ne voisivat aivan hyvin olla myös filmin lisämateriaalina. Seuraavassa kappaleessa puhutaan taisteluammunnan perustekniikoista. Peruslähtökohdat ovat: mitä lähempänä vastustaja on, sitä lähempänä omaa vartaloa asetta pidetään; aseen nostaminen vartalon keskilinjalle on ensimmäinen askel osumien saamiseen; mitä lähempänä ase on tähtäyslinjaa, sitä tarkempia laukaukset ovat. Näistä lähtökohdista on loogista, 48 KON T R OL LI 3 • 2014 että lähietäisyydeltä ammuttaessa – mihin kategoriaan valtaosa Yhdysvalloissa tilastoiduista ampumistapauksista kuuluu – on järkevintä ampua tähtäimiä käyttämättä. Ampumistekniikan perusteena on, että aseesta otetaan tiukasti puristava ote – samoin kuin Motzer opetti omalla filmillään – samalla kun tukikäsi suojaa päätä. Ampuminen voidaan aloittaa jo hätälaukausasennosta, eli heti kun ase on vedetty kotelosta – ja koska suuri osa ampumistilanteista tapahtuu hyvin lyhyeltä etäisyydeltä, se on muutenkin paras tapa pitää asetta. Kaiken lisäksi tällä tavalla ensimmäinen laukaus saadaan lähtemään hyvin nopeasti. Mitä suurempi osapuolten välinen etäisyys on, sitä korkeammalle ase nostetaan, kunnes ase on katseen linjalla, ja lopulta siirrytään käyttämään tähtäimiä. Point shootingissa tähtääminen tapahtuu kinesteettisesti, eli kehon silmä-käsi-koordinaation avulla: ampuja katsoo kohteeseen, jolloin osumat tulevat kuin automaattisesti samaan kohtaan, johon katse on kohdistunut. Lyhyillä etäisyyksillä tähtäimien käyttäminen on paitsi turhaa, se saattaa myös olla mahdotonta, koska stressitilanteessa katse kohdistuu automaattisesti uhkaan sen lisäksi että myös katseen tarkentaminen aivan lähietäisyydelle saattaa olla stressin johdosta mahdotonta. Näiden seikkojen lisäksi ampuminen ilman tähtäimiä on nopeampaa kuin tähtäimiä käyttämällä. Erityisesti lyhyillä matkoilla ampuminen tapahtuu usein yhdellä kädellä, koska toinen käsi saattaa tehdä jotain muuta, kuten torjua vastustajan hyökkäystä. Yhdellä kädellä ampuminen myös tarjoaa perinteisiä kahden käden ampuma-asentoja joustavamman ampuma-asennon, mikä on etu varsinkin normaalista poikkeavista asennoista ammuttaessa. Kouluttajat toteavat, että on parempi, jos ase on valmiiksi kädessä ammunnan alkaessa, kuin että asetta alettaisiin siinä vaiheessa vasta vetää kotelosta. Tämä tietenkin pitää paikkansa, mutta ei kuitenkaan ole realistista olettaa, että ase voitaisiin ottaa kotelosta joka kerta etupainotteisesti. Filmillä käydään läpi neljä erilaista ja eri tilanteisiin soveltuvaa valmiusasentoa, joissa ase on valmiiksi kädessä. Mukana on myös position Sul -nimellä kulkeva valmiusasento, josta en ole aikaisemmin nähnyt juurikaan koulutusmateriaalia siitä huolimatta, että se on joissakin tilanteissa erittäin hyvä valmiusasento. Tälläkään filmillä käsittely ei ole kovin perinpohjaista, mutta se on kuitenkin luultavasti kattavin näkemistäni kaupallisesti saatavilla olevassa materiaalissa. Filmillä esitetään myös hyvä huomio siitä, että aseella uhkaamisessa oleellisinta ei ole, kuinka hyvä uhkaamisasennosta on tarpeen vaatiessa ampua kohdetta, vaan tärkeämpää on se, kuinka uhkaava asento kohdehenkilön mielestä on. Ampumisen kannalta paras tapa ei välttämättä ole uhkaamisen kannalta paras, erityisesti koska suurin osa ihmisistä hankkii asetietämyksensä televisiosta ja elokuvista. Tämä on mielestäni erittäin hyvä ajattelutapa; tilanteita ei pidä ajatella ainakaan pelkästään omasta näkökulmasta, vaan on hyvä huomioida myös se, miten vastapuoli tilanteen kokee. Filmin lopussa puhutaan vielä lähikamppailuetäisyydeltä ampumisesta. Pääperiaate on, että jos joudutaan lyöntietäisyydelle siten, että ase on vielä kotelossa, asetta ei pidä vetää kotelosta
Stanford ja Janic heti, vaan ensin tehdään tilaa ja otetaan etäisyyttä, ja ase vedetään esille vasta tämän jälkeen. Filmillä tuodaan esille, että tosipaikan tullen ampuma-asento voi olla joitain täysin muuta kuin ampumaradalla on harjoiteltu. Filmin lopussa näytetään lähinnä esimerkinomaisesti joitakin tapoja, miten ampuma-asetta voidaan käyttää lähikamppailussa. Tämä on mielenkiintoinen aihe, josta on kuitenkin hyvin vähän materiaalia saatavilla. Ennakko-odotukseni tämän aiheen osalta olivat koholla – erityisesti koska Stanford on käsitellyt aihetta ennekin videoillaan – mutta valitettavasti käsittely oli hyvin pintapuolista eikä filmillä puhuttu sanaakaan esimerkiksi ampuma-aseen käyttämisestä lyömäaseena. Kokonaisarvio Martial Marksmanship opettaa jonkinlaista hybridiä tavanomaisen, tähdätyn ampumisen ja tähtäämättömän Point Shootingin välillä. Siitä huolimatta, että Stanford ja Janich ovat lähteneet kehittämään omaa systeemiä, he eivät ole antaneet sille nimeä, tai sitä ei ainakaan käytetä tällä filmillä. Tämä on hieman outoa, koska molemmat saavat elantonsa kouluttamisesta, ja systeemiä on helpompi myydä, jos sillä on nimi. Stanford ja valmiusasento SUL Nimettömyydestään huolimatta systeemi on hyvin perusteltu, ja kouluttajien meriitiksi on sanottava, että he eivät edes yritä myydä point shootingia ratkaisuksi jokaiseen tilanteeseen, vaan systeemin ideana nimenomaan on, että lähietäisyyksiltä ammutaan silmä-käsi-koordinaation avulla ja pidemmiltä etäisyyksiltä käytetään tähtäimiä. Vaikka ampuminen perinteisellä tavalla tähtäimiä käyttämällä on tärkeä osa systeemiä, sitä ei käsitellä filmillä juuri lainkaan. Tämä saattaa johtua siitä, että kouluttajilla ei ollut riittävästi omaperäistä sanottavaa asiasta, tai oletusarvo on, että katsoja on jo harjoitellut ampumista tähtäimien avulla. Vaikka molemmat kouluttajat ovat päätoimisia kouluttajia, kumpikaan ei ole hyvä esiintyjä. Jancih suoriutuu osuudestaan kohtuullisesti, tosin teksti vaikuttaa ulkoa opetellulta sen sijaan, että hän juttelisi vapautuneesti kameralle kuten luontevimmat esiintyjät tekevät. Stanford sen sijaan on suorastaan huono: hänen esiintymisensä on hermostunutta ja vaikuttaa siltä, että hän lukee puhuessaan tekstin lunttilapulta. Lisäksi Stanfordin ääni on hermostuttavan kireä ja metallisen sointinen. Filmi olisikin luultavasti parempi jos Janich hoitaisi suurimman osan puheosuuksista. Filmi on tekniseltä toteutukseltaan melko hyvä, vaikka se jostain syystä vaikuttaa vanhemmalta kuin tuotantovuodesta voi päätellä. Tämä saattaa johtua vanhanaikaisista – mutta sinänsä hyvin toimivista – valikoista, tai siitä, että studiokuvauksissa käytetään samaa sinisävyistä taustaa, jota Paladin Pressin filmeissä on käytetty varmasti jo 1980-luvulta saakka. Filmi on kuvattu kahdella kameralla, ja paikoitellen toimintaa näytetään myös yläpuolelta. Joissakin kohdissa kamera kuvaa maalitaulua, joka näytetään kuvaruudulla pikkukuvassa, samaan aikaan kun toinen kamera kuvaa kouluttajaa. Tällä tavalla katsoja näkee kouluttajan suorituksen, ja samanaikaisesti pikkukuvasta näkyy maalitauluun tulevat osumat. Joissakin kohdissa käytetään Vector-patruunoita, jotka toimivat valojuovaluotien tapaan: katsoja näkee luodin lentoradan, jolloin on helpompi nähdä, mihin osumat tulevat. Epätavallinen ampuma-asento KON T ROLL I 3 • 2014 49
SHOOT HIM INTO GROUND kohteeseen, ja kun kohdetta vaihdetaan, vaihdetaan myös kävelysuunta vastaamaan kohteen sijaintia. Target Focus on kehitetty Yhdysvaltojen olosuhteisiin, missä aseenkäytön pelisäännöt ovat erilaiset kuin Suomessa. Temkinin systeemissä kohdetta pyritään lähtökohtaisesti ampumaan useita kertoja mahdollisimman nopeasti, mikä ei Suomessa voi olla lähtöolettamuksena. Toki nopeasti ampuminen toimii hyvänä teknisenä aseenkäsittelyharjoitteena meilläkin. Temkin ei opeta mitään kikkoja nopeaa ampumista ajatellen; katse vain kohdistetaan kohteeseen ja liipasinta painetaan niin nopeassa tahdissa kuin mahdollista. Kouluttaja: Matthew Temkin Tuottaja: Paladin Press, 2010 Pituus: noin 1:16 Taustatietoja kouluttajasta Matt Temkin on opiskellut toisen maailmansodan kamppailutaitoja lapsuudestaan lähtien, hän on saanut oppia muun muassa legendaariselta Rex Applegatelta. Temkin on kouluttanut saamiaan oppeja parin vuosikymmenen ajan sekä yksityisille kansalaisille että eri viranomaistahojen edustajille. Amerikkalaisia internetin keskustelupastoja ahkerasti seuraavat luultavasti ovat tutustuneet Temkinin kirjoituksiin, sillä hän on aktiivinen kirjoittaja useilla foorumeilla. Filmin esittely Shoot Him Into Ground esittelee Target Focus -nimellä kulkevan tavan ampua käsiaseella tähtäimiä käyttämättä. Filmin alussa Temkin todistelee Target focus -tyylin tehokkuutta ampumalla muutamasta metristä, eli tyypilliseltä aseenkäyttöetäisyydeltä, maalitaulua ensin käyttämällä tähtäimiä, ja sen jälkeen Target focus -tyylillä. Demonstraatio osoittaa, että molemmilla tavoilla päästään riittävään tarkkuuteen eli noin nyrkin kokoiseen kasaan keskelle taulua, mutta Target focusilla voidaan ampua nopeammin, ja ampumaan oppiminen on nopeampaa kuin perinteisellä tavalla tähtäimiä käyttämällä. Temkin ei opeta ampumaan kohdetta esimerkiksi ylärintaan tai päähän, vaan vatsaan siitä huolimatta, että vatsaan osuvien luotien kyky pysäyttää kohteen toiminta välittömästi on huonompi kuin esimerkiksi ylärintaan ammuttaessa. Tätä perustellaan muutamalla syyllä: ensiksikin vatsa on suuri osuma-alue, joka pysyy kaiken lisäksi verrattain paikoillaan henkilön liikkuessa – samaan tapaan Motzer perusteli lonkka-alueelle tähtäämistä. Toinen syy on, että ammuttaessa nopeassa tahdissa useita laukauksia aseen rekyyli lähtee nostamaan osumia maalissa, ja ammuttaessa ensimmäinen laukaus vatsan alueelle, saadaan osumat helpommin pidettyä vartalon alueella kuin jos ampuminen aloitettaisiin ylärinnasta. Kolmas syy on, että W.E. Fairbairnin – länsimaisen modernin itsepuolustuksen isän – tekemien havaintojen mukaan saadessaan osuman vatsaansa, ihminen yleensä pudottaa käsissään kantamansa tavarat, kuten aseen. Fairbairn toimi Shanghain poliisissa kaupungin ollessa brittien siirtomaana, ja sitä pidettiin Painietäisyydellä ampumista Temkin lähtee opettamaan Target Focus -ammuntaa alkeista: ensin ammutaan normaalista kahden käden ampuma-asennosta, jossa ase on tähtäyslinjalla, mutta katse on kohdistettuna tähtäimien sijasta maaliin. Tästä ampumista aletaan muuttaa askel kerrallaan kohti dynaamisempia tapoja. Samoin kuin Motzer, myös Temkin opettaa, että asetta puristetaan lähes täydellä voimalla, mutta Temkin on kuitenkin Motzeria yksityiskohtaisempi: asekäden peukalo pidetään alhaalla, liipasinsormea painetaan tavanomaisesta poiketen tiukasti kiinni aseen runkoon, jolloin sormen ja rungon väliin ei jää tyhjää koloa, asetta puristetaan kunnes käsi alkaa täristä, minkä jälkeen otetta höllätään kunnes tärinä lakkaa, jolloin on löydetty oikea tiukkuus aseen puristamiseen. Temkin opettaa, että yhdellä kädellä ampuminen on molempien käsien käyttämistä luontevampaa. Erityisesti lyhyillä etäisyyksillä, joille Target Focus on tarkoitettu, yhden käden ammunta on lisäksi hyvin tarkkaa. Liikkeestä ampuminen ei ole Target Focus -systeemissä edistyneiden ampujien tekniikka, vaan Temkin kertoo, että erityisesti kohdetta kohti käveleminen jopa parantaa osumatarkkuutta verrattuna paikaltaan ampumiseen. Filmillä ammutaankin melko paljon liikkeestä; erityisesti verrattuna perinteisiin ammuntafilmeihin, joissa liikkeestä ampuminen saattaa olla yhden osion teema, eikä aihetta käsitellä muualla. Useita kohteita vastaan taistelun taktiikasta Temkin opettaa samoin kuin Motzer, eli hoidetaan yksi uhka kerrallaan pois pelistä sen sijaan, että pyrittäisiin ampumaan yksi osuma jokaiseen hyökkääjään mahdollisimman nopeasti. Kun ampuja kävelee kohti kohdehenkilöä, ase saadaan helposti suunnattua 50 KON T R OL LI 3 • 2014 Temkin ja epäonninen maalitaulu
Temkin korjaa laseja 1 yhtenä aikansa vaarallisimmista paikoista. Fairbairnilla oli siis paljon havaintomateriaalia tosielämän tilanteista, ja hän teki aikanaan runsaasti havaintoja stressin vaikutuksesta ihmisen toimintaan taistelutilanteessa. Viimeinen ja samalla ehkä merkittävin syy vatsaan ampumiseen liittyy myös havaintoihin todellisista tulitaisteluista: Temkin on keskustellut paljon eri sotien veteraanien kanssa, ja monet ovat kertoneet, että jos vastustajaa tähtää ylärintaan, tätä saattaa tulla samalla katsoneeksi kasvoihin, mikä voi aiheuttaa epäröintiä tai jopa estää kokonaan vastustajan ampumisen. Koko Target Focus -järjestelmä on kehitetty lähietäisyyden ampumistilanteita silmällä pitäen, jolloin etäisyys kohteeseen on korkeintaan muutama metri. Filmin lopulla käsitellään vielä erikseen tätäkin lyhyempiä matkoja, eli lyönti- tai jopa painietäisyydellä ampumista. Käsittely on valitettavan ampumispainotteista; Temkin kyllä mainitsee sivulauseessa, että asetta voi käyttää myös lyömäaseena, mutta muuten esimerkiksi lähikamppailun ja ampumisen yhdistämisestä ei ole puhetta. Kokonaisarvio Filmillä ei opeteta lainkaan monia aseenkäsittelyn perusteita kuten ampumaturvallisuutta, aseen vetämistä kotelosta,häiriönpoistoja tai lippaanvaihtoja. Shoot Him Into Ground ei siis ole perusopetusfilmi, vaikka Temkin mainitseekin, että Target Focus -järjestelmän avulla voi opettaa kokemattomia ampujia huomattavasti nopeammin kuin perinteisillä ampumistavoilla, joissa käytetään aseen tähtäimiä. Target Focusin rajoituksena on se, että systeemi on tarkoitettu vain lähietäisyydellä työskentelyyn, minkä lisäksi ampuminen tähtäimiä käyttämättä saattaa olla toiminnan puolustettavuuden kannalta ongelmallista. Temkin kyllä perustelee pääsääntöisesti hyvin, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla, mutta esimerkiksi vaatimus suoraan kohdetta päin kävelemisestä rajoittaa toimintamahdollisuuksia liikaa. On kuitenkin mielenkiintoista huomata, kuinka paljon filmillä on yhtäläisyyksiä Motzerin kanssa, vaikka Temkin opettaa ampumista ilman tähtäimiä ja Motzer tähtäimiä käyttämällä. Temkin korjaa laseja 2 Temkin korjaa laseja 3 Temkin on sympaattinen esiintyjä, ja sympatiapisteitä lisää filmin kotikutoisuus, vaikka kyseessä onkin Paladin Pressin tuotanto: kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen, vaan kuva pikselöityy selvästi jo suurelta tietokoneen monitorilta katsottaessa. Äänitys toimii periaatteessa hyvin, mutta soran rahina Temkinin kenkien alla kuuluu joissakin paikoissa häiritsevän kovaa, puolipilvinen sää tuottaa ongelmia kameran automaattiselle valotuksen säädölle, Temkinin aurinkolasit ovat hieman liian isot ja putoavat jatkuvasti hieman, ja hän joutuu korjaamaan niitä tämän tästä. Ehkä sympaattisin seikka on, että Temkinillä on käytössään kaksi kolmiulotteista, ihmisen muotoista maalitaulua. Kun ammunnan seurauksena taulu irtoaa taulupohjasta, Temkinillä ei ilmeisesti ole mukanaan nitojaa tai teippiä, joiden avulla taulun olisi saanut kiinnitettyä uudelleen. Sen sijaan loppufilmin ajan ammutaan yhteen kolmiulotteiseen tauluun ja yhteen pahvilaatikoista tehtyyn taulupohjaan... Kaikesta kotikutoisuudestaan huolimatta – tai juuri sen takia – filmiä katsoo mielellään. Temkin korjaa laseja 4 KON T ROLL I 3 • 2014 51
VIDEOVUOKRAAMO Lone Survivor Tarkastelussa kaksi teknistä Oscarehdokkuutta saanut sotaelokuva. T teksti: oisin kuin kaikki lukemani Lone survivor -elokuvan arvostelut väittävät, elokuva ei ole huono, eivätkä sen pääosassa ole merijalkaväen miehet. Elokuva on hyvä ja sen pääosassa on neljän Yhdysvaltojen laivaston erikoisjoukkojen (Navy SEAL) miestä niin sanotusti käteen menevässä tehtävässä Afganistanissa. kuvat: Tarina Tom Lindblom Elokuvan tosipohjainen juoni perustuu ryhmän ainoan elonjääneen jäsenen, Marcus Luttrellin, kirjaan. Elokuvassa seurataan neljän miehen SEAL-tiimin tiedustelutehtävää Afganistanissa. Muutama lammaspaimen pääsee yllättämään heidät, mutta ryhmä päättää päästää lammaspaimenet vapaiksi sen sijaan, että olisi esimerkiksi vain surmannut heidät. Tästä ei laivaston miehille hyvää seuraa. Universal Pictures Viestiyhteydet ryhmän ja komentokeskuksen välillä eivät toimi, ja kun yhteys lopulta saadaan, ollaan komentoketjun vankeja, eikä viestiä saada sittenkään perille. Vapautetut paimenet hälyttävät talebanit, ja takaa-ajo alkaa. Se ja sitä seuraavaa taistelu on kuvattu realistisesti. Osumat, kaatumiset ja putoamiset tuntuvat myös katsojassa. Myös epäonnisten pelastajien surkea kohtalo koskettaa. Ehkä olisi vain pitänyt toimia toisin paimenten suhteen? Ainakin, jos katsoo tilannetta amerikkalaismiesten näkökulmasta. Tunnelmia Elokuvan opetuksia on se, että pelkällä AK47:lla ja sandaaleilla varustettu vastustaja voi olla tappavan vaarallinen, vaikka itse olisi millainen erikoiskommando. Ei siis koskaan pidä aliarvioida vastustajaansa. Elokuva kuvaa hyvin sitä, kuinka väkivaltakoneiston oma byrokratia on suurin este sen omalle tehokkaalle toiminnalle. 52 KON T R OL LI 3 • 2014 Tuotanto: Universal Pictures, 2013 Ohjaus: Peter Berg Pääosissa: Mark Wahlberg, Taylor Kitsch, Emile Hirsch, Ben Foster Pituus: 121 minuuttia Netti: www.lonesurvivorfilm.com
LY H Y E S T I # 3 / 1 4 Mobiililaitteet edelleen turvallisimpia F-Securen keväällä julkaisema Mobile Threat Report Q1 2014 varoittaa käyttäjiä mobiililaitteiden kyber-riskeistä. Android nousee esiin uhattujen järjestelmien keskuudessa. Yrityksen sivuilta vapaasti ladattavissa olevan katsauksen mukaan miltei 14 prosenttia katsausta varten kerätyistä näytteistä oli haittaohjelmia Android-ekosysteemille. Samalla aikavälillä kun Androidille löytyi 275 uutta uhkaperhettä tai uhkaperheen uutta varianttia, iPhonelle ja Symbianille molemmille löytyi näitä vain yksi kappale. Katsauksen synkästä hengestä huolimatta valoa näkyy yhä tunnelin päässä, eikä sen pitäisi vielä olla junan keula. Mikko Hyppönen nimittäin twiittasi raportin julkistamisen jälkeen siitä unohtuneen erään varsin tärkeän huomion: mobiililaitteet ovat turvallisempia edelleen kuin perinteiset tietokoneet. Nimettömänä voinee todistaa 2015 Kontrollin edellisessä numerossa (2/2014) pohdittiin suomalaisia todistajainsuojelun menetelmiä. Niiden joukossa ei ole vielä anonyymi eli nimettömänä todistaminen. Vuoden 2015 alusta voi kuitenkin olla, mikäli 24. huhtikuuta eduskuntaan laitettu hallituksen esitys toteutuu siltä osin. Esityksen mukaan tuomioistuin voi erikseen myöntää todistajalle anonymiteetin, mikäli rikoksesta saatava rangaistus on vähintään kahdeksan vuotta kakkua ja nimettömyys olisi välttämätön todistajan tai tämän läheisten turvallisuuden takia. Lakiesitys on laaja, ja siinä ehdotetaan muuttamaan oikeudenkäyntikaaresta useita eri asioita. Vakiintuneen median uutisoinnin mukaan esimerkiksi Zyskowiczin Ben (kok) ärähti eduskunnassa juuri tästä lakiesityksestä. Hän varoitti sellaisen amerikkalaisen mallin rantautumisesta Suomeen, jossa esimerkiksi todistusaineiston käyttö voitaisiin estää, jos sen hankkimisessa on tehty muodollisia virheitä. Kontrolli peukuttaa Beniä! mat Rattijuoppojen aiheutta kuolonkolarit nousussa linonviime vuonna 56 kuo Rattijuopot aiheuttivat yysti–s prosenttia ajoittui huh nettomuutta. Näistä 71 ia tam eut Lisäksi rattijuopon aih kuun väliselle ajalle. oponl viik ui erityisen paljon onnettomuuksia tapaht sien e liikenneonnettomuuk ene ilm puina ja yöaikaan, a. akkoraportist tutkijalautakuntien enn Kuva: Juha Harju koonnut: Antti Sirkkala, Seppo Vesala nna nnat tutkivat viime vuo Kaikkiaan tutkijalautaku -onnettouvo one riaj otto mo utta 195 kuolemaan johtan udessa mannessa onnettomu muutta. Lähes joka kol sien uuk tom net o. Alkoholion oli osallisena rattijuopp n rvo kia kes sen nna pitkäaikai määrä nousi viime vuo yläpuolelle. tomukaan liikenneonnet Onnettomuustilastojen sen pro olleista kuljettajista 40 muuksissa osallisina etonn olin tijuopumustuomio. Ku tilla on taustallaan rat . Viime in tuhdissa humalassa tomuudet ajetaan use ttajista ulje usk ttia onnettomu vuonna jopa 88 prosen rajan. len mil pro ouden 1,2 ylitti törkeän rattijuopp us ja ope ylin ös my y en yhdisty Usein rattijuopumukse yötä. se, että ei käytetä turvav t 26.5.2014) (Nykypäivä Verkkouutise Vähennetään jo syyttäjiäkin? 72 000 rikosoikeudellista asiaa. Syyttäjät ratkaisivat viime vuonna noin n kuin edellisellä kaudella 2012, Tämä on seitsemän prosenttia vähemmä okuun alussa. 77 prosenttia eli 55 100 kertoo Tilastokeskuksen tilasto touk ä puolestaan oli kahdeksan prosentratkaisua oli syyttämispäätöksiä. Täm miota herättävän suuri pudotus on Huo . 2012 tia vähemmän kuin vuonna 2009 lähtien syyttäjän ratkaistavaksi ollut liikennerikosasioissa. Vuodesta on pudonnut reilusta 25 000:sta noin päätyneiden liikenneasioiden määrä liikennekäyttäytyminen kohentunut en 20 000:n pintaan. Onko suomalain päätös, että juttujen määrä vähetuntuvasti? Vai voidaanko vetää se johto öilyn todellinen laajuus jää näin ollen nee valvonnan vähentyessä - ja törtt mitä vähemmän asioita syyttäjille että pimentoon? On kuitenkin selvää, taan. päätyy, sitä vähemmän heitäkin tarvi KON T ROLL I 3 • 2014 53
Perinteikäs Rurales. Kuva: Julkinen lähde Huumekartellit ja kansalaiset sotivat Meksikossa kuntajoukkoihin, jotka ovat jahdanneet Meksikossa kansalaiset ovat kyllainsuojattomia Meksikon maaseudulla lästyneet huumekartellien väkivaltaan jo 1800-luvulta lähtien. Organisoitumisitä ja valtion kyvyttömyyteen kitkeä nen olisi tarpeen myös siksi, että omakäsiinomiin a ja ottaneet tilannett ehtoiset ryhmät ovat jo ajautuneet kessä. Meksikon hallitus ei suinkaan kinäisiin kiistoihin, mahdollisesti jopa ole mielissään ilmiöstä. Michoacayhteenottoihin. Esimerkiksi toukokuun sä leviämäs on nin osavaltiosta ilmiö 10. päivä Michoacanissa liittovaltion isiinsa Olosuhte on. Meksiko muualle joukot yhdessä kansalaisten muodostakyllästyneet ihmiset ovat onnistuneet man ryhmän kanssa otti kiinni toistasatiehenjopa ajamaan huumekartelleja taa henkilöä, jotka ainakin nimellisesti kuin muulla milläpäs ja n, sä alueiltaa kuuluivat vastaavanlaiseen kansalaisissillä primitiivisimmällä ongelmanratta muodostuvaan ”suojeluskuntaan”. On kaisumenetelmällä eli väkivallalla. Merkillepantavasti kiinniotto tapahtui ssä pitkitety että ista, varsin luonnoll vain tunteja ennen kuin hallituksen hengenvaarassa olevat yksilöt ryhtyvät asettama armonaika vapaaehtoisten parantamaan olosuhteitaan omin käsin, rekisteröitymiselle ja raskaiden aseiauta. een tilantees jos mikään muu ei den luovuttamiselle päättyi. Meksikon iKolumb ksi esimerki jo tuttu on Ilmiö tilanne on kokonaisuutena äärimmäiasta. Meksikoa kuitenkin huolestuttaa sen paha, eikä se saa ansaitsemaansa enoise, että Kolumbiassa omankäd huomiota suomalaisessa mediassa. rikollisettä siihen, lopulta keus johti Sen sijaan tarkka ja tiuhaan päivittyvä jengit syrjäyttäneet asemiehet lopulta englanninkielinen lähde Meksikon tavain ottivat näiden paikan. Hallitus pahtumille on esimerkiksi turvallisuusrasn luopuva sten toivoisikin kansalai syistä anonyymeinä pysyttelevien kirkaimmista aseistaan ja liittyvän ”Rujoittajien uutisblogi Borderland Beat. ralesiin”, vapaasti suomennettuna maa- RAJA YHTENÄISTÄÄ LE ISKAA POLIISIN KANSSA Rajavartiolaitoksen ajo neuvojen ulkoasun kehittäminen ja yhtenäistä minen muiden viranoma isten ajoneuvojen kanssa ete nee. Tarkoitus on saada ajoneuvoihin tunnistettavu utta tekemällä kulkuneuv oista tyylillisesti samanlaisia. Päiväloistevärien ohella rajan ajoneuvoon tulee korote ttu katto ja integroidut häl ytysvalot, kuten poliisin uus issa maijoissa. Ensimmä inen koekäyttöajoneuvo on sijo itettu organisaation ma aliskuisen tiedotteen mukaa n Pelkolan rajavartioasem alle Kaakkois-Suomen rajavar tiostoon. Sitä kokeillaan syksyyn asti, ja sen jälkeen muutosten laajentamisesta muihin ajoneuvoihin päätetä än. 54 KON T R OL LI 3 • 2014 Kuva: Rajavartiolaitos Paperireseptien poistuminen aiheuttaa vaaratilanteita apteekeissa keiden Suomen farmasialiiton mukaan lääk n uumaa autu turv neet joutu ovat väärinkäyttäjät vääptien rese n öiste sähk a kosk , oihin siin kein rentäminen on hankalaa ät, jotka - Viimeisin ilmiö ovat väärinkäyttäj lääkkipu oja vahv a kailt asiak neet man ovat pum htaja enjo puhe n keitä apteekin ulkopuolella, liito sa. ttees tiedo o Kirsi Kvanström kerto ympäri Liitto pelkää, että apteekkimurrot vinen essii aggr ien yttäj Suomen sekä väärinkä eutuvaik nin saan en keid lääk ät käytös lisääntyv taron n misen myötä. Liiton mukaan ongelmaa iselkaam palk jan tuttu joissain apteekeissa varti n ole vielä la. Kaikkialla tilanteeseen ei kuitenkaa herätty. (MTV uutiset 20.5.2014) Helsingin Energia VIRVE -palveluiden käyttäjäksi Helsingin Energia ja Suomen Virveverkko Oy ovat solmineet verkkopalvelusopimuksen, jolla Helsingin Energian hallinnoiman maanalaisen tunneliverkoston radiokuuluvuus muutetaan viranomaisradioverkon (VIRVE) radiotaajuudelle. Muutoksen myötä VIRVE-verkon radiopeitto laajenee ja kattaa Helsingin Energian noin 56 kilometrin pituiset tunnelit sekä muut huoltovarmuuskriittiset tilat. Siirtyminen VIRVE-verkon käyttäjäksi mahdollistaa myös viranomaisille VIRVEradioverkon kuuluvuuden Helsingin maanalaisiin tunneleihin. Hankkeessa huomioidaan myös VIRVE-radioverkon kapasiteetin riittävyys Helsingin seudulla käyttäjämäärän hieman lisääntyessä. (Suomen erillisverkkojen tiedote 21.5.2014)