VEROTUS Pienet osingot voisi vapauttaa TEKOÄLY Räätälöi omat sijoitusteemasi RAHASTOT Metsä vai pankkitalletus?. Enää seitsemän prosenttia Sijoittajabarometrin vastaajista kertoo perehtyneensä sijoituskohteiden vastuullisuus raportteihin. Kestävyysnäkökulma ei erottele yrityksiä, koska valtaosa koetaan jo vastuullisiksi. LEHTI SUOMALAISELLE SIJOITTAJALLE 3/2024 HINTA 9,50 € VIISASRAHA.FI Nopea logistiikka on Duellin kilpailuvaltti Isi, mitä oli vastuullisuus
* Asuntolainan toimitusmaksu ja järjestelypalkkio normaalisti 0,60% lainan pääomasta, vähintään 300 euroa. Maksuerien lukumäärä on 300 kpl. Lainan myöntäminen edellyttää aina hyväksyttyä luottopäätöstä. Danske Bank A/S, Kööpenhamina Tanskan kauppaja yhtiörekisteri Rek. Kaupankäyntipalkkiosi on enintään 0,12 % (min. Lainan ehdoista sovitaan henkilökohtaisesti. Esimerkki laskettu 21.3.2024 korkotiedoilla. Esimerkki asuntolainasta: Jos asiakas ottaa 170 000 euron asuntolainan, jossa laina-aika olisi 25 vuotta ja lainan viitekorkona käytetään 12 kk euribor-korkoa, lainan kokonaiskorko olisi 4,485 % (Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 4,607 %). 5 euroa) sekä kotimaisilla että ulkomaisilla osakkeilla ja ETF:illä ympäri maailmaa 23:lla osakemarkkinalla, etkä maksa kaupankäyntipalvelusta tai osakkeiden säilytyksestä. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Rekisteröity toimipaikka ja osoite Helsinki, Televisiokatu 1, 00075 DANSKE BANK. järjestelypalkkion 1 020 euroa ja automaattisen tiliveloituksen maksun 2,70 euroa/maksuerä. nro 61 12 62 28. Tutustu kaikkiin etuihisi ja hae lainaa: danskebank.fi/osakesäästäjät UUTTA! JÄSENMAKSUETU Osakesäästäjän asuntolaina ilman kuluja myös sijoitusasuntoon, 210x265+5mm-kopi.indd.indd 1 Osakesäästäjän asuntolaina ilman kuluja myös sijoitusasuntoon, 210x265+5mm-kopi.indd.indd 1 05/04/2024 11.58 05/04/2024 11.58 2 VIISAS RAHA 3/2024. • Sijoita kaikilla markkinoilla samaan hintaan. Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä on 286 839,98 euroa, sis. • Suomen Osakesäästäjien jäsenenä voit saada asuntoja sijoitusasuntolainan ilman toimitusmaksua tai järjestelypalkkiota. • Uutta! Danske Bank maksaa uudelle asiakkaalle Suomen Osakesäästäjien jäsenyyden jopa kahdeksi vuodeksi. Luottopäätöksen tekemistä varten Danske Bank tarkistaa asiakkaan henkilöluottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:stä. OSAKESÄÄSTÄJÄN ASUNTOLAINA ILMAN KULUJA – MYÖS SIJOITUSASUNTOON! Tämä ei ole pankin tarjous. Y-tunnus 1078693-2. Säästät esimerkiksi 200 000 euron lainassa 1 200 euroa*
Pitkäjänteisen säästämisen ja vaurastumisen kannalta kannattaa jokaisen silti pohtia myös indeksisijoittamista ainakin jollakin osalla varallisuudestaan. Ydinkysymys jokaiselle säästäjälle ja sijoittajalle on: Olenko niin hyvä valintojeni kanssa, että minun salkkuuni osuvat ne 1/333:n tai 1/25:n todennäköisyyden osakkeet. Seitsemän superyhtiötä (Magnificent 7) muodostavat koko indeksistä jo melkein kolmanneksen. pääkirjoitus | karri salmi Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja. Noin 4 prosenttia yhtiöistä on generoinut kaiken saadun tuoton. Se tuo ymmärrystä ympäröivästä maailmasta huomattavasti enemmän kuin indeksisijoittaminen. Mutta löytämällä ainoastaan hyvät keskikastin yhtiöt, tuottosi on lähellä nollaa. Saat paremman tuoton pankkitililtä. Mediaaniosakkeen kymmenen vuoden keskimääräinen vuosituotto oli 1,5 prosenttia, kun riskitön korko oli samaan aikaan 1,7 prosenttia. Kerron pari silmiä avaavaa esimerkkiä. Siinä ainoastaan neljä prosenttia yhtiöistä selitti koko osakemarkkinan tuoton yli riskittömän koron. Jos ne listattaisiin suurimpien valtioiden BKT-listaukseen, Microsoft olisi numero kahdeksan Britannian ja Ranskan välissä, Apple numero yhdeksän Ranskan ja Kanadan välissä. Sadassa yhtiössä neljä tuottavaa O sakkeiden valinta on upea harrastus, mutta ikävä kyllä pitkäaikaissäästämisen teoriat ja korkoa korolle -matematiikka voivat saattaa sen melko huonoon valoon. Se on yksi yhtiö 25:stä. Mediaaniyhtiö on tuottanut vaivaiset 0,49 prosenttia. Me olemme osakesäästäjiä, ja osakkeisiin sijoittaminen on meidän merkityksellisen harrastuksemme suola. Tämä on järisyttävä uutinen. 3/2024 VIISAS RAHA 3. Pystynkö valitsemaan vain kohtuullisen hyvät paperit. Se, että et osu valinnoissasi huonoimpiin yhtiöihin, vaan niihin keskimääräisiin, tekee sijoittamisesta ”merkityksetöntä”. Tuoreimpia tutkimustuloksia tähän liittyen on professori Henrik Bessembinderin (Arizona State University) tutkimus. Yksittäisistä edellä mainituista osakkeista olet saanut 40 ja 200 prosentin väliltä. Vai olenko ainoastaan niin hyvä, että pystyn valitsemaan vain kohtuullisen hyvät paperit, jotka keikkuvat mediaanissa, mutta tuottavat historiallisen datan perusteella alle riskittömän koron. Vuodesta 1926 lähtien Yhdysvalloissa ainoastaan 0,3 prosenttia yhtiöistä on generoinut puolet kaikesta arvonnoususta, siis yksi yhtiö 333:sta. Niistä on tullut valtioiden tasoisia toimijoita. Jenkkeihin sijoittaminen on ollut viimeisen vuoden aikana erinomainen päätös, jos olet ostanut indeksiä tai suoraan Nvidiaa, Eli Lillya, Microsoftia, Alphabetia tai Metaa. S&P 500 -indeksiin sijoittamalla olet tehnyt tuottoa yli 21 prosenttia. Nvidia keikkuisi kymppipaikalla Venäjän kanssa
34 sijoittajan lista Antti Viljakainen pohtii, voisiko Helsingin pörssi olla arvoansa. 33 katsaus Jukka Lepikön markkinatärpit. 32 toimitukselta Osinkovero kohdistuu vain pieneen osaan omistajista. 10 valokeilassa Duell on aina ollut kasvuhakuinen. Optomed on pääsemässä Yhdysvaltain markkinoille. 16 yhtiöt Alisa Pankki käy korkokisaa. VALOKEILASSA 4 VIISAS RAHA 3/2024. www.viisasraha.fi Twitter @viisasraha Facebook.com/Viisasraha tässä numerossa 1 | 2023 06 lyhyesti Tekoäly seuloo sijoituskohteita yksilöllisten teemojen mukaisesti. 20 sijoittajabarometri Luottamus palailee pätkittäin. www.viisasraha.fi @viisasraha Facebook.com/Viisasraha tässä numerossa 3 | 2024 ”Pelkillä leikkaus saksilla ja veroruuvin kiristämisellä toimien vaarana on näivettymisen syveneminen.” Petri Roininen, sivu 51 VIIMEINEN SANA 10 Duellin pitää tuottaa arvoa sekä moottoripyöräilyn brändeille että omille jälleenmyyjilleen. 26 vastuullisuus Vastuullisuuden vaikutuksista ei ole yksiselitteistä tutkimusnäyttöä
42 asiantuntija Talousopetuksen lisääminen peruskouluissa ei auta aikuisia. SIJOITTAJAT TUTUIKSI 36 Onko metsärahastojen nousukiito jo ohi. RAHASTOT O st ol ai ta : K es ko , A kt ia , FSe cu re M yy nt ila ita : C ity co n, W et te ri, Pi ip po SIJOITTAJABAROMETRI 20 Kotimaisiin osakkeisiin riittää uskoa, vaikka Suomen kansan talouden nousu lähiaikoina onkin vastaajien mielestä epätodennäköistä. ISSN 2814-8096 (verkkojulkaisu) Seuraava Viisas Raha ilmestyy 14.6.2024 Mistä haluaisit lukea. 48 sijoittajat tutuiksi Sijoituspalstaa Instagramissa pitävä Sanni Lehtonen haluaa arkipäiväistää sijoittamista. 36 rahastot Metsärahastoilla meni pari vuotta hyvin. Julkaisija Suomen Osakesäästäjät ry Päätoimittaja Victor Snellman (vanhempainvapaalla) Karri Salmi, karri.salmi@osakeliitto.fi Kustantaja ja toimitus Omnipress Oy Toimituspäällikkö Juha Peltonen, juha.peltonen@media.fi Toimitussihteeri Henni Jääskeläinen, henni.jaaskelainen@media.fi Ulkoasu Teemu Kavasto, teemu@hank.fi Kannen kuva Teemu Kavasto / ai Paino Punamusta Oy Jäsenasiat & osoitteenmuutokset toimisto@osakeliitto.fi, puh. Lehti suomalaiselle sijoittajalle. 38 analyysi Toistamiseen listautuvaan Amer Sportsiin kohdistuu kovat odotukset. 44 koulutus Osinkoverojen palautukset ulkomailta ovat pitkiä prosesseja. 3/2024 VIISAS RAHA 5. Anna palautetta lehdestä: viisasraha.fi/ palaute 48 Sanni Lehtonen aloitti sijoittamisen vasta aikuisiällä. 51 viimeinen sana Petri Roininen tarjoaa pääministerin työkaluksi Roinisen listaa. 040 682 5144 ma ja pe klo 10–12 Ilmoitusmyynti viisasraha.fi/mediatiedot Lukijamäärä 58 800 kpl (KMT 2023) ISSN 1797-3503
– Se alkaa suunnittelusta, etenee toteutukseen ja sitten seurantaan ja raportointiin. Asiakkaan valitsema teema voi olla vaikkapa puhdas vesi tai eläinten oikeudet. Perinteinen teknologia oli enemmänkin isojen teknojättien käytössä, mutta kielimalleihin perustuvat teknologiat tulevat laajempaan käyttöön, hän sanoo. – Varsinkin vastuullisuusnäkökulmista voidaan ottaa huomioon sijoittajien erilaisia tavoitteita. En ole kuullut, että kukaan muu olisi yhtä systemaattisesti ottanut tekoälyä mukaan perustekemiseen, Evlin liiketoimintajohtaja Kim Pessala sanoo. Systemaattiset rahastot ovat eräänlainen passiivisten indeksirahastojen ja aktiivisesti hoidettujen rahastojen välimuoto. Evlikään ei ole lähtenyt sellaisia tarjoamaan. Niihin perustuvat rahastot lähestyvät hinnoittelultaan indeksirahastoja, Peter Lindahl sanoo. Maailmanlaajuisesti hajautetun salkun sijoitustuotteissa on helposti kymmenen tuhatta sijoituskohdetta. lyhyesti | uutisia FINANSSIALA ON ollut historiallisesti altis ottamaan uusia teknologioita käyttöön. – Väittäisin, että me olemme Suomessa tässä tosi pitkällä. Kaikilla näillä osaalueilla tekoäly pystyy tuomaan paljon hyötyjä. Hildebrandtin mukaan sijoitustoiminta on mitä suurimmassa määrin tietojenkäsittelyä, ja juuri sitä tekoäly helpottaa. Evlillä esimerkiksi Osakefaktori USA -rahaston vuotuinen hallinnointija säilytyspalkkio on 0,95 prosenttia, kun se Pohjois-Amerikka -osakerahastossa on 1,6 prosenttia. Jo nyt Evli on hyödyntänyt tekoälyn seulomaa dataa systemaattisiin strategioihin perustuvissa rahastoissaan, jotka tunnistaa rahaston nimessä käytetystä faktori-sanasta. Evlin markkinastrategi Tomas Hildebrandt muistuttaa, ettei sijoittaminen ole vain yksittäinen kauppatapahtuma, vaan pitkä prosessi. Sijoitusrahastot, joissa tekoäly tekee sijoituspäätökset, eivät ole olleet maailmalla mikään menestys. – Finanssialalla tullaan näkemään paljon tekoälyn vaikutuksia. Tekoälystä tulee demokratisoiva teknologia, koska se on kaikkien yritysten ulottuvilla. Evli käyttää siihen Atlas Intelligence -nimistä työkalua. – Tekoälyn avulla voimme tehdä systemaattisia aktiivisia strategioita. ”Datan määrä tulee lähivuosien aikana räjähtämään.” 6 VIISAS RAHA 3/2024. Varainhoitotalo Evlin systemaattisten rahastojen johtaja Peter Lindahl uskoo, että niin käy myös tekoälyn kohdalla. – Ja sijoittaja voi olla itse mukana, kun tekoälylle esitettävää kysymyksenasettelua mietitään ja rakennetaan, Kim Pessala lupaa. Jo nyt on haaste, miten siitä saa järkevästi raportoitavan kokonaisuuden. Ostetusta tietokannasta, jossa voi Peter Lindahl Tomas Hildebrandt Kim Pessala Tekoälyllä voi räätälöidä asiakaskohtaisia sijoitusteemoja olla tuhansia globaaleja yrityksiä, saadaan Atlaksen avulla nopeasti seulottua esiin haluttuun teemaan sopivat yritykset. Jokaisesta on tarjolla paljon dataa, eikä enää vain numeerista. – Datan määrä esimerkiksi vastuullisessa sijoittamisessa tulee lähivuosien aikana räjähtämään. Itse uskon, että tulevaisuudessa sijoitusteemoja räätälöidään asiakaskohtaisesti, Tomas Hildebrandt sanoo. Sen sijaan yhtiö käyttää tekoälyä varsinkin yritystiedon seulontaan. Kielimallit pystyvät käymään läpi vuosikertomuksia ja vastuullisuusraportteja, mutta yhtä hyvin yhtiöitä koskevaa uutisvirtaa ja sosiaalisen median sisältöjä. Taksonomiaraportointi lisää datan määrää valtavasti. Perustekeminen tarkoittaa sijoitusprosessin monia vaiheita
” EMMEHÄN me millenniaalit usko saavamme mitään eläkettä. Suomen Sijoitusmetsät Oy:n perustaja ja pääomistaja Mika Venho Metsälehdessä Kuukauden etu: Mandatum SUOMEN OSAKESÄÄSTÄJIEN jäsenenä saat etuja Mandatumin sijoittamisen ja vakuuttamisen palveluista. Suuriin yhtiöihin verrattuna monella pienyhtiöllä on suhteellisesti enemmän vaihtuvakorkoista velkaa, mikä on nostanut niiden korkomenoja. . Uskon vahvasti sijoittamiseen ja säästämiseen ja säästän nimenomaan omia eläkevuosiani varten. Se on johtanut siihen, että nuoretkaan eivät välttämättä hahmota sitä, mihin heillä on varaa ja mihin ei. 3/2024 VIISAS RAHA 7. Helsingin pörssissä pienyhtiöiksi lasketaan yleensä yhtiöt, joiden markkina-arvo on 150 miljoonasta yhteen miljardiin euroon. OP Varainhoito pitää osakkeiden tuottoodotuksia nyt parempina kuin korkosijoitusten. Yhdysvaltojen osakemarkkina on ylipainossa. Yrittäjä ja asuntosijoittaja Nata Salmela Iltalehdessä Vauhdikkaasti alkuun ” KORONAKRIISIN vaikutusten takia aloitushetki oli otollinen. Pienyhtiöiden seuranta ja tunnettuus ovat niin ikään vähäisempää kuin suuryritysten, mikä voi heijastua esimerkiksi yhtiöiden aliarvostuksena. Laskeva korkotaso tukisi pienyhtiöiden arvostuseron kapenemista suuriin yhtiöihin verrattuna. Samaan alennetun hinnoittelun piiriin kuuluvat sekä arvo-osuustili että osakesäästötili. Suomen ja Euroopan osakemarkkinoiden painotus on sillä kuitenkin normaalia matalampi. Lisäksi inflaatio on aiheuttanut kustannusten nousua, minkä siirtäminen asiakkaille on onnistunut isoilta yhtiöiltä pieniä paremmin, OP:n salkunhoitaja Tero Halme kertoo. Lukiolaisten sijoittajakoulua vetävä Susanna Eriksson Aamupostissa Eläkkeelle joskus. ” MYÖS hajautuksen näkökulmasta metsään sijoittaminen alkaa kiinnostaa yhä useampia. Osakesäästäjien jäsenet saavat etuja myös Mandatumin digitaalisen varainhoidon palveluista. Lisäksi pienyhtiöiden puolella tuloskasvua odotetaan laajemmalta joukolta yhtiöitä, kun taas suurten yritysten puolella kasvuodotukset ovat muutaman yhtiön harteilla. Mandatum Trader -kaupankäyntipalvelussa saat käyttöösi Saxo Bankin poikkeuksellisen laajan sijoituskohteiden valikoiman. Pääset hyödyntämään edut sivuston mandatumlife.fi/osakesaatajat kautta. Kaikista digitaalisen varainhoidon palveluun tehdyistä talletuksista (50 000 euroon asti) maksetaan 1 prosentin tuottobonus ensimmäisen kuuden kuukauden ajan. Käytännössä metsäsijoitus on pääomaturvattu, jos tietää mitä tekee metsää ostaessaan. Osakesäästäjien jäsenenä käyt kauppaa aina vähintään palvelun toiseksi edullisimmassa hintaluokassa (alkaen 0,04 prosenttia toimeksiannon arvosta tai vähintään 6 euroa toimeksiannolta). Opiskelija Santeri Grönfors Turun Sanomissa Meneekö metsään. Digitaalisella varainhoidolla pääset mukaan Mandatumin käsin poimittuihin ja ainutlaatuisiin sijoituskohteisiin – myös sellaisiin, jotka ovat tyypillisesti vain ammattisijoittajien saatavilla. Moni pienyhtiö on myös arvostustasoiltaan vielä alhaisissa lukemissa, vaikka kasvuodotukset niille ovat suuria yhtiöitä paremmat. KUUKAUDEN LUKU 1,4 % TOISAALTA Puhutaan suoraan ” SUORA rahasta puhuminen on meidän kulttuurissamme aika iso tabu. LÄHDE: TILASTOKESKUS Pienet yhtiöt kiinnostavat OP VARAINHOITO nostaa pienet yhtiöt nyt erityisen kiinnostaviksi sijoituskohteiksi, koska ne reagoivat suurempia yhtiöitä herkemmin korkotason muutoksiin. Aina ajantasaiset jäsenedut löytyvät osoitteesta suomenos.fi/jasenyys/jasenedut HYÖDYNNÄ JÄSENETUSI Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 1,4 prosenttia vuodentakaisesta koko Suomessa tammi-maaliskuussa. . Maksan myös YELiä, sillä olisi tyhmää laittaa kaikki munat samaan koriin. Ensimmäiset pari vuotta oikeastaan mihin vaan koriin sijoitukset laittoi, ne tuottivat kyllä ja itseluottamusta tuli ehkä liikaakin
Yleinen mielipide oli, että yrittäjiä halutaan kannustaa, koska he kantavat suuren riskin laittamalla likoon omaisuutensa. Tämän jälkeen yritys kasvaa ja tarvitsee rahoitusta, joten mukaan tulee toisia omistajia. PÖRSSISÄÄTIÖN toimitusjohtaja Sari Lounasmeri pohti kymmenen vuotta sitten kolumnissaan (Viisas Raha 3/2014) yrittäjyyden ja omistajuuden eroa. Kaikki me voimme olla sijoittajia, omistajia, Lounasmeri kirjoitti. . Hän huomautti, että jotkut pitävät pörssiyhtiöihin sijoittavia sijoittajina, mutta listaamattomiin yhtiöihin sijoittavia yrittäjinä. . Yhtiökokoukseen saa lain mukaan osallistua se, joka on merkitty huoneiston omistajaksi osakeluetteloon tai osakehuoneistorekisteriin yhtiökokousta edeltävänä päivänä. L Ä H T E E T: IN D E R E S , A R V O PA P E R I OSTOT Yhtiö Sisäpiiriläinen Kokonaishinta, € Keskihinta, € Pvm Gofore Useita 738 215 22,15 5.–19.3.2024 NYAB Useita 502 541 0,50 5.3.–5.4.2024 Aallon Group Useita 251 494 8,47 6.–12.3.2024 Loihde Samu Konttinen 164 142 13,98 11.–22.3.2024 Spinnova Useita 134493 1,69 3.4.2024 MYYNNIT Yhtiö Sisäpiiriläinen Kokonaishinta, € Keskihinta, € Pvm Efecte Useita (ostotarjous) 3 197 272 15,00 11.4.2024 Musti Group Useita (ostotarjous) 1 887 761 26,10 5.–11.3.2024 Reka Industrial Ville Tolvanen (Rome Advisors) 1 552 155 7,64 4.–22.3.2024 Qt Group Juhapekka Niemi 965 299 79,13 15.3.2024 Merus Power Vesa Sadeharju (Power Fund III) ja Mikko Marttala 886 431 4,00 12.3.–8.4.2024 Suurimmat ostot ja myynnit ajalla 4.3.–19.4.2024 L Ä H T E E T: IN D E R E S , A R V O PA P E R I Risto Siilasmaan First Fellow -sijoitusyhtiö on Efecten suurin osakkeenomistaja. Muutos alkaa pienistä asioista, yksi ihminen kerrallaan. Mitä väliä. Ero tuli siitä, kuinka sijoittajiin ja yrittäjiin suhtauduttiin. Asunnonostaja, muista uudistus ASUNNONOSTAJAN täytyy hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä jatkossa Maanmittauslaitokselta. Ole ylpeä siitä, että olet omistaja, Suomi tarvitsee omistajia. Osa meistä voi olla yrittäjiä. Me olemme omistajia. Erottelu on kuitenkin turhaa, Lounasmeri kirjoitti. Penttilä neuvoo ostajaa pyytämään myyjältä valtakirjan yhtiökokoukseen osallistumisesta. Sijoittajia pidettiin keinottelijoina. . lyhyesti | uutisia SISÄPIIRI Efecte pois pörssistä VIISAS RAHA seuraa pörssin sisäpiirin liikkeitä. Suomi tarvitsee verotuloja, työpaikkoja ja kasvua. Tarvitaan sekä heitä jotka perustavat yrityksen, että meitä jotka uskaltaudumme rahoittamaan sen kasvua. He ovat omistajia. Ei välttämättä auta, vaikka kaupat tehtäisiin hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta. On selvää, että yrityksen perustaa omistajayrittäjä. Takana oli ajatus, joka on edelleen kiperän ajankotainen: Suomi tarvitsee kasvua. Vanhojen omistajien taas täytyy muistaa rekisteröidä omistusoikeutensa ja ”sähköistää” paperinen osakekirja kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun taloyhtiö on siirtynyt huoneistotietojärjestelmään. 8 VIISAS RAHA 3/2024. Valtakirjan saamisen voi asettaa myös ostotarjoukseen kaupan ehdoksi. . VIISAS RAHA 10 VUOTTA SITTEN Yrittäjä vai omistaja. Yhtiökokoukseen saa osallistua osakeluetteloon merkitty omistaja. Yrittäjä vai sijoittaja – määritteleminen on vaikeaa ja turhaa. Yritykset tarvitsevat kasvuunsa rahoitusta. Tämän kymmenen vuoden aikana yhtiökokoukseen voi osallistua normaalisti. Meitä osakkeenomistajia on jo yli 830 000. . . Kasvu lähtee yrityksistä. Vasta tästä määräajasta myöhästyminen johtaa vanhallakin omistajalla osallistumisoikeuden menettämiseen siihen asti, kunnes rekisteröinti on tehty, Penttilä sanoo. Ennen rekisteröintiä ostaja ei saa käyttää osakeoikeuksiaan eli osallistua esimerkiksi yhtiökokoukseen. Rekisteröinnin tulee olla tehtynä viimeistään yhtiökokousta edeltävänä päivänä, jotta ostajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, sanoo Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä. Lisääkin mahtuu joukkoon, Lounasmeri päätti. Omistuksen rekisteröinti Maanmittauslaitoksella voi tällä hetkellä kestää jopa puoli vuotta. Ovatko he yrittäjiä vai sijoittajia
Helsingin pörssi on jäänyt vertailuindeksien tuotosta viimeisen kahden vuoden aikana. Digitalisaatio on ottanut huiman loikan. Nyt teollisuuden luottamusindikaattorit ovat kääntyneet positiiviseen USA:ssa, ja odotuksissa on, että käänne nähdään myös Euroopassa.” NIINA KOSUNEN Henkivakuutus kuntoon ”Henkivakuutuksen edunsaajamääräyksen sisältöä on syytä harkita huolella. LähiTapiolan kyselystä kävi ilmi myös, että vaurastuminen, varautuminen ja omien taloudellisten puskurien kerryttäminen on arkipäivää yhä useammalle. Epäileväisiä ovat varsinkin 35–44-vuotiaat, joista noin 40 prosenttia uskoo oman elintasonsa olevan eläkkeellä heikompi kuin vanhemmillaan. Myös suomalainen Finnfund sijoitti Horizonin Growth Fund IV -kasvurahastoon 15 miljoonaa dollaria. Myös suurin osa alle 25-vuotiaista uskoo oman elintasonsa olevan eläkkeellä vastaava tai parempi kuin vanhemmilla. . Vaikka vakuutuksen tärkein tehtävä on turvata edunsaajan tai -saajien taloudellinen pärjääminen, en voi olla huomauttamatta, että edunsaajamääräys mahdollistaa myös verosuunnittelun.” MARI HANNOLA-ANTIKAINEN Lisää toivoa ”Nuoret hyvin usein sijoittavat kotimaisiin yrityksiin, ainakin sijoittamisen alkuvaiheessa. Näkökulmat verkossa VIISASRAHA.FI-SIVUSTON Näkökulma-blogeissa ilmestyy kahdesti kuussa kryptoblogi sekä kirjoituksia esimerkiksi Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtajalta Sanna Hughesilta ja muilta sijoittamisen asiantuntijoilta. Laittakaa raha liikkeelle nyt. Toiveikkaimmin taloudelliseen tulevaisuuteensa suhtautuvat lähellä eläkeikää olevat 55–64-vuotiaat. Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund sijoitti ukrainalaisrahastoon 15 miljoonaa dollaria. Horizonin kasvurahaston tavoitteena on, että vähintään puolet sijoituksista menee nimenomaan naisten johtamiin ja perustamiin yhtiöihin. Myös naisten johtamien yritysten osuus on moninkertaistunut. . Tähän asti jokaisen sukupolven tulokäyrä kulkee edeltäviä sukupolvia korkeammalla, eli elintaso on jatkuvasti parantunut, Nummiaro sanoo. Sijoittamiseen toki kuuluvat alaja ylämäet, mutta jotain tulevaisuusnäkymää on hyvä olla esillä näinä turbulentteina aikoina.” Sijoittajat uskovat ukrainalaisyhtiöihin UKRAINALAINEN rahastoyhtiö Horizon Capital keräsi hiljattain yli 300 miljoonaa dollaria kansainvälisiltä sijoittajilta. Vientiin menee yhtä paljon tuotteita ja palveluita kuin ennen sotaa. Horizon Capitalin perustajaosakas ja toimitusjohtaja Lenna Koszarny kertoo, että vain harva asia Ukrainassa on pysähtynyt sodan vuoksi. Hän muistuttaa, että Ukraina tarvitsee pääomia ja muita resursseja juuri nyt. LähiTapiolan ekonomisti Hannu Nummiaro huomauttaa, että isossa kuvassa lasten eläkeiän elintaso ei ole vielä koskaan jäänyt jälkeen vanhempien eläkeiän elintasosta, ja tuskin niin käy nytkään. 3/2024 VIISAS RAHA 9. . Uskoisin, että viime vuosien kriisit ja julkisen talouden säästöpaine ovat herättäneet monet taloudellisen varautumisen tarpeeseen. ”Perinteisten toimialojen nousu globaalisti on positiivista sykliselle Helsingin pörssille. Oletko jo lukenut nämä. Käytettävissä oleva tulo kuvaa kotitalouksien elintasoa paremmin kuin bruttokansantuote, koska se huomioi tuotannosta saatavien tulojen lisäksi myös maksetut verot ja saadut tulonsiirrot. . Tiedot käyvät ilmi LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselystä. TIMO HEIKKILÄ Mistä parhaat tuotot. Rahasto sijoittaa erityisesti teknologiaja vientiteollisuuden aloilla toimiviin ukrainalaisyhtiöihin. Tämä on se hetki, kun ukrainalaiset tarvitsevat muun maailman apua kaikkein eniten. Teknologiasektori on keskeisen tärkeä Ukrainalle, Koszarny sanoo. Eläkeaika herättää pessimistisiä ajatuksia MONI työikäinen suhtautuu pessimistisesti eläkeiän elintasoonsa. Jos sieltä tulee pelkkää turskaa, voi into laantua nopeastikin
Toimitusjohtaja hänestä tuli vuonna 2018. valokeilassa | duell Jarkko Ämmälä aloitti Duellin palveluksessa jo vuonna 2002. 10 VIISAS RAHA 3/2024
Yhtiön ajatuksena on hankkia mahdollisimman laaja valikoima niitä tuotteita, joita sen asiakkaat eli kauppiaat myyvät omille asiakkailleen. Tavaraa luukutettiin myymälöihin vanhaan malliin. Isoin hyppy oli kuitenkin meno Ruotsiin. – Perustajamme ovat suomenruotsalaisia ja heidän on helppo tehdä bisnestä Ruotsissa. 2010-luvulle tultaessa mukaan otettiin myös muun muassa mopojen varaosia sekä mönkijätarvikkeita. Ja vieläpä niin, että samasta tuoteryhmästä on hyvä valikoima eri brändejä. 2010-luvulla Duell laajensi liiketoimintaansa Suomen rajojen ulkopuolelle, ensiksi Baltiaan. Pienestä moottorikelkkavarusteiden myynti kuitenkin alkoi. 3/2024 VIISAS RAHA 11. Yhtiö on aina tehnyt kauppaa pelkästään jälleenmyyjien välityksellä. Hän on työskennellyt Duellissa vuodesta 2002 ja toiminut yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 2018. – Kasvuhakuisuus on ollut yrityksellä ja sen perustajilla koko ajan kantava ajatus. Sillä on kyllä verkkokauppa, josta kuluttajat näkevät tuotteet ja niiden suositushinnat sekä saatavuuden, mutta vain jälleenmyyjillä on mahdollisuus ostaa tuotteita sieltä. Enemmän tuotteita, tuotemerkkejä, uusia tuotealueita ja koko ajan enemmän jälleenmyyjiä asiakkaiksi. Yhtiön tuotepalettiin kuuluu 150 000 tuotetta 550 brändiltä. Duellin tarina ei kerro tarkasti, oliko Duell BikeCenterin nimellä perustetun yrityksen ensimmäinen tila autotalli vai hevoskärry. Halu kasvaa Kun Ämmälä tuli yritykseen, se operoi pelkästään Suomessa ja liikevaihtoa kertyi vuodessa 7–8 miljoonaa euroa. Silloin yhtiö oli jo laajentanut tuoterepertuaariaan moottoripyörätarvikkeisiin. M ustasaarelaisveljekset Tom ja Stefan Nylund perustivat Duellin vuonna 1983. LAKEUKSILTA MAAILMALLE TEKSTI JUKKA NORTIO KUVAT YHTIÖ Duellin tarina kertoo sen, että Pohjanmaa on Suomen Kalifornia. – Veljekset lähtivät Rovaniemelle ja soittelivat sieltä lankapuhelimella, mikä on seuraava asiakastapaaminen. Molemmissa paikoissa yrittäjät aloittavat kasvubisneksensä omakotitalon autotallista. Liiketoiminta oli melkoisen eri näköistä kuin tänään, Jarkko Ämmälä sanoo
– Yritys kasvoi koko ajan ja samalla sen riskit. Ymmärsin, että tähän tilaisuusteen oli hyvä tarttua. Minulle kerrottiin, että Duell oli saanut Pirellin edustuksen, ja he tarvitsivat henkilön hoitamaan sen lanseerausta Suomeen. Ämmälän matka vei edelleen Hondan kilpatallin hommiin Lontooseen. Elettiin vuotta 2018, perustajaveljekset jäivät pois johdosta ja Ämmälästä tuli koko konsernin toimitusjohtaja. Otin tällöin yhteyden Duelliin sponsorointikuvioissa. Teimme siellä ensin pienen yrityskaupan. Lähdin sitten hoitamaan pientä tallitoimintaa. Pohjoismaiden osuus on edelleen yli puolet yrityksen liikevaihdosta. Yritys kasvoi, ja sitten minut otettiin mukaan partneriksi. Ämmälä aloitti 2002 elokuussa Pirelli-brändin myyntiverkoston rakentajana. Anti toteutettiin marraskuussa 2021. Muutama MM-pistekin tuli. 12 VIISAS RAHA 3/2024. Olemme kuitenkin menneet määrätietoisesti Eurooppaan tekemällä runsaasti yritysostoja ennen ja jälkeen listautumisen. – Vuoden päästä tuli uusi soitto. Kansainvälistyminen merkitsee Duellille koko Eurooppaa, tosin niin, että yhtiöllä ei ole kaikissa maissa aktiivista toimintaa. Hän ajoi motocrossia ensin harrastuksena ja pari kautta myös ammattilaisena MM-tasolla. Perustajaosakkaat halusivat vähentää riskiään, jolloin mietimme koko yrityksen myyntiä. Sinne hän sai puhelinsoiton Duellilta. Euroopassa suurimpia ovat Ranskan, • Koska tavaran saatavuus on koko ajan helpompaa, toimitusvarmuus ja -nopeus on Duellin kilpailukyvylle koko ajan tärkeämpää. • Duell kehittää logistiikkaansa jatkuvasti, koska sen vaatimukset kiristyvät koko ajan. 2010-luvun lopulla omistajat kevensivät rooliaan yrityksessä niin, että toinen heistä siirtyi Ruotsin tytäryhtiön toimitusjohtajaksi ja Ämmälä alkoi vetää Suomen toimintoja. Olimme kasvaneet Suomessa markkinajohtajaksi, joten yrityksiä oli tarjolla, Ämmälä muistelee. Pääsin nopeasti lähelle johtoa ja mukaan päättämään strategiasta. Päädyimme kuitenkin private equity -vaihtoehtoon ja Sponsor Capitalin ottamiseen enemmistöomistaksi. – Ymmärsin, ettei minusta tule maailmanmestaria. – Vähän aluksi mietin, miten homma hoidetaan, kun ei ollut paljoa kokemusta kaupallisesta alasta. Ennen kolmen päivän toimitusaika riitti, pian tuotteen pitää todennäköisesti olla perillä jo samana päivänä. Kuskin penkiltä kulmahuoneeseen Lapualta kotoisin olevan Ämmälän palo alalle lähti hänen motocrosstaustastaan. Omistajat näkivät listautumisen tuolloin parhaaksi vaihtoehdoksi. – Listautumisen ajoitus ei ehkä ollut meille paras mahdollinen. valokeilassa | duell Meillä oli siellä jo valmiiksi tavaratoimittajia. Koska private equity -sijoitukseen liittyy aina exit, alettiin vuonna 2021 pohtia vaihtoehtoja. He pyysivät Ämmälää töihin. Markkinoilla on ollut kova turbulenssi: ensin korona, sitten Venäjän hyökkäyssota ja vielä inflaatio. Homma lähti kuitenkin hyvin rullaamaan, ja sain organisaatiossa pian lisää vastuuta. Tuolloin hän vielä kieltäytyi
Kolmantena kilpailijakategoriana ovat eri merkkien, kuten Hondan, omat tuotebrändit, jotka toimivat kansainvälisesti. – Portfoliossamme pitää olla oikeat brändit ja tuotteilla oikeat hinnat. Logistiikan kehittäminen vaatii kuluja, mikä ei tee hyvää liiketoiminnalle. Siksi toimitusvarmuus ja -nopeus on koko ajan tärkeämpää. Niillä on mahdollisuus investoida toimintaansa samalla tavalla kun Duellilla. Emme ota liian isoja askeleita nyt, ja sanoisin, että tulevien vuosien päästä investoinnit alkavat tuottaa. Meillä on paljon synergiapotentiaalia, mikä vaatii paljon tekemistä ostettujen yhtiöiden integroimisessa. Kun muutkin parantavat, pitää meidän pystyä parempaan. Alan isoimmat haasteet liittyvät toimialan jatkuviin muutoksiin: kuluttajien toiveet ja tarpeet muuttuvat, jolloin Duellin pitää olla lähempänä heitä. Erityisesti Pohjoismaissa yhtiö tarjoaa runsaasti omia tuotteitaan. – Tavaran saatavuus on koko ajan helpompaa. Benelux-maiden ja Iso-Britannian markkinat. Logistiikka avainasemassa Logistiikan trimmaaminen on Duellin arkea. Eri maissa ja yrityksissä on monenlaisia ja eri-ikäisiä järjestelmiä, joiden sovittaminen Duellin it-järjestelmiin on vaatinut monen yrityskaupan jälkeen paljon työtä. Ämmälä myöntää, ettei Duell ole kaikilla markkinoilla ja kaikilla liiketoiminnan osa-aluilla onnistunut toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Niinpä yhtiö ei ole markkinajohtaja kaikkialla siellä, missä haluaisi. Saksassa yhtiö on parhaillaan laajentamassa markkinoita. Ainahan näissä on yrityskulttuureihin liittyviä riskejä, joita ei voi kokonaan nähdä etukäteen. Pelkästään moottoripyöräilyn markkinat, pois lukien itse moottoripyörät, ovat Euroopassa kokonaisuutena noin kuusi miljardia euroa vuodessa. Ala konsolidoituu voimakkaasti. Brändien omistajille Duell luo arvoa toimittamalla niiden tuotteita jälleenmyyjille mahdollisimman paljon ja tehokkaasti. Vaikka yrityksiä tutkitaan Due Dilligence -selvityksillä tarkasti, eivät ne paljasta kaikkea. Näin siksi, että täällä tarvitaan esimerkiksi erilaisia ajotakkeja kuin Italiassa. Pohjolassa tarvitaan myös omia tuotteita talviolosuhteisiin. Brändien suuntaan tärkeää on Ämmälän mukaan se, että Duell näyttää heille olevansa kasvuhaluinen ja kasvukykyinen yhtiö. Pohjoismaissa markkinoiden koko asettaa rajansa Duellin kasvulle, koska moottoripyörätarvikkeiden markkinat ovat vain noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. – Jos logistiikkamme on liian hidas Espanjassa, sinne on investoitava. En ole ainakaan sitä mieltä, että joku olisi pitänyt jättää tekemättä. Toisaalta ovat kussakin maassa toimivat paikalliset kilpailijat. Ämmälä ei kuitenkaan kadu kauppoja. Duellin liiketoiminnan ytimenä on tuottaa arvoa kahteen suuntaan: tuotebrändeille ja jälleenmyyjille. Duellilla on toisaalta vastassa viisi samankokoista kansainvälistä toimijaa. Pienillä paikallisilla toimijoilla ei ole mahdollisuuksia investoida ja tehostaa toimintojaan samalla tavalla kuin isoilla. – Kilpailijat määrittelevät logistiikan tason. Muutama vuosi sitten riitti kolmen päivän toimitusaika, nyt monia tuotteita pitää pystyä toimittamaan huomiseksi. Nopea logistiikka korostuu tämän päivän kaupassa. Siellä käyvät slimmit takit, mutta täällä pitää olla sellaisia, jotka sopivat suomalaiseen vartaloon. Duell on laajentunut yritysostoilla, jotka ovat onnistuneet vaihtelevasti. Jälleenmyyjille arvo syntyy monesta asiasta. 3/2024 VIISAS RAHA 13. Logistiikkamme pitää olla tehokas, myyntitiimimme ja markkinointimme hyvä ja asiakaspalvelumme erinomainen. Sen vaatimukset kiristyvät koko ajan. – Jos joku kysyisi, tekisinkö edelleen nämä kaupat, vastaisin joo. Yritysostot ovat opettaneet paljon Yhtiön kilpailijakenttä on selkeästi kahtalainen. Tietotekniikan yhteen sovittaminen on ollut Duellille suurin yksittäinen yrityskaupoissa eteen tullut ongelma. Lähitulevaisuudessa Ämmälä näkee ajan, jolloin tavarat pitää saada asiakkaalle jo samana päivänä. Logistiikan ohella tämä koskee kaikkia muitakin alueita kuten esimerkiksi tietojärjestelmiä ja sitä, miten tehokkaasti osaamme hyödyntää dataa. Ne ovat pienempiä, mutta niillä on usein pitkät perinteet toiminta-alueellaan ja siksi myös pitkät asiakassuhteet paikallisiin jälleenmyyjiin. Duell on laajentunut yritysostoilla, jotka ovat onnistuneet vaihtelevasti. Duellin omat tuotteet ovat tärkeitä
Harrastaa kuntoilua ja kesällä mökkeilyä. Urheiluhenkisyys on osa luonnettani. . – Näistä kisoista saan energiaa viikonloppuisin, jotta jaksan painaa töitä viikolla. Lähtökohtaisesti haluamme koko ajan enemmän ja kasvaa. Sama tuloshakuisuus ja halu voittaa on osa Duellin henkeä. Yhtiöllä on ollut ongelmia käyttöpääoman hallinnassa. Sen määrä on laskenut liikevaihdon laskun myötä. valokeilassa | duell Ämmälä korostaa, että ostettavan yrityksen on istuttava Duellin strategiaan. . MM-motocrossin osakilpailut ovat hänen kalenterissaan, ja MotoGP:n osakilpailu Espanjassa siintää jo seuraavana viikonloppuna. Koko vuosi 2024 on vaikea. Se voi olla, että saamme valmiin jälleenmyyntikanavan eli nopeasti asiakkaita, saamme uusia brändejä, joita olisi muuten vaikeaa hankkia tai saamme uusia tiloja tai osaavaa henkilökuntaa. Emme usko tämänkään vuoden jälkeen rakettinousuun. Nyt painotamme joka tapauksessa enemmän kannattavuutta, investointeja ja prosessien virtaviivaistamista, Ämmälä sanoo. • Jarkko Ämmälä on ajanut motocrossia harrastuksena ja pari kautta MMtasolla. . – Orgaanista kasvua saamme, kun kasvamme valituissa tuotekategorioissa valituilla markkinoilla. – Uskomme, että pohja on nähty. Jos hiipuminen edelleen jatkuu, meidän pitää leikata kustannuksia samalla tavalla kuin viime vuonna. Motocrossin tallitoiminnassa Suomessa ja ulkomailla 1997– 1999. Positiivisten asioiden löytäminen on erittäin tärkeää, Ämmälä sanoo. Duellin toimitusjohtaja vuodesta 2018. Tänä vuonna kulutuskysyntä pysyy vaisuna. . Kun saamme tuloksia, saamme energiaa. Näköpiirissä ei ole kokonaan uusia tuotekategorioita. Hondan URC-tiimissä 2000– 2002. Pohja on nyt nähty Yritys on tunnistanut kokonaismarkkinoilla tapahtuneet ongelmat kuten koronasta ensin aiheutuneen myynnin nopean kasvu, sitten tulleen äkkijarrutuksen, korkeat varastotasot ja saatavuusongelmat. Duellin palveluksessa vuodesta 2002. Kilpaura motocrossin MMsarjassa 1989–1992. – Se, olemmeko nyt tyytyväisiä, on vaikea sanoa. 14 VIISAS RAHA 3/2024. Tutut jälleenmyyjät myyvät samoja sähköpyöräilyyn liittyviä tarvikkeita, kuten suojavarusteita, joita käytetään myös moottoripyöräilyssä. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista poikaa. – Strategiaan istuminen tarkoittaa sitä, miten saavutamme yritysostolla tavoitteitamme. Se on osa suomalaisuutta, ettemme ole täysin tyytyväisiä nykytilanteeseen. – Kun meille tulee uusia tuotteita tai vaikka uuden värisiä kypäriä, saan edelleen kicksejä että vau, mitä tuotteita. Alan seuraaminen on mahdollista myös siellä missä tapahtuu. Tuoteryhmien osalta merkittävin kasvualue on sähköpyöräilyyn liittyvät tuotteet. – Markkinoiden ylivarastot ja kuluttajakysynnän hiipuminen iskivät viime vuonna liikevaihtoomme. Sydän sykkii moottoriurheilulle Ämmälällä on edelleen palo moottoriurheiluun, vaikka ajamisen aktiivivuodet ovat takana. . . . Duellin tavoitteena on edelleen laskea kustannustasoa ja saada varastotasoja alas. 52-vuotias, asuu Ähtärissä. n Jarkko Ämmälä . Samalla toimitusvalmiuden ja asiakastyytyväisyyden pitää säilyä ja olla korkealla. Siihen päästään Ämmälän mukaan sillä, että yhtiö säätää jatkuvasti markkinakohtaista tuotevalikoimaansa kysynnän mukaan. Niillä on synergiaa Duellin jo edustamiin tuotekategorioihin ja jälleenmyyjiin. Duellin pääkonttori Mustasaaressa
Sijoittajalle Duellin osakkeen hinta on tällä hetkellä maltillisella tasolla. Euroopassa yhtiö on sen sijaan pieni. Selvitäkseen yhtiö joutui keräämään omistajiltaan pääomia. Duellin tulevat vuodet voivat olla aurinkoisempia, jos inflaatio jää pysyvästi matalalle ja kuluttajien reaalinen ostovoima nousee. Liiketoiminnan kasvu hyytyi, jolloin velka alkoi painaa. 12 kk aikana (meur) – 5 292 -3 794 Sisäpiiriomistuksen nettomuutos edel. Kun yhtiö teki yritysostonsa velkarahalla, velkaantumisaste nousi. Yritysostovetoinen kasvu yhdistettynä yrityksen arvon laskuun on Gostowskin mukaan osoitus strategian epäonnistumisesta. Toisella puolella ovat riskit, jotka koskevat yhtiön kesäkauden myyntiä, kannattavuuden paranemista ja velkaantuneisuuden laskua, Gostowski muistuttaa. – Duell otti yritysostoissaan isoja riskejä. – Duellin kasvuvauhti on pitkälti kiinni siitä, miten yhtiö onnistuu voittamaan markkinaosuuksia Keski-Euroopassa. – Ranskassa tehty suhteellisen iso yritysosto antoi yritykselle jalansijaa, mutta toisaalta Saksassa yhtiön liiketoiminta on vasta alussa, Inderesin analyytikko Petri Gostowski sanoo. Kasvun vuodet takana DUELLIN asema on Suomessa ja Pohjoismaissa vahva. Myös jälleenmyyjien matalat varastotasot voivat vaikuttaa positiivisesti kysyntään. – 10,0 24,7 P/B – 1,8 0,9 Omavaraisuusaste (%) 15,2 33,4 38,6 Markkina-arvo (meur) – 57,3 31,5 Sisäpiiriomistuksen nettomuutos edel. Yhtiön tulosodotukset ovat matalammalla tasolla kuin nopean kasvun vuosina. Liikevaihto liiketoiminnoittain, %* 22.11.2021 22.4.2024 L Ä H D E : YA H O O Duell, kurssikehitys ANALYYTIKON KOMMENTTI Duell, avainluvut 2021 2022 2023 Liikevaihto (meur) 76 756 123 991 118 832 Liikevaihdon muutos (%) 29,1 61,5 -4,2 Liikevoitto, EBIT 7 282 4 904 1 041 Liikevoitto (%) 9,5 4,0 0,9 Tulos/osake – 0,08 -0,10 Osinko/osake – 0,0 0,0 P/E oik. *) Poikkeava tilikausi eli 9/2022-8/2023 Pohjoismaat 59 % Muu Eurooppa 41 % 3/2024 VIISAS RAHA 15. 12 kk aikana (%) – 100 -51,6 L Ä H D E : D U E LL Tulevat vuodet voivat olla aurinkoisempia, jos inflaatio jää matalalle. Yhtiön runsaisiin yritysostoihin perustunut kasvustrategia ei ole täysin onnistunut. Ostohetkellä, alan vahvassa markkinatilanteessa, arvostukset eivät näyttäneet korkeilta, mutta tämän hetken tulostasoon peilattuna ne ovat korkeita. Yhtiön olisi pitänyt tunnistaa paremmin, miten ulkoiset syyt [korona, Venäjän hyökkäyssota, inflaatio, ostovoiman heikkeneminen] vaikuttavat riskeihin, Gostowski sanoo
Pääomarakenne rajoitti aiemmin yhtiön kasvua. – Pk-yritysasiakkaamme arvostavat sitä, että saavat lainapäätöksensä nopeasti ja henkilökohtaisesti. Yritys on tehnyt asiakashankintaa yhteistyössä muun muassa Talenomin kanssa. Alisa ei juuri markkinoi palveluitaan. – Tuottojen kasvaessa kannattavuus nousee varsin hyvin kohtalaisen kiinteän kulurakenteen takia. Pankin talletuskanta oli vuoden 2023 lopussa 269 miljoonaa euroa ja lainakanta 173 miljoonaa. PESSIMISTI: Epävarmassa taloustilanteessa asiakkaat eivät ole valmiita ottamaan lainaa tai tallettamaan rahojaan vähän tunnetun toimijan tilille. Pääomarakenteen järjestelyissä onnistutaan haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. L Ä H D E : YA H O O Alisa 7.11.2022 19.4.2024 Korkeiden korkojen pankki Kahden vuoden ikäinen Alisa Pankki syntyi, kun vertaislainapalvelu Fellow Finance ja Evlin talletus pankkitoiminta yhdistyivät. JUKKA NORTIO Varainhankintajohtaja Antoni Airikkala IS T O C K Avainluvut 1–12/2023 Liiketoiminnan tuotot, meur 16,7 Liiketoiminnan tuotot muutos-% 63,7 Liiketulos, meur 0,8 Liiketulos, %-osuus liiketoiminnan tuotoista 4,8 Tulos ennen veroja, meur 0,3 Tulos/osake, € 0,00 Osinko 2023/osake, € 0,00 P/E (2024e) – Omavaraisuusaste, % 5,8 Markkina-arvo 15.4, meur 17,6 L Ä H D E : A LI S A PA N K K I, IN D E R E S , K L Y H TI Ö ES IT TE LY L Ä H D E : A LI S A PA N K K I, IN D E R E S Liiketoiminnan tuottojen kehitys, meur 2020* 2021* 2022 2023 2024e *) Fellow Financen liikevaihto, ei vertailukelpoinen 16 VIISAS RAHA 3/2024. ALISA Pankki kilpailee korkealla talletuskorolla yksityisja yritysasiakkaista sekä lainaa rahaa erityisesti pk-yrityksille. Kiristyvä regulaatio lisää toiminnan hallinnollisia kuluja. Kun verrokkeja katsoo, tällä toimialalla voi tehdä hyvinkin houkuttelevia oman pääoman tuottoja, Mellas summaa. Pankki luottotappiot ovat olleet 2,89 prosenttia luottokannasta. Tässä mallissa Alisa Pankin pankkija rahoituspalvelut ovat saatavissa suoraan Talenomin taloushallintajärjestelmässä. Positiivisena asiana yhtiössä Mellas näkee sen, että toiminta on trimmattu niin tehokkaaksi, että kasvun myötä kulujen skaalaaminen parantaa yhtiön kannattavuutta. Lainojen korkomarginaali on 6–10 prosenttia. Sijoittajalle Alisa Pankki on Airikkalan mukaan perusteltu kohde, jos uskoo siihen, että pankkitoiminta on operatiivisesti tehokkaampaa kumppanuuksiin perustuvassa BaaS-toimintamallissa ja että Alisa Pankki onnistuu palvelemaan pk-yrityksiä paremmin kuin perinteiset pankit. – Liiketoiminnan pitäisi kääntyä voitolliseksi Puro Finance -yrityskaupan jälkeen. Nordealla vastaava luku on 0,1 prosenttia. Mellaksen mukaan Alisa Pankki on keskimääräistä pörssiyhtiötä riskisempi sijoitus. Yrityksellä ei ole konttoreita, vaan kaikki palvelut tarjotaan digitaalisina. Tämä tarjoaa yritykselle myös kasvunäkymän. – Puro Financeen yhdistymisen jälkeen emme aktiivisesti etsi pääomarakenteen vahvistamista ulkoisesti, vaan suunnitelmana on vahvistaa pankin pääomia voittovarojen kautta, Airikkala sanoo. Alisa Pankki tarjoaa säästötililleen Suomessa 3,5 prosentin korkoa. On kuitenkin hyvä huomioida, että lainakannan merkittävään kasvuun ei ylimääräistä pääomaa vielä lähivuosina ole, Mellas sanoo. yhtiö | alisa OPTIMISTI: Yhtiö onnistuu saamaan edelleen merkittäviä yhteistyökumppaneita, joiden myötä talletuskanta kasvavaa. Yhtiö tosin ratkaisi lyhyellä aikavälillä pääomarakenteensa ongelmat yhdistyessään Puro Financen kanssa. Talletusten monet kanavat mahdollistavat Airikkalan mukaan sen, että eri asiakasryhmien korkokantaa voidaan muuttaa joustavasti niin, että pankki pystyy optimoimaan tuottonsa. Niitä ovat muun muassa yritysten laskurahoitus sekä kuluttajille suunnatut osamaksusopimukset ja kulutusluotot. Tilin voi avata meillä nopeasti, Alisa Pankin varainhankintajohtaja Antoni Airikkala sanoo. Tilanne muuttui, kun yhtiö fuusioitui huhtikuun alkupuolella Puro Financen kanssa. Alisa nojaa kansainvälistymisessä BaaS-kumppaniin (Banking-asa-Service), joka on saksalainen talletusten vertailusivusto. Valtaosa Alisa Pankin luotoista on Inderesin analyytikko Kasper Mellaksen mukaan vakuudettomia. Lainoille oli enemmän kysyntää kuin niitä voitiin myöntää
Yhtiö on nyt keskittynyt elektroniikan ja teknisen tukkukaupan pk-yrityksiin Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. L Ä H D E : YA H O O Tuhti paketti pk-yrityksiä Boreo on kasvattanut neljässä vuodessa Yleiselektroniikan ja Machineryn ympärille 21 pkyrityksen kokonaisuuden. PESSIMISTI: Valittujen toimialojen yhtiöt ovat herkkiä syklisyydelle, mikä lisää liiketoiminnan epävarmuutta. Tämä mahdollistaa yhtiöistä saatavien rahojen uudelleensijoittamisen, Boreon toimitusjohtaja Kari Nerg sanoo. – Osassa tuloksentekokunto ei ole ollut sitä mitä on odotettu. Valittujen yhtiöiden laatukriteerejä on kiristetty vuoden 2022 strategiapäivityksen jälkeen melkoisesti. Yhtiö sijoittaa niiden konserniyhtiöiden investointihankkeisiin, jotka täyttävät kannattavuudelle ja pääoman tuotolle asetetut tuottotavoitteet. Hyviä yhtiöitä on Nergin mukaan jatkuvasti tarjolla. Niitä Boreo löytää ennen kaikkea tutkimustyön tuloksena. Johto tunnistaa tuottoisat yritysostokohteet, mikä turvaa liiketoiminnan kannattavuuden. Tuomme yhtiöön jatkuvuutta, mutta emme sekaannu yrityksen paikalliseen toimintaan, Nerg sanoo. Yleiselektroniikka osti Machineryn vuonna 2020 ja vielä pari pienempää yritystä ennen kuin nimeksi tuli Boreo. – Asemamme alan pioneerina on Suomessa hyvä. Neljässä vuodessa yhtiö on tehnyt aktiivisesti yritysostoja. Viime vuosi oli Boreolle kaksijakoinen: kolme yritysostoa onnistui Nergin mukaan hyvin ja kassavirta oli hyvä. Uusi yritys alkoi kerätä siipiensä alle teollisuuden kanssa kauppaa tekeviä pk-yrityksiä. Keskikokoisena pörssiyrityksenä Boreo antaa osakkuusyhtiöille myös uskottavan selkänojan rahoittajien ja asiakkaiden silmissä. Tämä koskee sekä vanhoja että viime vuosina hankittuja yhtiöitä, Inderesin analyytikko Petri Gostowski sanoo. Nergin mukaan yhtiöllä on selkeä osakkeenomistajien arvonluontia tuottava liiketoimintamalli. – Olemme pitkän aikavälin omistaja. Boreo lupaa omistamilleen yrityksille tukea strategisen ja operatiivisen toiminnan sekä standardoidun hallinnointimallin kehittämisessä. Rakennusalan ja teollisuuden ongelmat rokottivat osaltaan yhtiön tulosta. yhtiö | boreo IS T O C K Boreo 22.4.2019 19.4.2024 OPTIMISTI: Luo kasvavaa liiketoimintaa alan kokeneena toimijana. Skaalautuva liiketoimintamalli ja kevyt organisaatio mahdollistavat hyvät tuotot. Pääoman onnistunut allokointi yritysostoihin on yhtiön liiketoiminnan ydin. – Vuonna 2023 ostettujen yritysten liikevoittomarginaali oli noin 20–40 prosenttia, ja niissä kaikissa on vahva kasvupotentiaali. Toisaalta tulos ei ollut siellä, missä odotettiin. – Talouden taantuma söi Boreon tulosta, Gostowski sanoo. – Uskoisin, että Boreon johto ymmärtää onnistuneen pääoman allokaation päälle, mutta aika tulee näyttämään, onko näin, hän sanoo. Näin voimme pitää emoyhtiön porukan pienenä ja saamme skaalattua kiinteät kustannukset tehokkaasti. Mahdollinen laajeneminen uusille toimialoille lisää riskiä epäonnistua yritysostoissa. JUKKA NORTIO Toimitusjohtaja Kari Nerg Avainluvut 1–12/2023 Liikevaihto, meur 161,3 Liikevaihdon muutos-% 1,0 Liiketulos, meur 6,3 Liiketulos, %-osuus liikevaihdosta 3,9 Tulos ennen veroja, meur 3,5 Tulos/osake, € 0,47 Osinko 2023/osake, € 0,22 P/E (2024e) 14,0 Omavaraisuusaste, % 36 Markkina-arvo 15.4, meur 64,8 L Ä H D E : B O R E O , IN D E R E S , K L L Ä H D E : B O R E O , IN D E R E S Y H TI Ö ES IT TE LY Liikevaihdon kehitys, meur 2020 2021 2022 2023 2024e 3/2024 VIISAS RAHA 17. – Jakeluliiketoiminta sopii hyvin meille, koska yrityksiin sitoutuu vähän pääomia ja niillä on hyvä kassavirta. Yritysostoihin käytettiin viime vuonna noin kymmenen miljoonaa euroa ja omistettujen yritysten investointeihin pari miljoonaa. Kun yritykset ovat laadukkaita, konserniporukan ei tarvitse puuttua niiden päivittäiseen toimintaan. Pääomasijoittajista Boreo eroaa siinä, että se lupaa pitkäaikaista sijoitusta omistamiinsa yhtiöihin. Toisin kuin pääomasijoittajat, Boreon tavoitteena ei ole yhdistää yrityksiä vaan jokainen yritys jatkaa itsenäisenä konserniyhtiönä. Gostowski on hieman varovaisempi. Hyviä ostokohteita löytyy jatkuvasti. BOREON taival alkoi pörssissä vuonna 1988 Yleiselektroniikan nimellä
Yritys toimii globaalisti. Näin onnistuimme voittamaan yhteistyön esimerkiksi Kaakkois-Aasian suurimman alan toimijan Pathology Asian kanssa. Pathology Asian vaikutus näkyy yhtiön liikevaihdossa tämän vuoden lopulla, ja sen merkitys on yhtiölle suuri, Luiro sanoo. JUKKA NORTIO Toimitusjohtaja Teemu Suna N IG H T IN G A LE H E A LT H Avainluvut 7–12/2023* Liikevaihto, meur 1,7 Liikevaihdon muutos-% -23,5 Liiketulos, meur -9,3 Liiketulos, %-osuus liikevaihdosta – Tulos ennen veroja, meur -5,3 Tulos/osake, € -0,14 Osinko 2023/osake, € – P/E (2024e) – Omavaraisuusaste, % 94.0 Markkina-arvo 15.4., meur 65,3 *yhtiön tilikausi päättyy 30.6.2024 L Ä H D E : N IG H T IN G A LE H E A LT H , IN D E R E S Y H TI Ö ES IT TE LY L Ä H D E : N IG H T IN G A LE H E A LT H , IN D E R E S Liikevaihdon kehitys, meur 2020 2021 2022 2023 2024e 18 VIISAS RAHA 3/2024. – Kilpailuetumme ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa on se, että olemme ykkösiä maailmassa, Suna sanoo. Alan suuret kilpailijat alkavat tarjota samanlaista teknologista ratkaisua. Terveystalon osalta pitää muistaa, että kyseessä on strateginen kumppanuus, jolla on yhtiölle tärkeä referenssiarvo. Ne eivät pysäytä sitä, mutta on erittäin vaikeaa arvioida, miten kauan muutos kestää. Erilaiset voimat, kuten poliittiset ja vanhoja toimintatapoja suojelevat voimat, hidastavat kehitystä. Yrityksellä oli listautumisen aikana tarkoitus tehdä kuluttajapalvelu, mutta syksyllä 2023 strategiaksi valittiin terveydenhuollon ammattilaisille tarjottava ratkaisu. L Ä H D E : YA H O O Nightingale Health 15.3.2021 19.4.2024 Terveystiedot yhdestä näytteestä Nightingale Health tarjoaa oivallista palveluaan perus terveydenhuoltoon, kun terveysteknologian yritykset keskittyvät yleensä erikoissairaanhoidon ratkaisuihin. PESSIMISTI: Toimialan konservatiivisuus hidastaa yrityksen tarjoaman uuden teknologian ja uuden toimintamallin käyttöönottoa. – Ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa kohtaan on valtava kiinnostus kaikkialla maailmassa. He ovat sellaisia, jotka hyötyvät teknologiastamme. NIGHTINGALEN palvelu on yksi verinäyte, josta yhtiö analysoi sairausriskit ja tekee ehdotukset ennaltaehkäisevään hoitoon. Yhtiö on hallinnut riskiä sillä, että sen kassassa on säilynyt rahaa koko tuotekehityksen ajan. – Valitsemme hyvin tarkasti asiakkaat, joiden kanssa työskentelemme. Luiron mukaan on liian aikaista sanoa, ovatko yhteistyöt Terveystalon ja Pathology Asian kanssa Nightingalen läpimurto. Koska Terveystalo hoitaa 700 000 suomalaista, voi sopimus merkitä Nightingalelle satoja tuhansia verianalyyseja vuodessa. Miten resurssit riittävät muuttamaan alan toimintatapoja. – Kassaa kyllä palaa jatkuvasti, mutta yrityksellä ei ole sen kanssa ongelmia vielä pariin vuoteen. Kesällä 2023 yhtiö kertoi työterveystarkastuksia koskevasta yhteistyöstä Terveystalon kanssa. Yhtiö onnistuu suunnannäyttäjänä saamaan uusia isoja asiakkaita ja vakiinnuttaa näin asemansa. Tase on hyvässä kunnossa. Sijoittajalle Nightingale Health on yritys, joka ratkaisee globaalin terveydenhuollon ongelman. Se kattaa 50 000 verinäytteen analysoinnin kesästä 2024 alkaen. Yrityksen suurimmat riskit liittyvät Sunan mukaan markkinoille pääsyyn ja ajoitukseen. Yhteistyö on alkanut vuoden alussa Singaporessa ja laajenee sieltä muihin alueen maihin, parhaimmillaan 500 miljoonan ihmisen markkinoille. Terveydenhuollon ongelmia ei voi ratkaista sairauksia hoitamalla, Nightingale Healthin toimitusjohtaja Teemu Suna sanoo. Yritys kertoi huhtikuussa myös yhteistyöstään yhdysvaltalaisen Kaiser Foundation Health Planin kanssa. Viimeisin hankinta oli japanilainen Welltus, jonka osto mahdollistaa Nightingalelle aiempaa itsenäisemmän toiminnan Japanin markkinoilla. – Päätökset ovat isoja asiakkaillemme. Nightingale on melko pieni yritys tunnetusti konservatiivisella alalla. Riskien tunnistamisen perusteella potilaalle voidaan antaa hyvissä ajoin asianmukainen lääkitys ja tarjota tukea elämäntapamuutoksiin. Tase kestää, jos nykyinen liiketoimintamalli lähtee lentoon, Inderesin analyytikko Antti Luiro sanoo. – Olemme saaneet merkkejä siitä, että yhtiöllä on nyt liiketoimintamalli, jonka avulla läpimurto voisi tapahtua. yhtiö | nightingale OPTIMISTI: Onnistumiset ensimmäisissä merkittävissä kaupallisissa hankkeissa alkavat tuottaa kassavirtaa yhtiön suuntaan
Euroopan markkinoilla jokaisen maan terveydenhuoltojärjestelmän pitäisi erikseen hyväksyä silmäsairauksien massaseulonta osaksi toimintaansa. Yksi tärkeä askel Yhdysvalloissa on jo otettu. PESSIMISTI: FDA-hyväksyntää ei tule. – Meidänlaisissa yrityksissä on aina riskinsä ennen kuin lupaukset lunastetaan, Himberg päättää. Optomedin uusimman laitteen etu on sen pienen kokonsa lisäksi laitteen tekoäly. OPTOMED on sikäli poikkeuksellinen teknologiayritys, että sen tuotekehitys perustuu asiakkaan tarpeisiin. Yrityksen on pohdittava strategiaansa, kun etumatka markkinoilla lyhenee. – Yritys alkoi, kun nuoret insinöörit tapasivat lääkärin, jolla oli tarve silmänpohjakameralle, jossa optiikka ja elektroniikka on tuotu pieneen tilaan, Optomedin toimitusjohtaja Juho Himberg kertoo. Laiteen markkinointi Yhdysvalloissa voidaan aloittaa vasta kun FDA:n hyväksyntä on saatu. Kyseinen markkina-analyysi koskee sekä nykyisiä että tekoälyllä varustettuja laitteita. Siellä on Himbergin mukaan tarve hankkia edullisia, helppokäyttöisiä ja pieniä laitteita, ei sellaisia kuin nykyiset paljon tilaa vievät ja kalliit kuvantamislaitteet. Toisella puolella on riski, ettei yritys onnistukaan. Jonkinasteinen riski on, että kädessä pidettävät kamerat pysyvät nichetuotteina myös jatkossa, Kinnunen sanoo. yhtiö | optomed O P T O M E D Optomed 2.12.2019 19.4.2024 OPTIMISTI: Innovatiivinen teknologia ja uusi toimintatapa otetaan Yhdysvalloissa hyvin vastaan, kun Optomedin laite saa FDA-hyväksynnän. Kaikkien kädessä pidettävien silmänpohjakameroiden markkinan arvioidaan Kinnusen mukaan kasvavan noin 13 prosentilla vuosittain. Muutokseen tarvitaan lääkäreitä, jotka lähtevät edistämään asiaa, Himberg sanoo. Yhdysvaltojen esimerkin myötä muutkin markkinat avautuvat. JUKKA NORTIO Toimitusjohtaja Juho Himberg Avainluvut 1–12/2023 Liikevaihto, meur 15,1 Liikevaihdon muutos-% 3,0 Liiketulos, meur -4,0 Liiketulos, %-osuus liikevaihdosta – Tulos ennen veroja, meur -4,5 Tulos/osake, € -0,27 Osinko 2023/osake, € – P/E (2024e) – Omavaraisuusaste, % 70,0 Markkina-arvo 15.4, meur 80,0 L Ä H D E : O P O M E D , IN D E R E S , K L L Ä H D E : O P O M E D , IN D E R E S Y H TI Ö ES IT TE LY Liikevaihdon kehitys, meur 2020 2021 2022 2023 2024e 3/2024 VIISAS RAHA 19. – Silmänpohjatutkimukset massaseulontoina ovat perusteltuja, koska kakkostyypin diabetes on monessa maassa alidiagnosoitu sairaus, Himberg sanoo. Optomed on odottanut jo pitkään Yhdysvaltojen lääkintäluvista päättävän viranomaiset FDA:n (Food and Drug Administration) -hyväksyntää laitteen käytölle. Optomedin liiketoiminta on Himbergin mukaan hyvin skaalautuva Yhdysvaltojen suurilla markkinoilla. Se tunnistaa kuvista sairauksiin viittaavia piirteitä ja antaa niistä tiedon lääkärille. Nyt markkinalla on jo tekoälyratkaisuja, joten erottautumistekijänä on kädessä pidettävyys ja hinta. Yhdysvaltojen yhtenäinen markkina kiinnostaa Optomedia enemmän kuin Eurooppa, koska yksi hyväksyntä kattaa koko maan. Myös tutkimukset ja käypähoitosuositukset pitäisi ottaa korvattavuuden piiriin. Kilpailijat kehittävät edullisempia, kannettavia ja tekoälyä hyödyntäviä laitteita. Hurjimmissa puheissa yhtiön kohdalla on puhuttu jopa miljardien eurojen mahdollisuudesta, mutta realismi on Inderesin analyytikko Juha Kinnusen mukaan huomattavasti maltillisempi. Se avaisi yritykselle markkinat, joilla on vain taivas rajana. Kuinka konservatiivisessa lääketieteessä voidaan muuttaa toimintatapaa niin, että lääkärit alkaisivat käyttää tekoälyä hyödyntävää kannettavaa silmänpohjakameraa. Optomedin tilanne on sikäli hankala, että FDA-lupa on viivästynyt jo ainakin vuoden. – Sen aika näyttää, sillä markkinaahan ei ole vielä olemassa. – Diabeettisen retinopatian tutkimus tekoälyllä on Yhdysvalloissa korvausten piirissä, Himberg kertoo. Yrityksen kannettava silmänpohjakamera on tarkoitettu monipuolisesti silmäsairauksien kuten diabetes 2:n aiheuttaman retinopatian massaseulontoihin perusterveydenhuollossa. Markkinoilla on kuitenkin laitteille kysyntää, kunhan myyntilupa saadaan. – Jos Optomed olisi saanut luvan aiemmin, se olisi voinut paaluttaa markkinaa hyödyntäen edelläkävijän asemaa. L Ä H D E : YA H O O Yhden kortin varassa Silmänpohjakameroita valmistava Optomed odottaa Yhdysvaltojen viranomaisten hyväksyntää kuin kuuta nousevaa
tutkimus | sijoittajabarometri Miksi sijoitat kotimaisiin pörssiyhtiöihin. Vastaajat, jotka omistavat kotimaisten pörssiyhtiöiden osakkeita, n= 2 465 60% 54% 12% 33% Tuttuus, tunnen nämä kohteet Tiedonsaanti, saan helposti tietoa seuraamistani kanavista Viestintäkieli, tieto on ymmärtämälläni kielellä Arvonnousu, uskon että nämä osakkeet tuottavat hyvin 20 VIISAS RAHA 3/2024
Maailmalta uskotaan saatavan vetoapua Sijoittajabarometriin vastanneista liki 2 600 yksityissijoittajasta 53 prosenttia uskoo Suomen kansantalouden supistumiseen seuraavan kuuden kuukauden aikana ja ainoastaan 10 prosenttia arvelee sen kasvavan. . Ainoastaan 6 prosenttia uskoo laskuun. 3/2024 VIISAS RAHA 21. Vaikka Suomen kansantalouden arvellaan supistuvan, luottamus oman talouden ja maailmantalouden kasvuun on vankka. Selkeä enemmistö sijoittajista on sitä mieltä, että vauhti tulee kiihtymään. Peräti 73 prosenttia aikoo kasvattaa osakesijoituksiaan edelleen. Verokohtelu ja lainsäädäntö ovat tuttuja tai suotuisia. Osakekurssien nousuun seuraavien kuuden kuukauden aikana uskoo 71 prosenttia vastaajista ja noin neljännes arvioi niiden pysyvän ennallaan. Sen sijaan 56 prosenttia uskoo maailmantalouden kasvavan, supistumiseen Kevään 2024 Sijoittajabarometri valaa uskoa kotimaisiin osakkeisiin. Ihmisten näkemys osakekurssien kehityksestä on kääntynyt yllättävän positiiviseksi. TEKSTI: RALF AHLSKOG Sijoittajabarometri: 9% 16% Yhteisöllisyys, haluan olla mukana omistamassa juuri näitä yhtiöitä. Usko osakkeisiin palautunut M aailman pörsseihin verrattuna Suomessa on ajeltu käsijarru päällä jo vuosia, mutta matelun ei uskota jatkuvan enää kovin pitkään. Kun aiemmin kanta on ollut epäröivä, niin nyt selkeä enemmistö uskoo nousuun, Suomen Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri iloitsee. Sijoittajien usko osakekurssien positiiviseen kehitykseen on vahvistunut. Barometriin vastanneista 69 prosenttia sanoo kasvattaneensa pörssiosakesijoituksiaan kuuden viimeksi kuluneen kuukauden aikana, kun vähentäneitä oli vain 10 prosenttia
1. 18. . (Kaikki vastaajat, n = 2 583) n Supistuu n Kasvaa -100 % -80 % -60 % -40 % -20 % % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % -10 % -8 % -53 % 56 % 33 % 10 % Maailmantalous Oma talous Suomen kansantalous 22 VIISAS RAHA 3/2024. 9. 6. 15. Kone (113) • 14. Wärtsilä (237) • 10. 30. Tietoevry (107) • 15. 29. Mandatum (487) • 5. Kempower (299) • 7. Harvia (53) l 25. Yhtiö • 1. 2. 25. UPM (241) • 9. 11. Yhtiö • 11. Sampo (292) • 8. Pitkällä tähtäyksellä kotimaisiin yhtiöihin luotetaan, Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja Karri Salmi arvioi. Fortum (487) • 4. 8. Elisa (62) Sija ed. 10. barometri syksy 2023 tutkimus | sijoittajabarometri uskoo vain 10 prosenttia. – Cargotec (61) • 22. 13. Helsingin pörssin osakkeiden kotimaisuusaste on alle 20 prosenttia. 4. Huhtamäki (54) • 24. – Vaisala (42) Kiinnostavimmat kotimaiset pörssiyhtiöt, vs. Analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Sauli Vilén sanoo kotimaisiin osakkeisiin sijoittamisen olevan ihan järkevää ja ymmärrettävää. 33 prosenttia uskoo oman taloutensa vahvistuvan. Metso (96) • 17. 20. 17. Neste (577) • 3. Revenio (55) l 23. 23. Marimekko (45) . 28. Siinä on raju ero, miten Suomen taloustilanne ja maailmantalouden tilanne nähdään, mutta osakesijoituksia ollaan silti valmiita lisäämään. Valmet (319) • 6. Vaikka Suomen osakemarkkina on ollut yksi maailman huonoimmista, niin osakkeiden hinta on kuitenkin maltillinen. 14. Luottamus myös oman talouden kasvuun on melko vankka. Helsingin pörssissä on myös kotimarkkinavetoisia menestyviä yrityksiä. Kaikissa muissakin maissa suositaan kotimarkkinaa, joten se ei ole pelkästään suomalainen ilmiö. Yhtiöt ovat erittäin kansainvälisiä, eikä Suomen talouden heikkous juurikaan vaikuta pörssiyritysten toimintaan. Nokia (97) • 16. QT Group (91) l 18. 22. 19. 3. . 16. 28. 7. – Oma Säästöpankki (48) • 29. On ostettu suomalaista, kun on saatu halvalla. Kemira (63) • 20. Orion (136) • 13. – Raisio (49) . -30 % -20 % -10 % % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % Laskee, 6% ”Suomen talouden heikkous ei juurikaan vaikuta pörssiyritysten toimintaan.” Nousee, 71 % Talouden kehitys seuraavien 6 kk aikana Miten arvioit oman taloutesi / Suomen kansantalouden / maailmantalouden kehittyvän seuraavien 6 kk aikana. 5. Nokian Renkaat (204) • 12. Nordea (661 mainintaa) • 2. 27. . 12. 21. Outokumpu (49) . Suomessa ei ole ollut kunnon kasvua 16 vuoteen, ja vaikka luottamus Suomen talouteen on edelleen synkkä, niin ei niin synkkä kuin on pahimmillaan ollut. Konecranes (51) • 26. Kesko (208 Sija ed. (Kaikki vastaajat, n = 2 583) 23 % vastaajista arvioi kurssien pysyvän ennallaan. Yhtiö . Puuilo (76) • 19. Heikkoon uskoon vaikuttaa eniten taloudesta Osakekurssien kehitys seuraavien 6 kk aikana Miten uskot osakekurssien kehittyvän seuraavien 6 kk aikana. 21. Sija ed
3/2024 VIISAS RAHA 23. Novo Nordisk (200) • 5. Apple (200) • 4. 6. Sen kanssa tasoissa on energia ja raaka-aineet. 18. Vuoden takaisesta UPM on pudonnut sijalta 3 sijalle 8. AstraZeneca (19) • 29. Sijoituskohteina kiinnostavat toimialat Mitkä toimialat kiinnostavat sijoituskohteina tällä hetkellä. 16. Tesla (194) • 6. Kolmenkymmenen kiinnostavimman ulkomaisen yhtiön listalla on myös useita eurooppalaisia ja erityisesti ruotsalaisyhtiöitä. Yhden pykälän ykköstilalle nousi Nordea ja kakkoseksi on kivunnut Neste. 30. 2. 19. Saab (52) • 15. Sitä pitää kiinnostavimpana enää 24 proPörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri. 3. 22. Yhtiö • 11. 20. Microsoft (294) • 3. Ulkomaisista pörssiyhtiöistä arvostetaan eniten amerikkalaisia teknologiajättejä. Huikean loikan on tehnyt Amazon sijalta 17 sijalle 6. ABB (20) • 27. Merkittävimpiä putoajia ovat metsäyhtiöt. Investor (98) • 9. 30. – Rheinmetall AG (45) • 17. 24. 9. Telia (65) • 13. – AMD (35) . Kiinnostavimpana toimialana pidetään edelleen pankkija rahoitusalaa. Sen arvioi kiinnostavimmaksi sijoituskohteeksi 61 prosenttia vastaajista. SSAB on sijalla 8, Volvo 10, Telia 12 ja Saab 14. Kakkoseksi on noussut teknologia 54 prosentin osuudella. – Evolution Gaming (18) Kiinnostavimmat ulkomaiset pörssiyhtiöt, vs. 13. Amazon (98) • 8. Meta (51) . Volkswagen (21) • 26. Coca-Cola (78) Sija ed. – Kongsberg Gruppen (24) • 25. 10. Intel (26) . Tutkimuksen mukaan 28 prosenttia vastaajista kertookin sijoittaneensa Helsingin pörssin heikon kehityksen vuoksi enemmän ulkomaisiin osakkeisiin, 16 prosenttia muihin sijoituskohteisiin. Yhtiö • 21. Mielenkiintoinen nousija on Puuilo. Sija ed. 15. Teknologia nousee toimialana Helsingin pörssissä niin sanotut kansanosakkeet pitävät pintansa. Yhtiö • 1. 23. 17. 18. 19. Cibus (18) . – Mobileye (35) . 14. Alphabet (98) • 7. Pfizer (38) . 5. 8. Volvo (73) • 12. Edellinen kärkiyhtiö Tesla on sukeltanut sijalle 5. 11. 21. 1. n Barometri kevät 2024 (n=2 583) n Barometri Syksy 2023 (n=2 331) Pankit ja rahoitus Teknologia Energia ja raaka-aineet Lääkkeet ja terveydenhuolto Konepajat Metsäteollisuus Tietoliikennepalvelut Kauppa ja muut kulutuspalvelut Ruoka ja muut kulutustavarat Muu perusteollisuus Muut teollisuustuoteet ja -palvelut Kaivosteollisuus Asunnot ja kiinteistöt Rakennusteollisuus Mediasektori Ei osaa sanoa / Ei vastausta % 20 40 60 80 10 30 50 70 Kiinnostus teknologia toimialaan on noussut. Realty Income (30) • 22. Muita metsäyhtiöitä ei top 30 -listalta enää löydy. Nvidia (414) • 2. 16. 7. Bayer (20) • 28. – ASML (33) Sija ed. 24. Assa Abloy (28) • 23. Berkshire Hathaway (52) • 14. 35 prosentille kehityksellä ei ole ollut vaikutusta. barometri syksy 2023 vellova negatiivinen keskustelu, Salmi sanoo. SSAB (90) • 10. Kärkeen on noussut vuosi sitten sijalla 11 ollut Nvidia, kakkosja kolmossija menevät Microsoftille ja Applelle. 4. 12. Metsäteollisuus on pudonnut kuudenneksi
Tilastokeskuksen mukaan rahastoihin sijoittaminen on kuitenkin kasvanut osakesijoituksia enemmän. Peräti 88 prosenttia sijoittajista kertoo tämän motiivikseen. Esimerkiksi niin, että keskittyvät tuttuihin kotimaisiin osakkeisiin suorina sijoituksina ja hyödyntävät rahastoja kansainvälisessä hajauttamisessa, OP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen sanoo. Teknologiayhtiöihin sijoitetaan yhä enemmän myös rahastojen kautta, Lounasmeri muistuttaa. Vastaajista 15 % aikoo vähentää pankkitalletuksiaan tulevien 6 kk aikana. ”Helsingin pörssin osuus globaalista pörssimarkkinasta on vajaa prosentti.” 24 VIISAS RAHA 3/2024. Jos ajatellaan täysin suoraviivaisesti, niin Suomeen ei kannattaisi sijoittaa kuin prosentti sijoitusvarallisuudesta, jos haluaa täysin hajautetun salkun. Rahasto-osuuksiaan aikoo kasvattaa 49 prosenttia vastaajista. Ulkomailta haetaan hyviä tuottoja Mielenkiintoinen havainto tutkimuksesta on, että kotimaisiin osakkeisiin sijoitetaan etupäässä siksi, että kohteet tunnetaan ja niistä on helposti tietoa saatavissa. Tämä vuosikymmen on ollut jenkkiteknologiayhtiöiden kulta-aikaa. Rahastojen suosiota perustelee se, että ihmiset haluavat vaurastua vaivattomasti. Niitä on 72 prosentilla vastaajista, kun vielä vuosi sitten vain 65 prosentilla. Monet sijoittajat yhdistelevät osakkeisiin ja rahastoihin sijoittamista. . Vain 33 prosenttia uskoo niiden arvonnousuun ja hyviin tuottoihin. Maailman pörssien tuotoista ne ovat tehneet merkittävimmän osan, Vilén tietää. Rahastoihin sijoittavat sekä miehet että naiset, kun taas osakesijoittajien määrä on kasvanut nuorissa miehissä. tutkimus | sijoittajabarometri Arviot omistuksen muutoksista seuraavan 6 kk aikana Miten arvioit omistuksen muuttuvan omalla kohdallasi tulevan 6 kk aikana. Oma asiakasdatamme osoittaa, että valtaosa suomalaisista sijoittaa rahastoihin osakkeiden sijaan, Kalajainen paljastaa. . Helsingin pörssin osuus globaalista pörssimarkkinasta on vajaa prosentti. arvotaide, keräilyesineet jne) Asuntorahastot % 20 40 60 80 -6 -3 -2 -15 -1 -2 -2 -3 -1 -2 -1 -1 -1 -2 73 49 27 20 9 7 5 4 4 4 4 4 4 2 Vastaajista 73 % aikoo kasvattaa pörssiosakesijoituksiaan tulevien 6 kk aikana. Osakkeisiin sijoittavat haluavat perehtyä yhtiöihin ja markkinoihin syvemmin. Salmen mielestä se on kuitenkin ongelma, että perussäästäjällä suurin osa sijoituksista on Suomessa. senttia, kun vielä vuosi sitten siihen uskoi 39 prosenttia. Ulkomaisiin pörssiyhtiöihin sijoitetaan siksi, että niiltä odotetaan arvonnousua. . (oma käyttö) Kryptovaluutat Sijoitusasunto ja muut sijoituskiinteistöt Metsä ja muut maa-alueet Muut finanssi-instrumentit Listaamattomien yhtiöiden osakkeet PS-tili Muu (esim. Teknologiayhtiöitä ei kovin monen maan pörssistä löydy, joten suomalaiset sijoittavat sinne, missä niitä on. . Rahasto-osuuksien suosiokin on hieman noussut. Pörssiosakkeisiin luotetaan eniten Barometrin vastaajista 94 prosentilla on tällä hetkellä pörssiosakkeita ja 73 prosenttia aikoo kasvattaa niiden osuutta. Sijoitusasuntoihin sijoittaa tällä hetkellä 28 prosenttia vastaaOP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen. Lähes kaikki rahastot ovatkin plussalla paitsi asuntorahastot, joita sanoo omistavansa 10 prosenttia barometrin vastaajista. n Aion vähentää sijoituksiani n Aion kasvattaa sijoituksiani (Kaikki vastaajat, n = 2 583) Pörssiosakkeet Rahasto-osuudet Osakesäästötili Pankkitalletukset Sijoitusvakuutukset ja kapitalisaatiosopimukset Oma koti / kesämökki ym. . Tutkimuksen mukaan kuitenkin 65 prosentilla vastaajista on ulkomaisiin pörssiyhtiöihin sijoittavien rahastojen osuuksia ja 53 prosentilla ulkomaisten pörssiyhtiöiden osakkeita
Vain 28 prosenttia vastaajista ei sijoita tietyille toimialoille vastuullisuussyistä. Vielä viisi vuotta sitten sijoittajat kiinnittivät vastuullisuusasioihin enemmän huomiota, mutta nyt into näyttää heidän keskuudessaan laantuneen. 31 prosenttia pidättäytyy sijoittamasta yhtiöihin vastuullisuussyistä, kun edellisen kerran peräti 42 prosenttia vastasi näin. . Yritykset törmäävät vastuullisuusvaatimuksiin niin rahoittajien kuin arvoketjun päämiesten taholta. – 10.4.2024. . Se on pääasiallinen sijoituskohde 10 prosentille. Kaikki vastaajat n Barometri kevät 2024 (n=2 583) n Barometri kevät 2019 (n=1 961) % 10 20 30 40 50 On toimialoja, joihin en sijoita vastuullisuussyistä On yhtiöitä, joihin en sijoita vastuullisuussyistä Teen suoria sijoituksia, jotta voin arvioida sijoituskohteen vastuullisutta paremin Käytän vastuullisiksi merkittyjä rahastoja Perehdyn sijoituskohteiden julkaisemiin vastuullisuusraportteihin Perehdyn ulkopuolisten tahojen julkaisemiin vastuullisuusraportteihin Teen sijoituspäätöksen muiden kriteerien perusteella, en arvioi sijoituskohteen vastuullisuutta Ei vastausta Yhä harvempi arvioi sijoituskohteen vastuullisuutta. Geopolitiikan käänteitä ja vaikutuksia on vaikea ennakoida, ja ne saattavat nostaa päätään äkistikin. Kutsuja Suomen Osakesäästäjien jäsenille ja Suomen Pörssisäätiön uutiskirjeen tilaajille lähetettiin yhteensä 36 651 kpl, lisäksi lähetettiin yksi muistutus. Ihmiset ovat konfliktien kautta oppineet myös hajauttamisen merkityksen. Jos korot laskevat, se tekee korkosijoittamisesta vähemmän houkuttelevaa ja nostaa osakkeiden suosiota. . Monen indeksin osalta on nähty jo uusia korkeampia tasoja, ja osakemarkkinat hinnoittelevat tulevaa. Aineisto kerättiin internetin välityksellä 27.3. Nyt kun ne on otettu pois, kupla on puhjennut, Vilén toteaa. jista. Vain 7 prosenttia sijoittajabarometrin vastaajista kertoo perehtyneensä sijoituskohteiden vastuullisuusraportteihin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien sijoituskäyttäytymistä ja heidän näkemyksiään talouden ja sijoitusmarkkinoiden kehityksestä. Sijoitusmarkkinoiden pääfokus ei ole tällä hetkellä sodissa, mutta tilanteiden kärjistyminen lisäisi heiluntaa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Suomen Osakesäästäjien jäsenet sekä Suomen Pörssisäätiön sähköisen uutiskirjeen tilaajat. 3/2024 VIISAS RAHA 25. Innokkuus perustui nollakorkoihin. Moni yksityissijoittaja saattaa odottaa kuitenkin konkreettisia koronlaskuja ennen sijoituspäätösten tekemistä, Kalajainen toteaa. Tutkimuksen eri vaiheiden (suunnittelu/tiedonkeruu/ analysointi) laadunhallinta noudattaa SFS-ISO 20252 laatustandardia. Ihmisten fokus on siirtynyt muihin asioihin, kuten koronaan, inflaatioon, korkojen nousuun ja kansainvälisiin konflikteihin. Edellisessä tutkimuksessa vuonna 2019 näin ilmoitti 35 prosenttia. Tai sitten ajatellaan, että yritykset ovat nämä vastuullisuusasiansa jo hoitaneet eikä siihen tarvitse enää kiinnittää huomiota, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvioi. Yhä useampi Y-sukupolven ja sitä nuorempien sukupolvien aktiivinen ostaja pitää keskeisenä hankinnan kriteerinä palveluntarjoajan ja tuotteen tai palvelun vastuullisuutta. Tämä on ohjannut muuttamaan toimintaa entistä vastuullisemmaksi. Korkotasojen laskuodotukset ovat varmasti jo nostaneet kursseja globaalisti. Tiettyjä alueita vältetään. Meillä on yhä enemmän suuria sijoittajia, jotka sijoittavat vain vastuullisiin kohteisiin, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen sanoo. Kohderyhmälle lähetettiin sähköpostitse kutsu osallistua tutkimukseen. n Kuinka vastuullisuusnäkökulma vaikuttaa sijoituspäätökseesi. Sijoittajabarometrin on tehnyt Tietoykkönen Oy Suomen Osakesäästäjien, Suomen Pörssisäätiön ja Viisas Raha -talouslehden toimeksiannosta. Vastuullisuuteen ei kiinnitetä huomiota entiseen tapaan YRITYSVASTUUN merkitys sijoituspäätöksiin on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Vastuullisuus ei sulje hyviä tuottoja pois, sillä tutkitusti vastuullisten yritysten tuottavuus on keskimääräistä parempi, Malinen sanoo. . Vastuulliseen sijoittamiseen perustuva rahastosijoittaminen on kuitenkin kasvanut. Maailmatilanne vaikuttaa sijoituksiin Sijoitusmarkkinoilla on aina epävarmuustekijöitä. Korkojen noustua myös korkosijoittaminen on tullut takaisin. Yrityksissä vastuullisuuden ja sen vaikutusten merkitys on kuitenkin kasvanut. Viimeisen kuuden kuukauden aikana kansainvälisten osakerahastojen suosio on kasvanut OP:n myynnissä huomattavasti enemmän kuin kokonaisrahastomyynti. Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä 2 583 hyväksytysti täytettyä vastausta, jolloin vastausprosentiksi muodostui 7,0%. Vastaajista 33 prosenttia kertoo lisänneensä pankkitalletusten osuuksia ja 20 vähentäneensä niitä sijoituksissaan. Sijoitusasuntopuolella oli hetken aikaa tilanne, jossa asuntosijoittamisen katsottiin olevan automaatti rikastumiseen, ja siitä tuli liiankin suosittua. Markkinat eivät pidä epävakaudesta. . Vastuullisuus saattaa olla myös ikäkysymys
yritystoiminta | vastuullisuus Vastuullisuus kannattaa tai sitten ei 26 VIISAS RAHA 3/2024
Se ei välttämättä tarkoita sitä, että kyseinen yritys on aina kannattava sijoituskohde. Kaustia on Aalto-yliopiston rahoituksen professori ja perehtynyt vastuulliseen sijoittamiseen yli vuosikymmenen ajan. Vastuullisuus voi kannattaa pitkällä tähtäyksellä – Vastuullisessa yritystoiminnassa on aina kyse pitkäaikaisesta arvonluonnista. – Kun aloin selvittää vastuullisuuden ja rahoituksen suhdetta, ihmiset sanoivat, että rahoituksen tutkimusmaailma ei ole kiinnostunut noista asioista. – Kaikki tutkivat vastuullisuuden vaikutuksia, koska kaikki muutkin tutkivat sitä. M arkku Kaustia on kahlannut läpi joukon sijoitusalan metatutkimuksia, joissa on arvioitu satoja tutkimuksia vastuullisuuden vaikutuksista sijoitusten tuottoihin. 3/2024 VIISAS RAHA 27. – Tutkimustulokset menevät aika fifty-fifty, vaikuttaako yhtiön vastuullisuus positiivisesti vai negatiivisesti osakkeenomistajien saamiin tuottoihin, Kaustia sanoo. Teresa Platanin mukaan tutkimukset osoittavat, että vastuullisesti toimivien yritysten liiketoiminta on keskimääräistä kannattavampaa. Toisaalta pitää muistaa, että ympäristötaloustiedettä on tehty 1970-luvulta lähtien. Hän vastaa norjalaisen finanssikonserni Storebrandin institutionaalisista asiakkaista Suomessa. Hän on Helsingin yliopiston osuuskuntaoikeuden professori ja Oslon yliopiston oikeustieteen professori. TEKSTI: JUKKA NORTIO Vastuullisuus kuuluu lähes kaikkien instituutiosijoittajien sijoitussuunnitelmaan, Jari Kumpulainen sanoo. Institutionaaliset sijoittajat kiinnittävät vastuullisuuteen huomiota, Jukka Mähönen sanoo. Tilanne on nyt toinen. Mähönen on tutkinut vuoSijoittajia kiinnostaa, miten vastuullisuus tai vastuuttomuus vaikuttaa yritykseen arvoon ja sijoituksen tuottoihin. Selkeätä tutkimusnäyttöä vastuullisuuden vaikutuksista ei ole. – Tällä hetkellä ei ole yksiselitteistä tutkimustulosta, joka tukisi sitä, että vastuullisiin yrityksiin sijoittaminen tuottaisi paremmin kuin vähemmän vastuullisiin, Platan sanoo. Vastuullisuus ei välttämättä vaikuta arvopaperimarkkinoihin, jotka ovat lyhytjänteisiä
– Valheellisia ja huijausvastauksia voidaan kyllä antaa samalla tavalla kuin kaikissa sijoittamiseen liittyvissä asioissa, Kaustia sanoo. Toisin on esimerkiksi Iso-Britanniassa, Japanissa ja Tanskassa, joissa on kaikkia institutionaalisia sijoittajia sitova Stewardship Code. – ESG-sijoittamisen kvartaalin pitää olla 25 vuotta. Koska yrityksiä kuitenkin asetetaan vastuullisuusjärjestykseen, on monia tapoja tehdä se. Se ohjaa monissa maissa institutionaalisten sijoittajien toimintaa. Tätä on stewardship. Kumpulaisen yksi tehtävä on sparrata asiakkaitaan konkretisoimaan, miten esimerkiksi asiakkaan vastuullisuusperiaatteet tuodaan sijoitussuunnitelmaan. Markku Kaustia on tutkinut vastuullista sijoittamista yli vuosikymmenen ajan. Siksi tutkimustulokset ovat epävarmoja. Yrityksen kasvaessa sen johto saa hyötyä suurempana palkkana. Kaustia huomauttaa, että ESGmaailma on uusi asia. Vaikka kyseessä on institutionaalisten sijoittajien keskenään sopima säätely, valvoo Iso-Britannian arvopaperimarkkinavalvonta koodin toteutumista. – Uskallan väittää, että vastuulliset yritykset tuottava pitkällä aikavälillä paremmin. Hän nostaa esille Suomessa vähän tunnetun stewardship-käsitteen. ”ESG-sijoittamisen kvartaalin pitää olla 25 vuotta.” 28 VIISAS RAHA 3/2024. Pitää vielä muistaa, että ESG-reittausta ja niihin perustuvia salkkuja on ollut vasta aika vähän aikaa, Kaustia sanoo. Vastuullisuusarviot perustuvat ESG-reittauksiin, joita tekekevät niihin erikoistuneet yritykset, kuten Bloomberg, MSCI ja Thomson Reuters ja Dow Jones. Kun työnhyvinvointimittauksissa annetaan korkeat pisteet, parantaa se yrityksen ESG-tulosta ja siitä palkitaan työntekijöitä. – Kyseessä on friedmanilainen agentuurikustannus. Kaupallisilla toimijoilla on kullakin työkalunsa, joita ne eivät avaa ulkopuolisille: ei reittaamilleen yrityksille, ei tiedemaailmalle tutkittavaksi, eikä edes institutionaalisille yritystoiminta | vastuullisuus Sijoittajalla on vastuu kohdeyhtiöstään VASTUULLISUUTEEN liittyy professori Jukka Mähösen mukaan sijoittajien vastuu kohdeyhtiöistään. Se määrittelee sijoittavan yhtiön velvoitteet kohdeyhtiötä kohtaan kuten aktiivisen omistajuuden, kohdeyhtiön tulvaisuudesta huolehtimisen ja pitkäaikaisen arvonmuodostuksen varmistamisen. – Koodissa on ohjeita siihen, mikä on korrektia äänivallan käyttöä yhtiökokouksessa ja miten sijoittajan tulee kommunikoida yhtiön johdon kanssa. Muutokset, kuten ilmastonmuutos ja yrityksen sitä koskevat toimenpiteet, tapahtuvat hitaasti, Kumpulainen sanoo. Yritysjohto hyötyy vastuullisuudesta Vastuullisuus kääntyy myös ympäri: yhtiöillä, joilla menee hyvin, on varaa olla vastuullisempia. – Jos otetaan lyhyempi aikaväli, se tuo omat ongelmansa sijoitusten vertailuun. Koodi täydentää Corporate Governance -sääntöjä, Mähönen sanoo. LähiTapiola Varainhoidon asiakkuusjohtaja Jari Kumpulaisen mukaan vastuullisuus on osa liki kaikkien instituutiosijoittajien sijoitussuunnitelmaa. Jukka Mähönen muistuttaa, että vastuullisessa liiketoiminnassa on aina kyse pitkäjänteisestä arvonluonnista. – Institutionaalisen sijoittajan on varmistettava, että yhtiö tuottaa pitkällä aikavälillä kestävästi arvoa. desta 2007 lähtien kestävää yritystoimintaa laajoissa kansainvälisissä hankkeissa. Sitä en haluaisi korostaa, koska 1980ja 1990-luvuilla esimerkiksi ilmastomuutoksen tiedostaminen oli aivan erilaista kuin nyt. Työnantajat manipuloivat Kaustian mukaan työhyvinvointikyselyitä antamalla kannusteita, jotta reittaus saadaan korkealle. Yrityksen vastuullisuuden arvoa ei kuitenkaan voi laskea. Yritysjohto hukkaa sijoittajille kuuluvaa rahaa vastuullisuuteen, silloin kun rahaa on liikaa. Suomessa institutionaalisilla sijoittajilla ei ole yhteistä ohjeistoa, joilla ne toimisivat stewardship-käsiteen mukaan, vaan kullakin yrityksellä on oma toimintatapansa. – Jos otetaan 50 vuotta taaksepäin, on aivan selvää, että vastuuttomat yhtiöt ovat antaneet paremman tuoton. – Koodi on itsesäätelyä. Niissä yrityksissä on mietitty ajoissa esimerkiksi tiukentuvaa regulaatiota, päästökauppaa ja ilmastotoimiin liittyviä mahdollisia lisäkustannuksia kuten verotusta, Kumpulainen sanoo. Kyse on puuhastelusta, joka antaa ylimmälle johdolle, muttei omistajille, hyötyjä. Vastuullinen toiminta voi kasvattaa yritystä, kun asiakkaat ostavat enemmän sen tuotteita
osakeliitto.fi/kirjaedut Hyödynnä jäsenetusi!
Siksi se on oleellista tietoa, joka pitää jakaa sijoittajille kaikista yhtiöistä samanlaisessa muodossa. Jatkossa sijoittajat saavat paljon parempaa tietoa yhtiön kestävästä arvonluonnista, Mähönen sanoo. Platanin mukaan ESG-tekijöitä on vaikeaa muuttaa euroiksi. Nämä ovat riskitekijöitä, jotka voivat vaikuttaa yhtiön arvoon tulevaisuudessa, Platan sanoo. Nyt tilintarkastajat tarkastavat, että yhtiön kestävyysraportti on laadittu asianmukaisesti ja standardin mukaan. – Vastuullisuusarvion vaikutus yhtiön arvonmääritykseen voi olla erikokoinen riippuen sijoituskohteesta. Investointipankeissa on kymmeniätuhansia analyytikkoja, jotka käyttävät omia mallejaan. Toisaalta yrityksessä ilmenneet väärinkäytökset voivat vaikuttaa esimerkiksi rahoituksen saamiseen ja lisätä yhtiön operatiivisia kustannuksia, Kumpulainen sanoo. Ne ovat tärkeä osa pitkän aikavälin riskienhallintaa. – Sijoittajalle on kuitenkin tärkeää tietää esimerkiksi, mistä yhtiön puuvilla tulee tai käyttääkö yhtiö mahdollisesti halpatyövoimaa. – Aktiivirahastojen osalta pyrimme sijoittamaan yhtiöihin, jotka tuottavat ratkaisuja YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG:t). Poissuljettavat sektorit tai yhtiöt saadaan selville tietokannoista, joihin Storebrandin vastuullisuustiimillä on pääsy. Uutta standardia voidaan Jukka Mähösen mukaan verrata IFRS-tilinpäätösstandardiin. Kaustia vertaa reittaamista klassiseen yritysanalyysiin, joka arvioi yhtiön osaketta asteikolla osta/ pidä/myy. Kun yrityksen vastuullisuus arvioidaan korkealle, vaikuttaa se Kumpulaisen mukaan moneen asiaan: sen pääomakustannukset ovat pienemmän riskin myötä matalammat, ja yritykseen uskalletaan sijoittaa pienemmällä tuottovaatimuksella. Tiimi määrittelee Storebrandin vastuullisuusperiaatteita ja auttaa salkunhoitajia arvioimaan sijoituskohteiden vastuullisuutta. Säätely standardoi tavan, miten yhtiö raportoi toimistaan vastuullisuuden eri osaalueilla. Se ei vielä tarkoita, että yritys olisi kannattava sijoitus. Passiivisissa sijoituksissa suljemme huonoimman vastuullisuuden kohteet pois ja pyrimme vaikuttamaan sijoituskohteidemme toimintaan niin, että se paranee. Storebrandin aktiivisten rahastojen osalta sijoituskohteiden valinnoissa tukeudutaan omaan yhtiökohtaiseen vastuullisuusanalyysiin, jonka tukena käytetään sisäistä ESG-mittaria, joka koostuu eri datalähteistä. – Positiivisella vastuuarviolla voi olla merkitys esimerkiksi brändinja maineenhallintaan. n yritystoiminta | vastuullisuus Standardi ESGraportointi tuottaa dataa sijoituspäätöksiin VUODEN alussa astui voimaan EU:n säätely, joka koskee ESG-raportointia osana yhtiön toimintakertomusta. Vastuullisuus osana arvonmääritystä Kumpulaisen mukaan vastuullisuutta ei voi eriyttää sijoituksen arvonmäärityksestä. Kyse on mielipiteistä samalla tavalla kuin perinteisessä analyysissa. ESG-mittarit ovat subjektiivisia arvioita Vievätkö salaiset reittausperusteet sitten pohjaa koko ESG-analyysiltä. 30 VIISAS RAHA 3/2024. LähiTapiolan sijoituskohteiden vastuullisuuden arviointi perustuu kohdeyhtiöiden omaan raportointiin, rating-yritysten arvioihin sekä keskusteluihin kohdeyrityksen johdon kanssa. Poissulkemisen perusteena ovat esimerkiksi sektori, joka tuottaa fossiilisia polttoaineita tai yhtiöt, jotka osallistuvat trooppisten metsien tuhoamiseen. – Tämä voi olla yllätys niille, jotka odottavat ESG-analyysilta objektiivisuutta: arvioinnit tehdään vain olemassa olevan datan perusteella, ja tulevaisuutta ennustetaan subjektiivisella näkemyksellä. Sen ansiosta sijoittajat saavat mahdollisimman vertailukelpoista tietoa sijoituskohteista. – Tähän saakka kestävyysraportoinnissa on ollut melkein kolmekymmentä erilaista tapaa ja raportit ovat olleet tarkastamattomia. sijoittajille, jotka ostavat heiltä reittausdataa. Sama asia koskee ESG-reittausta. Storebrandin rahastojen sijoituskohteiden vastuullisuusvalintoja tehdään useilla kriteereillä. Arvioinnit tehdään vain olemassa olevan datan perusteella.” Teresa Platanin mukaan vastuullisten yritysten liiketoiminta on keskimäärin kannattavampaa. Markkinat ovat koko ajan enemmän kiinnostuneita ESGtekijöistä. – Analyytikot perustavat arvionsa erilaisiin malleihin. EU-reguloitu ESG-raportointistandardi on Teresa Platanin mielestä tärkeä askel sijoittajille. – Taustalla on ajatus, että ESG-tekijät voivat vaikuttaa yhtiön arvoon. Jokainen reittaaja käyttää omia metodeja arviointiin. – Johdon kanssa käytävissä keskusteluissa voi selvitä paljon siitä, mikä on yhtiön tulevaisuuden potentiaali ja riskit, Kumpulainen sanoo
Meillä on Suomen tyytyväisimmät sijoittajat. Lue lisää osoitteesta nordnet.fi. Tee kuten yli 565 600 suomalaista, avaa tili Nordnetiin
Osinkoveron pudottaminen 12,5 prosenttiin tarkoittaisi samalla osinko-olettamalla noin 4,6 prosentin nettotuottoa. Kotimaiset ja ulkomaiset instituutiot on vapautettu osinkoverosta. Esimerkiksi osinkojen verotukseen tuskin puututaan vain veron tasoa muuttamalla, sillä osinkovero kohdistuu tällä hetkellä hyvin pieneen osaan pörssiyhtiöiden omistajista. Kotimaisista tällaisia ovat esimerkiksi eläkevakuuttajat, lähes kaikki säätiöt ja yhdistysmuotoiset sijoittajat. Mikäli paljon puhuttu listaamattomien yritysten omistajia koskeva osinkoverohuojennus poistettaisiin, vauhdittaisi se todennäköisesti joidenkin yhtiöiden listautumista, koska omistajilla ei olisi enää pelkoa veroedun menettämisestä. Pienet osingot voisi vapauttaa verosta VALTIONTALOUDEN TASAPAINOTUSTOIMET eivät toistaiseksi ole osuneet sijoittamiseen, mutta paljon päätöksiä on vielä edessä. Uudistuksen yhteydessä pienet osingot voisi vapauttaa verosta kokonaan. Kaikki muutokset eivät olisi tavallisten osakesäästäjien kannalta heikennyksiä. IS T O C K Veromuutokset voivat olla sijoittajille myönteisiä. Jos valtio haluaa lisää verotuloja osingoista, se tapahtunee veropohjaa laajentamalla. Myös muut veromuutokset voivat olla sijoittajille myönteisiä. Erittäin suurten osinkotulojen kohdalla muutos olisi toki suhteellisesti vähäinen. Käytännössä osinkotuloja verotetaan vain Osakesäästäjien jäseniltä ja muilta yksityisiltä henkilösijoittajilta. Miksei yhteen, kaikkia osakkeenomistajia koskevaan osinkoveroon voitaisi edetä vaiheittain. Tuhannen euron rajan alle jää siis lukumääräisesti suuri osa yksityissijoittajista. Sijoittajabarometrin mukaan 78 prosentilla alle kymmenen vuotta sijoittaneista salkun koko on alle 30 000 euroa. Osakesäästäjät on ehdottanut pörssilistattujen yhtiöiden osinkoveroprosentiksi 12,5. Jos kaikki omistajat maksaisivat osingoistaan 12,5 prosentin veron, valtion verotulot kasvaisivat valtavasti. Nyt se on efektiivisesti 25,5 prosenttia, sillä 30 prosentin veroa maksetaan 85 prosentista osinkotuloja. Mukana ovat kaikki sijoituskohteet. Mikäli nyt verosta vapautetuille osingoille voitaisiin määrätä pienikin osinkovero, voitaisiin piensijoittajien verotusta samalla keventää. Tässä on oletuksena, että brutto-osingot ovat noin viisi prosenttia, mihin Nasdaq Helsingissä on helppo päästä hajautusta vaarantamatta. Silloin tulee pohdittavaksi, missä menee pienten osinkotulojen raja. Yksityisille osakesäästäjille se tarkoittaisi potentiaalisten sijoituskohteiden valikoiman kasvua. Jos uudistus toteutettaisiin niin, että minkä tahansa suuruisista osinkotuloista veroa maksettaisiin vain pieniksi osinkotuloiksi määritellyn rajan ylittävältä osuudelta, tarkoittaisi se osinkoverotuksen kevenemistä myös suurten osinkotulojen saajille. Brutto-osingoista laskien tonni eli viisi prosenttia tulee 20 000 euron salkulla. JUHA PELTONEN Kirjoittaja on Viisaan Rahan toimituspäällikkö. Niin iso muutos kertaheitolla voi kuitenkin olla epätodennäköinen, sillä myös vastustus on arvattavasti kovaa. Suomessa on verrattain paljon yhtiöitä, jotka voisivat aivan hyvin tavoitella kasvua ja kansainvälistymistä esimerkiksi listautumisen kautta, kun yrityksen nettovarallisuuden ylläpito tietyllä tasolla ei olisi enää itsetarkoitus. markkinat | toimitukselta 32 VIISAS RAHA 3/2024. Muutos olisi oleellinen, ja varmasti lisäisi osakesäästämisen suosiota. Jos sijoitussalkku on oikeaoppisesti hajautettu, tällä hetkellä kotimaisiin osakkeisiin sijoittava suomalainen pääsee osingoillaan tyypillisesti noin 3,5 prosentin nettotuottoon. Tällä hetkellä tonnin osinkotulojen saamiseksi sijoittajalle täytyy olla markkinaarvoltaan noin 29 000 euron kokoinen osakesalkku
Suurin osa (624 miljoonaa) allokoitiin osakerahastoihin. Huhtikuussa geopoliittiset jännitteet Lähi-idässä kuitenkin nousivat jälleen otsikoihin, kun Iran hyökkäsi ensimmäistä kertaa omalta maaperältään Israeliin. Matalapaine rahastojen arvoissa ehti kestää siis yli kaksi vuotta. Osakemarkkinat ovat historiallisesti reagoineet nopeasti konflikteihin. Tosin hyvä on uutinen se, että vaikutukset kursseihin ovat yleensä melko lyhytaikaisia. Keskimäärin puhutaan päivistä tai parista viikosta. Suomeen sijoittavista rahastoista vedettiin eniten rahaa pois (-94 miljoonaa). RAHASTORAPORTIN mukaan kotimaisten sijoitusrahastojen pääomat nousivat maaliskuussa 159 miljardiin euroon, mikä on uusi kaikkien aikojen huippu. Nousumarkkinassa menee harvoin vikaan, kun ostaa indeksiä 4–8 prosentin korjausliikkeestä. R A H A S T O R A P O R T T I Kotimaisten osake-, korkoja yhdistelmä rahastojen kuukausittaiset nettomerkinnät 800 600 400 200 -200 -400 -600 -800 2 Suomalainen tähtiyhtiö WÄRTSILÄ ratsastaa tällä hetkellä vihreän siirtymän megatrendillä, jonka vaikutukset yrityksen operatiiviseen tekemiseen alkavat vasta näkyä. Osakkeen hinta on noussut käsi kädessä tulosennusteiden nousun kanssa. markkinat | katsaus PINNALLA 1 Ei pelkkää hypeä NVIDIA toimii eturintamassa tekoälyn, virtuaalitodellisuuden ja autonomisten järjestelmien murrosvaiheessa toimien merkittävänä muutoksen mahdollistajana. Suurimmat nettovirrat kohdistuivat globaalisti hajautettuihin Maailma-rahastoihin (251 miljoonaa) sekä Pohjois-Amerikkaan (238 miljoonaa). 04/23 05/23 06/23 07/23 08/23 09/23 10/23 11/23 12/23 01/24 02/24 03/24 Osakerahastot Korkorahastot Yhdistelmärahastot 3/2024 VIISAS RAHA 33. Toiseksi suosituin rahastoluokka oli lyhyen korot rahastot, jotka keräsivät nettomerkintöjä 205 miljoonaa. Yhtiön tuotteet luovat tehokkuuden ja kustannussäästöjen kautta yritysasiakkaille merkittävää lisäarvoa. Monen vuoden korpivaelluksen jälkeen yhtiö on nyt todistetusti onnistunut kääntämään laivan suunnan, ja uuden kipparin navigointitaidot näkyvät niin kasvavana liikevaihtona kuin paranevana kannattavuutena. Vaikutukset kursseihin ovat yleensä melko lyhytaikaisia. Edellisen kerran ennätyslukuja kirjattiin vuoden 2021 joulukuussa. Geopoliittiset riskit nostavat päätään TREIDAAJAN NÄKÖKULMA Markkinakatsauksen tärpit on koonnut Jukka Lepikkö. Ensimmäinen kvartaali näytti jo melko lupaavalta, kun globaalit osakemarkkinat nousivat rauhalliseen tahtiin kohti koillista. Trendi on jatkunut jo vuoden alusta lähtien. Uutta pääomaa sijoitettiin maaliskuussa poikkeuksellisen aktiivisesti, 1 033 miljoonan euron edestä. Teknisen etumatkan turvin yhtiö on asemoitunut erinomaisesti myymään ”hakkuja ja lapioita” jokaiselle, joka integroi tekoälyä omaan liiketoimintaansa. RAHASTOT Rahastopääomat uuteen ennätykseen VUODEN alussa kirjoitin tällä palstalla toivovani sopivan tylsää ja tapahtumaköyhää vuotta. Osakerahastoissa pääomat näyttävät seuraavan nousevia kursseja. Nvidia täyttääkin kaikki momentum-osakkeen kriteerit. Rahaa Suomi-rahastoista on nostettu pois nettona 226 miljoonaa. Osake on tuottanut suomalaisista Large cap -yhtiöistä selvästi parhaiten viimeisen 12 kuukauden aikana, mutta sen omistaminen ei ala huimata näilläkään kurssitasoilla. Sen takia pidänkin henkilökohtaisesti geopolitiikasta johtuvia kurssidippejä yksinä parhaista ostopaikoista. Se oli samalla suurin nettomerkintä osakerahastoihin viimeisen 12 kuukauden aikana
Korkoja asuntomarkkinoiden alamäen myötä niiden tarjoama turvasatama on alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Myös rahastojen ostaminen tai niistä irtautuminen on rajattu vastaavalla tavalla. Normaalisti metsärahastojen laskennallinen vuosituotto on pysytellyt noin neljän prosentin tuntumassa, mikä jo sinällään kertoo niiden perusluonteesta. Kun kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa, pakkasivat myös hinnat nousemaan. Vaivaton vaihtoehto metsänomistukseen Monet metsärahastoihin sijoittavat mieltävätkin sen aidon metsän kaltaiseksi omistukseksi, jonka tuotosta nautitaan vasta kaukana tulevaisuudessa tai se jätetään suoraan seuraaville polville – ilman metsänomistukseen ja hoitoon liittyviä rasitteita. Rahastoja hyödyntävät toisaalta myös monet metsänomistajat, kun he hakevat metsänmyyntituloilleen pankkitiliä tuottoisampaa säilytyskohdetta. Rahastojen arvoja päivitetään harvakseltaan, käytännössä vain muutamia kertoja vuodessa. Useimpiin pääsee kiinni tavallisen rahastosäästämisen tavoin jo muutamalla satasella, mutta joissakin minimisijoitukseen vaaditaan useamman tuhannen euron peruspanos. Metsärahastojen kohdalla se on kuitenkin poikkeuksellista, sillä niiden tuotto perustuu pääosin vuosittaiseen metsänkasvuun. Viimeisen puolen vuoden aikana metsärahastoissa on palailtu myös selvästi aiempaa maltillisempiin tuottoprosentteihin: tällä haavaa niissä liikutaan noin viiden prosentin tuntumassa. 36 VIISAS RAHA 3/2024. Sijoittajalta kuitenkin vaaditaan malttia ja pitkää pinnaa. markkinat | rahastot M etsäteollisuuden isojen investointien, puun kasvavan kysynnän sekä uusista aurinkoja tuulivoimaloista kertyvien maanvuokratulojen myötä tasaista tuottoa pitäisi olla tarjolla metsärahastoista myös jatkossa. • Metsätilamarkkinoita on rauhoittanut korkojen nousu. Kulujen jälkeen se tarkoittaa 3–4 prosentin tuottoa, mikä alkaa olla samaa tasoa pankkien viimeaikaisten talletustarjousten kanssa. Monet metsärahastoihin sijoittaneet ovat voineet myhäillä viimeiset pari vuotta varsin tyytyväisinä. Kova kysyntä kuumensi puumarkkinat OP:n Metsänomistaja-rahaston salkunhoitajan Tapio Tillin mukaan taannoisen ”hintarallin” taustalla oli pitkälti kysynnän ja tarjonnan epätasapaino. Yhtenä selkeänä jarruna suosion kasvulle ovat olleet kalliit rahastokulut, mutta myös metsärahastojen varsin heikko likviditeetti. Tuottohakuisille aktiivisijoittajille metsärahastot ovat olleet pitkälti salkkua tasapainottava elementti. TEKSTI: TIMO SORMUNEN KUVA: ISTOCK teita, joiden suositeltu minimiaikajänne on useimmiten 10 vuotta. Kymmenen prosentin vuosituotto ei ehkä yksittäisen osakkeen tai osakepohjaisen rahaston kohdalla tunnu vielä lottopotilta. Siinä missä koronapandemia, Ukrainan sota ja talouden yleinen alakulo käänsivät useimmat kurssikäyrät alamäkeen, tuottivat metsärahastot omistajilleen poikkeuksellisen hyvää saldoa. Ne ovat pitkäjänteisiä, vähäriskisiä ja salkun hajauttamiseen sopivia sijoitustuotMetsärahastot pitivät pintansa myös matala suhdanteessa Metsärahastot ovat tarjonneet viime vuosina jopa poikkeuksellisen hyvää tuottoa, mutta nyt niissä on palailtu perinteiselle 4–5 prosentin kasvuuralle
Tuotto perustamisesta lähtien on ollut 7,2 prosenttia vuodessa. Rahaston viiden vuoden tuotto on ollut vuosittain 10 prosentin tuntumassa. Puunmyynnin lisäksi rahasto hakee tuottoa tuulivoimapuistojen vuokratuloista. Minimisijoitus rahaston A-sarjaan on 5 000 euroa. Merkintäpalkkio on 2,0 prosenttia, lunastuspalkkio 3,0 prosenttia sekä hallinnointija säilytyspalkkio runsaan prosentin verran. Kotimaan lisäksi se voi tehdä sijoituksia myös muualle Eurooppaan ja jalostaa metsäkiinteistöjä kaavoituksella. Kolmas joukko koostuu niistä, jotka painottavat sijoituspäätöksissään molempia. Siksi metsien käytölle ja suojelulle halutaan entistä tiukemmat pelisäännöt. – Niukkuutta on siis tarjolla täälläkin, Tilli toteaa. Ukrainan sodan alettua itärajan takaa tullut tuontipuu oli korvattava kotimaisella puulla, Tilli kertoo. Se kertoo tavoittelevansa vakaata tuottoa hakkuutulojen ja puuston arvonnousun kautta, mutta myös jalostamalla ja kaavoittamalla metsäkiinteistöjä. Merkintäpalkkiota ei peritä, mutta lunastuspalkkio on 0–5 prosenttia riippuen sijoitusajan pituudesta. Lunastuspalkkio vaihtelee nollasta neljään prosenttiin, riippuen rahaston sijoitusajasta. Painetta tulee myös EU:n puolelta, jossa metsät nähdään elintärkeinä hiilinieluina. Kannattaako metsärahastoihin sitten enää sijoittaa, jos paras nousukiito on jo ohi ja likipitäen vastaavaa vuosituottoa on tarjolla myös määräaikaistalletuksille. Metsätilamarkkinoita on rauhoittanut korkojen nousu. Kauppa käy verkkaisesti myös siksi, että hinnat ehtivät karata rahastojen taannoisen ostoryntäyksen myötä tasolle, joka on yksityisostajille yksinkertaisesti liian kova. Se taas tarkoittaa pitkiä, jopa 40-vuotisia vuokrasopimuksia ja tasaista, pitkässä juoksussa jopa puunmyyntituloja parempaa tulovirtaa. Tällä hetkellä kaikki sijoitukset ovat Suomessa. Hallinnointipalkkio on 1,5 prosenttia ja merkintäpalkkio 2,0 prosenttia. 3/2024 VIISAS RAHA 37. Lisäksi rahastot ovat saamassa uuden tanakan tukipilarin tuulija aurinkovoimapuistoista, jotka tarvitsevat entistä isompia maa-alueita käyttöönsä. – Vastuullisuusasioihin, sertifiointeihin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen on jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. OP-Metsänomistaja OP-Metsänomistajan sijoituspolitiikka on pitkälti samanlainen kuin S-Pankin metsärahastolla. UB Metsä I UB Metsä sijoittaa suoraan tai välillisesti pääasiassa Suomessa sijaitseviin metsäkiinteistöihin. Lunastuksia voi tehdä kahdesti vuodessa. Metsärahastoilla onkin tässä kohtaa entistä tarkemman pelin paikka, sillä osalle sijoittajista metsä on selkeä kestävän kehityksen kohde, toisille pelkästään tuottolähde. Merkintämahdollisuuksia tarjoutuu neljä kertaa vuodessa. Rahasto ilmoittaa tavoitteekseen 4–6 prosentin vuotuisen tuoton. Keväällä 2021 perustetun rahaston Asarjan tuottokäyrä oli Nordean oman laskurin mukaan viime vuoden lopussa parikymmentä prosenttia plussalla. Esimerkkejä Metsärahastoista S-Pankki Metsä A S-Pankki Metsä A kertoo sijoittavansa kotimaan ohella myös muualla Euroopassa sijaitseviin metsiin. Suuret sellutehtaat pyörivät vielä muutama vuosi sitten täysillä kierroksilla, mikä lisäsi etenkin kuitupuun kysyntää ja nosti samalla hintoja. Tillin mukaan kovin hype on kiistatta ohi, mutta metsärahastojen peruselementit ovat edelleen vakaalla pohjalla. Metsäteollisuuden viimeaikaisten jätti-investointien myötä kotimaiselle puulle riittää jatkossakin kysyntää, mikä pitää huolen sen hyvästä hintatasosta. Puumarkkinat puolestaan sekoitti Venäjän tuonnin loppuminen. Viiden vuoden vuosituotto on ollut runsaat 6,0 prosenttia. Tämä luonnollisesti heijastui myös metsäkiinteistöjen hintoihin. A-sarjan hallinnointipalkkio on 1,6 prosenttia, eikä tuottosidonnaista palkkiota peritä. Vastuullisuudelle entistä enemmän painoarvoa Puumarkkinoita huomattavasti suuremmat riskit liittyvätkin ilmastonmuutokseen ja sen myötä lisääntyviin myrskyja hyönteistuhoihin. Niistä on saatu jo esimakua KeskiEuroopassa ja samat vaarat vaanivat täkäläisiä metsiä. Samalla se tarkoittaa, että meidän on opittava tinkimään myös tuottotavoitteista. Lunastuspalkkio vaihtelee sijoitusajan pituuden mukaan 1–5 prosenttiin. n Yhtenä selkeänä jarruna suosion kasvulle ovat olleet kalliit rahastokulut. Rahaston vuosituotto on ollut viimeisten viiden vuoden aikana 10 prosentin luokkaa. Minimikertasijoitus on vähintään 200 euroa, ja merkintä onnistuu neljä kertaa vuodessa. Rahaston merkintäpalkkio on 3,0 prosenttia ja hallinnointipalkkio 1,5 prosenttia. Se myös lohkoo ja kaavoittaa, vuokraa metsästysoikeuksia sekä myy tarvittaessa metsäkiinteistöjensä maaainesta. Minimisijoitus on 5 000 euroa. – Metsäteollisuuden nykyinen ahdinko ei ole näkynyt millään lailla puumarkkinoilla, Tilli toteaa. – Lisänostetta hintoihin tuli siitä, että yksityisten metsänomistajien ja kotimaisten rahastojen lisäksi kiinteistömarkkinoille tulivat myös ulkomaiset metsärahastot. Nopeaa pudotusta ei kuitenkaan ole näkyvissä, sillä liki 80 prosenttia metsätilojen omistajanvaihdoksista tehdään omistajaperheiden sisällä tai sukupolvenvaihdoksina. Dasos Kestävä Metsä ja Puu III Nordean kautta voi sijoittaa Dasoksen metsärahastoon, jonka kohteet ovat pääosin Euroopassa. Tämän tunnustaa myös Tilli
TEKSTI: PEKKA AAVIKKO KUVAT: LEHTIKUVA 38 VIISAS RAHA 3/2024. analyysi | amer sports Amer Sports listautui taas Toistamiseen listautunut Amer Sports on vahvojen brändien yhtiö, jolta odotetaan kovaa kasvua
Muuntautuminen puhdasveriseksi urheiluvälinevalmistajaksi oli jo varsin pitkällä vuonna 2004, jolloin Amer irtautui savukeliiketoiminnasta ja lisäsi yhtiön nimeen sanan sports. Keskeisimpiä näistä olivat kiipeilyvälinefirmana alkunsa • Atomicin suksilla laskeva Mikaela Shiffrin on 97 maailmancup-voitollaan kaikkien aikojen eniten voittoja saavuttanut alppihiihtäjä. Amer sai alkunsa tupakkabisneksestä vuonna 1950, ja tulevina vuosikymmeninä se laajentui myös muille toimialoille. A mer Sports (NYSE: AS) on suomalainen urheiluvälineyhtiö, mutta siihen on perusteltua suhtautua kansainvälisen osakesijoittajan näkökulmasta. 29-vuotiaana hänellä on vielä mahdollisuus kasvattaa voittosaalistaan ja sen myötä myös Atomicin näkyvyyttä. Kaikki Amer Sportsin nykyisin tai aiemmin omistamat urheiluvälineliiketoiminnot ovat tulleet osaksi konsernia yritysostojen kautta. 3/2024 VIISAS RAHA 39. Ranskan Alppien kupeessa, pittoreskissa Annecyn kylässä pääkonttoriaan pitävän Salomonin omistuksessa oli myös muita yhtiöitä, jotka siirtyivät yrityskaupassa Amer Sportsille. Näkyvyyttä tuo myös Manuel Feller, jonka meriitteihin kuuluu esimerkiksi pujottelun MM-hopea. Käänteentekevä yrityskauppa tapahtui vuonna 2005, jolloin Amer Sports osti Adidakselta urheiluvälineitä ja -vaatteita valmistavan Salomonin. Vaikka pääkonttorin osoite on Helsingissä, yhtiön liiketoiminta on pääosin muualla ja muualta johdettua, osake on listattu vain New Yorkin pörssissä ja yhtiö raportoi tuloksensa Yhdysvaltain dollareissa. Muita ostoksia toimialalla olivat McGregor Golf Company vuonna 1986, koripalloistaan tunnettu Wilson vuonna 1989, itävaltalainen suksivalmistaja Atomic, urheilukellovalmistaja Suunto vuonna 1999, baseball-mailavalmistaja DeMarini vuonna 2000 ja kuntosalilaitevalmistaja Precor vuonna 2002. Urheiluvälinebisnekseen Amer laajentui ostamalla jääkiekkomailavalmistaja Koho-Tuotteen vuonna 1974
saanut Arc’teryx ja pyöräilytarvikkeita valmistava Mavic. Kolme kasvuajuria Ensimmäinen kasvuajuri on gorpcore-tyylin suosion jatkuminen, mikä tarkoittaa retkeilyvaatteiden suosimista arjessa. • Amer osti Salomonin Adidakselta vuonna 2005. analyysi | amer sports • Wilson-yritysosto vuonna 1989 oli aikakautensa suurin suomalaisyhtiön ulkomailla tekemä yrityskauppa. Atec valmistaa baseball-pallon syöttölaitteita, ja Evoshield myy suojavarusteita. Vastaava ilmiö on siivittänyt Chip Wilsonin perustaman Lululemonin lähes kymmenen miljardin dollarin liikevaihtoa tekeväksi urheiluvaatejätiksi. Melko hiljaiseen listautumismarkkinaan nähden helmikuussa 2024 New Yorkin pörssiin listautunut Amer Sports on yksi suurimmista vuoden 2024 pörssilistautumisista. Viimeisellä vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi enää 26 prosenttia, mutta tärkeimmillä markkina-alueilla Kiinassa ja Yhdysvalloissa kasvu oli edelleen yli kolmekymmentä prosenttia. Esimerkiksi runsaasti mediahuomiota listautumiselleen saanut Reddit on markkina-arvoltaan hieman Amer Sportsia pienempi. Vuonna 2019 yritysosto toteutui, ja yhtiön osake poistui Helsingin pörssistä. Mailaja pallopelibisnes käsittää ikonisen Wilsonin lisäksi baseballiin liittyviä tuotteita. Merkittävin ostos oli vuonna 2018 yhtiön hankkima ruotsalainen toiminnallisen urheilumuodin vaatevalmistaja Peak Performance, jonka mallistossa on vaatteita golfista lasketteluun. Segmentin liikevaihto on kasvanut vuodesta 2020 lähtien keskimääräin 15 prosenttia, ja liikevoittomarginaali on kohentunut hieman ollen noin yhdeksän prosenttia, joten sekä kasvu että liikevoittomarginaali ovat alle puolet verrattuna teknisten vaatteiden bisneksen lukemiin. Teknisten vaatteiden segmentti käsittää Arc’teryx ja Peak Performance -brändit. Lululemon on tunnettu joogavaatteistaan, mutta kasvu ei nojaa pelkästään joogaharrastuksen suosioon. Yritysostot ovat jatkuneet Salomon-kaupan jälkeenkin. Outdoor performance -yksikkö käsittää suksistaan tunnetut Salomonin, Atomicin ja Armadan sekä hiilikuiturunkoisia polkupyöriä ja pyörätarvikkeita valmistavan Enven. Amer Sportsia suurempia alkuvuoden listautujia Yhdysvalloissa markkina-arvoltaan ovat olleet vain konesalien puolijohdeteknologiaa kehittävä Astera Labs sekä kazakstanilainen fintech-yhtiö Kaspi.KZ. Erityisen hyvin vuosineljänneksellä kasvoi suoraan kuluttajille tapahtuva myynti, peräti 42 prosenttia. Jälkimmäinen mailavalmistaja on perustettu vuonna 1884, ja mailamerkki toimii MLB-sarjan virallisena mailana. Tämän yksikön liikevaihto on kasvanut vuodesta 2020 lähtien keskimäärin 33 prosentin vuosivauhtia, ja samalla liiketoimintayksikön liikevoittomarginaali on parantunut vajaa kolme prosenttiyksikköä lähes kahteenkymmeneen prosenttiin. DeMarini ja Louisville Slugger valmistavat baseball-mailoja. 40 VIISAS RAHA 3/2024. Karsintaa ja kasvua Sijoittajaryhmän omistuksessa Amer Sports on myynyt Precorin, Mavicin ja Suunnon sekä keskittynyt hakemaan kasvua organisoitumalla kolmeen liiketoimintaryhmään, joiden tasolla se myös raportoi liikevaihdostaan ja liikevoitostaan. Vuoden 2018 lopussa kiinalaisen urheiluvälinekonserni Anta Sportsin vetämä ryhmittymä teki Amer Sportsista vajaan viiden miljardin euron ostotarjouksen. Liikevoittomarginaali oli edellisellä tilikaudella alle kolme prosenttia. Supertähti Venus Williams pelaa Wilsonin mailalla Miami Openissa maaliskuussa. Liikevaihdolla mitattuna Amer Sports on kooltaan yli nelinkertainen Redditiin verrattuna. Vuoden 2023 liikevaihdon kasvu oli peräti 45 prosenttia. Liiketoimintasegmentin liikevaihto on kasvanut vuodesta 2020 lähtien keskimäärin 18 prosentin tahtia, mutta kannattavuus on heikentynyt. Anta Sportsin ryhmittymässä oli mukana Supercellinkin omistajana tunnettu kiinalainen Tencent, kiinalainen pääomasijoitusyhtiö FountainVest Partners sekä huippumenestyneen yhdysvaltalaisen urheiluvaatefirma Lululemon Athletican perustaja Chip Wilson
Nyt Kiinassa on 64 ja PohjoisAmerikassa 51 yhtiön omaa myymälää. Yhtiön nettotulos onkin vielä pakkasella. Kolmas kasvuajuri on Amer Sportsin tuotemerkkien menestys Kiinan edelleen kasvavilla kuluttajamarkkinoilla. Toinen kasvun ja myös kannattavuuden ajuri on suoraan kuluttajille tapahtuvan myynnin suosion kasvu. Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa ja koripallon NBA-liigassa Wilsonin pallot ovat lähes itsestään selviä pelivälineitä. OECD:n mukaan Kiinan BKT kasvoi viime vuonna 5,2 prosenttia, mikä oli enemmän kuin vuonna 2022. Kasvua tältä markkina-alueelta kertyi peräti 61 prosenttia. Omissa myyntikanavissaan yhtiön brändit pystyvät paremmin kontrolloimaan tuotteidensa esillepanoa ja hintamielikuvaa. Nike-brändin myynnistä suoraan kuluttajille tapahtuva myynti Niken omissa myymälöissä sekä verkkokaupassa toi edellisellä tilikaudella 21,3 miljardin dollarin liikevaihdon, mikä oli 44 prosenttia tuotemerkin myynnistä. Lululemon ei enää vuonna 2023 erittele verkkokauppamyyntinsä osuutta liikevaihdosta. Vuonna 2022 yhtiö vielä raportoi tämän lukeman, jolloin 3,7 miljardin dollarin verkkokauppamyynti muodosti 46 prosenttia liikevaihdosta, ja 45 prosenttia liikevaihdosta kertyi yhtiön omista myymälöistä. Atomicin ja Salomonin tuotteet saavat rutkasti näkyvyyttä talvilajien huippu-urheilijoiden käytössä, ja Salomonin vaelluskengät ovat saaneet laajaa suosiota ja ovat yleinen näkymä kaupunkikäytössäkin. Niken liikevaihto Kiinan markkina-alueella helmikuussa 2024 päättyneellä vuosineljänneksellä kasvoi kolme prosenttia, kun Pohjois-Amerikan alueella kasvua kertyi 18 prosenttia. Virallisiin kasvulukuihin vaikuttavat kuitenkin esimerkiksi erilaiset suuret infrastruktuurihankkeet, joten kiinalaisen kuluttajan käyttäytymistä voi tarkastella myös kuluttajatuoteyhtiöiden osavuosituloksista. Luksustuotekonserni LVMH:n orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa Japanin ulkopuolisella Aasian markkina-alueella oli vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä kuusi prosenttia negatiivinen. Amer Sports käytti pörssilistautumisessa keräämiään varoja lyhentämällä velkataakkaansa noin neljällä miljardilla dollarilla, mutta yhtiöllä on edelleen melko paljon velkaa. Tähän samaan pyrkivät myös Amer Sportsin teknisten vaatteiden brändit Arc’teryx ja Peak Performance sekä lasketteluvälineistä alkunsa saanut Salomon, jonka myynnistä nykyisin yli puolet kertyy ulkoilukengistä. Vuosien 2019–2023 aikana Amer Sports avasi Arc’teryx-brändille nettona 30 uutta myymälää Kiinaan ja 23 myymälää Pohjois-Amerikkaan. Kiina myös riskinä Kiinan talouden kasvu, ja etenkin kuluttajien ostovoima, on kuitenkin monien muiden maiden tapaan ollut koetuksella. Omiin myyntikanaviin nojaavat myös esimerkiksi Lululemon ja Nike. IS T O C K 3/2024 VIISAS RAHA 41. Yhtiön tuotemerkit ovat huippuluokkaa, mutta Amer Sportsilla on paljon kovia kilpailijoita, kuten teknisten vaatteiden osalta yksityisomisteinen Patagonia sekä VF Corporationin omistamat The North Face, Timberland ja Napapijri. n Kirjoittaja julkaisee myös omaa ulkomaille sijoittamista käsittelevää verkkopalvelua Rikastin.fi Vahvat brändit, mutta kova kilpailukenttä AMER SPORTSIN liiketoimintayksiköistä teknisten vaatteiden segmentti on yhtiön syömähammas ja Arc’teryx brändiportfolion kruununjalokivi. Tavoite myydä laajan yleisön suosimia vaatemerkkejä on Amer Sportsin kasvulle aivan keskeistä, sillä vaatteiden myyminen vaeltamiseen, vuorikiipeilyyn tai talvisiin alppilajeihin tavoittaisi lopulta melko rajallisen asiakaskunnan, mutta vaelluskenkiä ja teknistä kuoritakkia voi käyttää myös kaupunkiympäristössä kävellessä. Vuonna 2020 Kiinan markkina-alueen osuus yhtiön liikevaihdosta oli 8,3 prosenttia ja viime vuonna se oli yli kaksinkertainen, 19,3 prosenttia. Amer Sportsin brändit ovat vahvoja, mutta osakkeessa on sisällä odotuksia vahvan kasvun jatkumisesta. Tenniksen supertähdet, kuten Roger Federer ja Williamsin siskokset ovat tehneet Wilsonin tuotemerkkiä tunnetuksi sekä tennisharrastajien että penkkiurheilijoiden keskuudessa. Tulevina vuosina rahaa menee sekä velkataakan pienentämiseen että kasvuinvestointeihin, kuten uusien myymälöiden avaamiseen. Keskeistä Lululemonin kasvun taustalla on joogavaatteiden käytön yleistyminen muussakin arjessa. Koiranulkoilutus tai lähikaupassa käyminen joogavaatteissa on valinta, jonka taustalla voi olla vaatteiden mukavuus, tekninen toimivuus ulkoiluun tai mahdollisuus lähettää vaatteiden tyylin ja tuotemerkin avulla hillitty viesti harrastuksestaan ja elämäntavoistaan. Jälleenmyyjien liikkeissä vaatteet voivat pahimmillaan päätyä epäsiisteihin kasoihin sekä alennusmyynteihin
Kouluopeilla ei pärjää, vaan taloustiedon tarve muuttuu ajan myötä. Talousosaamisen saamista kokonaan omaksi oppiaineeksi esitetään silloin tällöin, mutta vaatimukset ovat vailla realismia tuntijakoihin kohdistuvassa paineessa. Kansalaisten osaamistason nostoon liittyvissä asioissa koulu on ensisijainen ajatus, sillä nuorissa on tulevaisuus, mutta samalla he ovat päivätyönsä eli oppimisen vuoksi kouluista helposti tavoitettavissa. Samassa yhteydessä todetaan, ettei omana kouluaikana koulussa ollut tarjolla opetusta oman talouden hallinnasta tai muista talousosaamisen tärkeistä taidoista. Keskustelussa talousosaamisesta unohtuu iso aikuisväestö. NELJÄNNELTÄ VUOSILUOKALTA lähtien mukaan tulee yhteiskuntaopin oppiaine, jossa oppilaat tutustuvat oman taloudenhoidon ja vastuullisen kuluttamisen perusasioihin. Koulumaailmasta puhuttaessa unohtuu, etteivät koulussa opetettavat sisällöt ole pysyneet samoina omista kouluajoista lähtien, vaan kouluopetus on elänyt ajassa. Kuka opettaa aikuisia. Peruskoulun opetussuunnitelmassa oman talouden hallinta huomioidaan jo varhaisista vuosiluokista lähtien laaja-alaisen osaamisen yleistavoitteissa. Peruskoulu ei ole vailla talousosaamisen opetusta. Ammatillisella puolella sen sijaan talousosaamisen opettamisessa olisi parantamisen varaa: opiskeltavasta ammatista riippumatta kaikille amisopiskelijoille kuuluu yhteisiä opintoja varsin vähän, eikä niiden sisällä ole riittäR O B IN H E IG H W A YB U R Y/ IK O N /L E H T IK U V A markkinat | asiantuntija 42 VIISAS RAHA 3/2024. S uomalaisten talousosaamisen parantamiseen huudellaan usein avuksi peruskoulua. Lukiossa opetussuunnitelmiin kuuluu pakollisena kokonainen taloustiedon kurssi. Ensimmäisellä ja toisella vuosiluokalla talousosaamisen sisältöjä on mukana laaja-alaisen osaamisen yleistavoitteissa, joissa muun muassa keskustellaan oppilaiden muotoutuvista kulutustottumuksista, opitaan tarkastelemaan mainontaa ja pohditaan mahdollisuuksia oman rahankäytön suunnitteluun
Ammattiin opiskelevat itsenäistyvät usein nopeammin kuin lukioopiskelijat ja aloittavat esimerkiksi yritystoimintaa verrattain nuorina. n Kirjoittaja Jussi Karhunen on Finanssialan kehityspäällikkö, joka vastaa talousosaamisen edistämisestä. Nykypäivänä omia rahojaan on vaikea hallita, jos taidot eivät riitä älypuhelimen tai tietokoneen käyttöön. Jotta suomalaisten talousosaamista saadaan kokonaisuutena korkeammalle tasolle, täytyy tietojen päivitystä tarjota paitsi aikuisväestölle, myös ikääntyneille – ja monelle muullekin tarkemmin määriteltävälle erilliskohderyhmälle. Pankkien, vakuutusyhtiöiden ja eläkeyhtiöiden kansalaisille suunnattu viestintä taas painottuu suurelta osin niin sanottuun hyödylliseen hupiin: jotta sisällöt löytävät tiukassa mediakilpailussa tiensä asiakkaiden kännyköihin, on niiden oltava paitsi viihdyttäviä, myös kiinnostavia. Opettajia itseään sen sijaan arveluttaa oma osaamisensa opettaa talousasioita: Talous ja nuoret TATin opettajille muutama vuosi sitten tekemässä kyselyssä moni opettaja kyseenalaisti oman osaamisensa. Esimerkiksi ikääntyneiden kohdalla kriittistä talousosaamista ovat digitaidot. Nämä teot ovat konkreettinen osoitus yhtiöiden yhteiskuntavastuusta. Tavoittavuus on kovalla tasolla, sillä kunnista peräti 267 on ottanut NYTin materiaalit käyttöön. Kyselyssä moni opettaja kyseenalaisti oman osaamisensa. Petokset ovat rikollisille erinomaisesti skaalautuvaa liiketoimintaa. Jo pitkään pankit ovat tarjonneet osaamistaan lapsille ja nuorille esimerkiksi erilaisten kouluihin suunnattujen työpajojen kautta. Pankit ovat kansalaisten oman taloudenpidon asiantuntijoita ja neuvovat päivittäin valtaisaa asiakaskuntaa arjen taloudenpidossa. Yhden tahon toimet eivät riitä, vaan samaan hiileen on puhallettava pankkien, viranomaisten, teleoperaattorien ja esimerkiksi somejättien. Petoksia tehtailevat rikolliset ovat ottaneet digitaaliset alustat haltuunsa ja hyödyntävät häikäilemättä esimerkiksi tekoälyä pommittaessaan alati muotoaan muuttavia petosyrityksiä tietoverkkojen kautta kansalaisille. Tiedot selviävät OECD:n vuodenvaihteessa julkaisemasta kansainvälisestä tutkimusvertailusta, jossa oli mukana 39 maata. Esimerkiksi työnantajilla tai ammattiliitoilla on mahdollisuus tavoittaa työssäkäyviä kohderyhmiä, eläkeläisjärjestöt taas ovat asiantuntijoita ikääntyneitä koskevissa kysymyksissä. Lopulta myös kansalaisella on oma vastuunsa ja roolinsa toimia viimeisenä puolustuslinjana. Maailman menossa mukana pysyminen vaatii tiedon tuottamista useilta tahoilta, mutta myös yksilön vastuuta oppia ja halua omaksua tietoa eri lähteistä. Suomalainen finanssisektori ponnistelee yksityisistä toimijoista eniten suomalaisten talousosaamisen eteen. Petosten torjunnassa pätee sama oppi kuin yllä kuvatussa talousosaamisen edistämisessä. Digihuijausten tunnistaminen on erinomainen esimerkki siitä, miten taloustaidot muuttuvat ajassa ytimen pysyessä samana. västi oman talouden hallinnan sisältöjä. Missä sitten mennään. Sen tavoite on, että suomalaiset olisivat maailman talousosaavin kansa vuoteen 2030 mennessä. Esimerkiksi viime kesänä Talous ja nuoret TAT:n sekä Nuori Yrittäjyys ry:n fuusiosta syntynyt Nuorten yrittäjyys ja talous NYT tarjoaa erittäin korkealuokkaista talous-, työelämäja yrittäjyyskasvatuksen sisältöä kunnille ja kouluille esiopetuksesta toiselle asteelle asti. Finanssiyhtiöiden omat mediat tavoittavat taloudenpitoa koskevilla opettavilla hyötysisällöillään miljoonia suomalaisia. Eri ihmisryhmien asiantunteva tavoittaminen on vaativa tehtävä, ja siihen eri tahoilla on halutusta kohderyhmästä riippuen toisia paremmat edellytykset. KIPEIMMIN KAIVATTAVINTA talousosaamista olisi kyky tunnistaa erilaisia digihuijauksia ja riittävät digiasioinnin taidot. Tähän työhön tarvitaan laajasti mukaan yrityksiä, järjestöjä, ammattiliittoja ja julkisen sektorin organisaatioita. Pelkän peruskoulun opeilla ei voi kuvitella pärjäävänsä hautaan asti. Suomalaisten talousosaaminen on maailman mittakaavassa keskitasoa. Eritoten työssä ovat kunnostautuneet pankit. Oma lukunsa ovat erilaiset koululaisille ja nuorille koulun kautta tai ohessa suunnatut talousosaamisen sisällöt. KOULULAISTEN TALOUSOSAAMISEN edistämisen suhteen meillä alkaa itse asiassa olla melko hyvä tilanne. Esimerkiksi NYTin Yrityskylässä vierailee jo 90 prosenttia kaikista kuudesluokkalaisista ja 89 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista. Talousosaamisen edistämisen kansallisen strategian ytimessä ei ole opetussuunnitelmiin puuttuminen, vaan sisältöjen tuominen kansalaisten näkyville eri tahojen kautta. Huijauksen tunnistaminen vanhassa analogisessa maailmassa vaati erilaisia taitoja kuin nykyisessä digitaalisessa maailmassa. TALOUSOSAAMISTA EDISTÄÄ Suomessa valtavan moni taho. Useita vuosia ongelmana oli, että kenttä oli hajanainen, eivätkä talousosaamisen parissa hankkeita toteuttavat tienneet välttämättä toisistaan – tai ainakin kokonaisuus oli vaikea hahmottaa. Kuitenkin kun koulut on käyty, on edessä vuosikymmeniä työelämässä, minä aikana oman talouden hallinnan ympäristö ehtii mullistua moneen kertaan. Halu kärkeen on kuitenkin kova: Suomessa eletään parhaillaan todeksi ensimmäistä kertaa laadittua kansallista talousosaamisen strategiaa. Asia kävi ilmi Suomen Pankin muutama vuosi sitten tekemässä kartoituksessa. 3/2024 VIISAS RAHA 43. Taidot, joihin eri ikävaiheissa tarvitaan parannusta tai lisäoppia, vaihtelevat. Taskussa olevista tilikirjoista on tultu pitkä matka nykyiseen digipohjaiseen oman talouden hallintaan. Niiden suhteen tarjonta ei ole koskaan ollut niin runsasta kuin nyt. Nyt asialle on saatu viranomaisjohto, kun talousosaamista Suomessa edistävien tahojen toimia koordinoi Oikeusministeriö yhteistyössä Suomen Pankin kanssa. Kuudessa vuodessa keskikastista kärkeen nouseminen vaatii kenties pientä ihmettä, mutta tärkeintä on, että asian eteen tehdään määrätietoisesti työtä
Erityisesti viimeisen parin vuoden aikana olemme saaneet lukea uutisista ja talousartikkeleista, miten laihdutuslääke Ozempic (tai Wegovy) myydään apteekeista loppuun välittömästi uusien erien saapuessa. Molemmat ovat erinomaisia tapoja vähentää osakesalkkuun kohdistuvaa riskiä, koska Suomen pörssistä ei millään löydy kaikkia mahdollisia toimialoja. Hakemusten käsittely voi kuitenkin viedä pari vuotta. Käytännössä lääkkeellä on niin kova kysyntä, että ainoa rajoittava tekijä on valmistuskapasiteetti. Tilastojen mukaan suurimmalla osalla suomalaisista sijoittajista osakesijoitukset kohdistuvat kotimaan pörssiin, mutta rohkeimmat ovat lähteneet sijoittamaan myös Suomen ulkopuolelle. 30 prosentin pääomaverotuksella tämä tarkoittaa siis 25,5 prosentin osinkoveroa aina 30 000 euroon asti ja 28,9 prosentin verotusta tämän ylittävältä tasolta, jolloin veroprosentti on 34. koulutus | ulkomaille sijoittaminen Osinkoveron palautukset ulkomailta tulevat viiveellä Saksan, Norjan ja Tanskan verottajilta osinkojen lähdeveroja täytyy hakea takaisin itse. Ozempicin menestyksen myötä sen kehittäjäyritys, Novo Nordisk, on monien sijoittajien huulilla ja suomalaistenkin osakesalkuissa. Suurimmalle osalle sijoittajista on tuttua listattujen yritysten osinkojen verokäytäntö, jossa osingosta 85 prosenttia on verotettavaa pääomatuloa ja loput 15 prosenttia verovapaata. TEKSTI: JESSE VILJANEN KUVITUS: ISTOCK O sinkokevät on puhkeamassa kukkaan ja monet suomalaiset odottavat jo kädet syyhyten sitä, että saavat listatuista pörssiyhtiöistä osingot arvoosuustileilleen. Suomen rajojen ulkopuolelle lähteminen on järkevää niin maariskin vähentämiseksi kuin toimialahajautuksen aikaansaamiseksi. Novo Nordiskin omistajat ovat saaneet nauttia viimeisen kolmen vuoden aikana osakekurssin nelinkertaistumisesta, minkä lisäksi tilille on napsahtanut vuosittain kasvava osinko. 44 VIISAS RAHA 3/2024. Novo Nordiskin omistajat saavat nauttia kasvavista osingoista laihdutuslääke Ozempicin ansiosta. Tämä on varmasti tuttua kauraa kaikille
Tallenna tiedosto PDFmuodossa. Vaikka eräät valtiot eivät seuraakaan verosopimuksia automaattisesti, olet oikeutettu hakemaan takaisin liikaa perityt lähdeverot kyseisten maiden verottajilta. Tässä pitää olla kuitenkin itse aktiivinen, koska muuten et saa liikaa maksettuja lähdeveroja takaisin. Listataan kuitenkin vielä tiedot eri maiden osalta oheiseen taulukoon, jossa on niin kohdemaan lähdevero, liikaverotetun lähdeveron osuus, takaisinperinnän takaraja ja kohdemaan verottajan verkko-osoite. Yritysten ISIN-koodi Googleta yrityksen nimi + ISIN. Veroviranomaisten kanssa työskentely voi olla jännittävää, mutta onneksi hakuprosessi on melko yksinkertainen, josta tuonnempana lisää. Osakkaiden ostoja myyntitapahtumat Pystyt luomaan PDF-tiedoston ostoja myyntitapahtumista osakevälittäjäsi (esimerkiksi Nordnet tilitapahtumat välilehti) kautta. Hae liikaa perityt verot takaisin Hakemukseen tarvittavat tiedot Lähdeverojen hakeminen onnistuu sähköisesti kohdemaan verottajan verkkosivuilta 3/2024 VIISAS RAHA 45. Esimerkkikäännökset Esimerkkikäännökset suomen kielestä englanniksi kaikista tärkeimmistä sanoista, joita dokumenteissa on. Tarvitset lomaketta täyttäessäsi asiat, jotka ovat listattuna oheiseen taulukkoon. Huomioithan, että yhdenkin liitteen lähettämättä jättäminen todennäköisesti johtaa käsittelyn viivästymiseen. Verotukseen liittyvissä kysymyksissä ja epävarmuuksissa on aina hyvä loppukädessä kääntyä verottajan puoleen. Erityisesti Norjan ja Tanskan viranomaiset ovat niin ruuhkautuneet, että käsittelyaika voi hyvin olla 1–2 vuotta, vaikka kaikki antamasi tiedot olisivat täysin oikein. Mistä maista voin hakea takaisin osittaisen lähdeveron. Huomaathan, että mitään tekstissä mainittua ei voi soveltaa osakesäästötilille. Osakesäästötilille ostettujen osakkeiden osalta lähdeveroa ei hyvitetä! Tämän lisäksi teksti on kirjoitettu yksityishenkilön näkökulmasta, eikä välttämättä ole sovellettavissa sellaisenaan yritykselle. Lähdeveron hakeminen verkkosivuston kautta Kun olet saanut kaikki edellä mainitut dokumentit ja tiedot koottua, on aika lähteä täyttämään kohdemaan veroviranomaisen sähköistä lomaketta. Jokaisen maan sähköinen lomake on erilainen, mutta kun opit edes yhden, niin osaat tämän jälkeen käyttää niitä kaikkia. Osinkotapahtumat Pystyt luomaan PDF-tiedoston osinkotapahtumista (niin maksu kuin ennakonpidätys) osakevälittäjäsi (esimerkiksi Nordnet tilitapahtumat välilehti) kautta. n Kirjoittaja omistaa artikkelin tekohetkellä Novo Nordiskin osakkeita. Jos päätät seurata ohjetta, vastaat itse tekemistäsi virheistä. dk -sivustolta löydettävän palvelun kautta. Kirjoituksen sisältö on koottu niin luotettavista lähteistä kuin mahdollista, mutta en voi taata tiedon virheettömyyttä. Toisin sanoen aktiivinen osuus prosessissa on hyvin pieni. Lähdeverojen hakeminen onnistuu sähköisesti kohdemaan verottajan verkkosivuilta, jotka olivat listattuna taulukossa. Otetaan kuitenkin Tanska laskuesimerkiksi, jotta taulukon luenta helpottuu. Tarvitset todistuksen kaikille vuosille miltä haet lähdeveroa takaisin. Lähteet: SKAT.dk, Altinn.no, Bzst.de Maa Lähde vero kohde maassa (%) Takaisin haettava liikavero tettu lähde vero (%) Takaisin perinnän takara ja (v) Verotta jan palvelu Norja 25 10 5 Altinn.no Tanska 27 12 3 SKAT.dk Saksa 26,4 11,4 4 Bzst.de Asia Lisätiedot Asuinpaikkatodistus Suomen verottajalta Tilaaminen onnistuu OmaVeron kautta polusta Etusivu -> Veroasiat -> Todistukset -> Asuinpaikkatodistus. Suomen ja eri maiden välisissä sopimuksissa on sovittu siitä, että lähtömaahan maksetaan 15 prosentin lähdevero ja loput verosta maksetaan maahan, jossa osakkeenomistaja asuu. Tarvitset siis lehmän hermot. Sähköiset lomakkeet tarvitsevat sinulta ainakin seuraavat asiat riippumatta kohdemaasta: 1) Henkilökohtaiset yhteystiedot ja henkilötunnus, 2) tilitiedot maksua varten, 3) syyn miksi haet lähdeveroa takaisin (yleensä muotoiltu sivustolla ”Double taxation agreement” tai ”Tax treaty” termillä, 4) Maksettujen osinkojen määrät ennen veroja vuositasolla yritystä kohden, 5) kaikki edellisessä kappaleessa listatut asiat liitetiedostoina. Esimerkiksi Novo Nordisk ISIN-koodi on DK0062498333. Suomella ja monella maalla on olemassa verosopimus, mutta osa maista, kuten Tanska, Saksa ja Norja ovat päättäneet vähät välittää sopimuksesta. Liikaverotetun lähdeveron voi hakea Norjan, Tanskan ja Saksan veroviranomaisilta. Hakuprosessi itsessään menee hyvin samalla tavalla kaikkien kolmen maiden osalta, mutta otetaan esimerkin vuoksi jälleen kerran Tanska, jonka lomakkeen olen täyttänyt useamman kerran ja olen todistettavasti saanut liikaverotetut lähdeverot takaisin. Suurin ajallinen panostus lähdeverojen hakemisessa on odottaminen. Voit hakea Tanskan verottajalta 12 prosenttia liikaverotettua lähdeveroa takaisin (27 prosenttia 15 prosenttia = 12 prosenttia) SKAT. Esimerkiksi Tanskalla syynä tähän on ollut monien miljardien eurojen havaitut väärinkäytökset. Mitä tarvitset haettaessa. Riippuen tietoteknisistä taidoistasi lomakkeen täyttämiseen luulisi menevän noin 30 minuuttia 3–5 vuoden lähdeverojen takaisin hakemiseksi. Tanska veloittaa ulkomaalaiselta sijoittajalta osingosta 27 prosentin lähdeveron, ja verosopimuksen mukainen veroprosentti on 15 prosenttia. Jokaisella maalla on omat lähdeveronsa ja takaisin haettava liikaverotetun lähdeveron osuus sekä takaisinperinnän takaraja. Jos prosessisi viivästyy, pääomallesi maksetaan korkoa
228 €/vuosi). 5 €, koskee osakkeita ja ETF:iä. Zenostock Ammattisalkunhoitajan työkalu 170 €/ vuosi ja Nuorille Osakesäästäjille 25 €/ vuosi (norm. OP Edulliset kaupankäyntipalkkiot op.fi-palvelussa ja OP-mobiilissa. Uudet asiakkaat käyvät kauppaa kaksi ensimmäistä kuukautta tasolla 1. Investtech Tekniset analyysit kaikista Helsingin pörssiin listatuista yhtiöistä 40 % alennuksella hintaan 99 € / 6 kk. Nuorille Säästäjän palvelupaketti maksutta. Vakuutusetuna saat vakavan sairauden turvan korvaussummaan 10 % korotuksen, aina 100 000 euroon asti. 8 €. Muista myös hyödyntää palvelun verovähennyskelpoisuus pääomatuloista. Perhejäsenyyden hinta 15 € edellyttäen, että samassa kotitaloudessa on jo yksi jäsenyys. Etu voimassa myös osakesäästötilillä. 0,04 %, min. Kaikki jäsenyydet sisältävät oikeuden hyödyntää Osakesäästäjien jäsenetuja ja -tapahtumia. Pankkien, välittäjien ja rahastojen tarjoamat edut Osakesäästäjien jäsenille: Danske Bank Maksuton digitaalinen kaupankäyntipalvelu ja osakkeiden säilytys. 2 %. Merkintäpalkkio norm. Vuoden 2024 Osakesäästäjien jäsenmaksu vain 38€. Asuntoja sijoitusasuntolainojen toimitusmaksu ja järjestelypalkkio ilmaiseksi. Nordnet Edullisempi välityspalkkio kotimaisiin osakekauppoihin: 0,15 %, min. 5 € ja muilla markkinoilla 0,15 %, min. 19,90 €/kk tai 200 €/vuosi). Mandatum Life Itsenäiselle sijoittajalle suunnatussa Traderkaupankäyntipalvelussa käyt kauppaa aina edullisesti: välityspalkkio alk. Investors House Rahastot Ei merkintäpalkkiota, kun sijoittettu summa on vähintään 5 000 euroa Investors House Rahastot Oy:n hallinnoimaan rahastoon. Edullisemmin Inderes-analyysit ja kaupankäyntiohjelma Infront Web Trader. Tarjolla on runsaasti etuja! Osakesäästäjien jäsenyys alkaen 15 €! Vuoden 2024 jäsenmaksu printtilehden tilaajalle 38 euroa, digilehdellä 30 euroa. 6 €. Sijoittaja.fi Vuosijäsenyys hintaan 96,75 € (ovh 129 €). Jäsenmaksu on kalenterivuosikohtainen. 7 €. Nuoret Osakesäästäjät -jäsenyys 15 € (ikäraja 30 v, Viisas Raha vain digilehtenä). Analyysit etuhintaan vain jäsenille: Inderes Inderesin analyysipalvelu jäsenhintaan 14,90 €/kk tai 149 €/vuosi (norm. Lehden tilaustyyppi jatkuu seuraavana vuonna automaattisesti. Sijoittaja.fi:n maksavana jäsenenä saat luku oikeuden koko sisältöön ja käyttöösi kaikki sijoittajan työkalut, mallisalkut, tulos ennusteet sekä -seurannan. Säännölliseen säästämiseen sopivassa digitaalisessa varainhoidossa voit saada etuna jopa 500 euron tuottobonuksen. Alennetut välityspalkkiot: 0,12 %, min. Välityspalkkio per toteutunut toimeksianto on Suomessa ja Ruotsissa 0,15 %, min. HEI, OSAKESÄÄSTÄJIEN JÄSEN! Olethan muistanut suositella jäsenyyttä
Kirjoja Paljon sijoitusaiheisia kirjoja jäsenhin noin. Jäsenetuna 25 % alennus kaikista Rahamedian ja Ghost Investorin verkkokursseista. Edun voi aktivoida myös jälkikäteen, tällöin alennus huomioidaan seuraavassa laskussa. 1 kk:n vuokra), kun otat OVV Kokonaispalvelusopimuksen ja olet uusi asiakas. Hyödy lehdistä, kirjoista ja koulutuksista: Viisas Raha Osakesäästäjien jäsenille ilmainen si joittajan talouslehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Lehti sisältää analyyseja suomalaisista ja ulkomaisista yhtiöistä, puolueettomia vertailuja ja asiantuntijakirjoituksia. vuokratakuu koko vuokrasuhteen ajalle, yhteydenpito vuokralaiseen sekä alkuja lopputarkastukset.. Valikoimassa mm. Osa sisältyy jäsenmaksuun, toiset ovat maksullisia, mutta markkinahintoja selvästi edullisempia. Asuntosijoittajalle: OVV Asuntopalvelut Ensimmäisestä välityspalkkiosta 30 % alennus (norm. Seppo Saarion tunnetut sijoitusoppaat ja Petri Ukkolan kirja Pörssi-ilmiöitä. Alma Median talouslehdet Normaaleista tilaushinnoista 30 % alennus Arvopaperin, Kauppalehden ja Talouselämän printti ja digitilauk sista. Sopimukseen kuuluu mm. Kurssit Osakesäästäjät järjestävät sijoitus aiheisia koulutuksia
Lähipiiriltä ei riittänyt liikaa kannustusta, kun rohkeasti ajatteleva nainen lähti rakentamaan sijoitussalkkuaan. TEKSTI: TARJA RANNISTO KUVA: SANNI LEHTONEN sijoittajat tutuiksi | sanni lehtonen 48 VIISAS RAHA 8/2022 Sanni Lehtosta voi seurata Instagramissa @vaurastaelamaa. Sijoittaminen voi olla normaali arjen askare Kun Sanni Lehtonen sai ensimmäisen vakituisen työnsä, hän teki ensimmäisen rahasto sijoituksensa. 48 VIISAS RAHA 3/2024
Nyt osinkovirtaa kasvattaessa viime vuoden tavoite oli saada osinkoja bruttona 3 000 euroa ja tänä vuonna 5 000 euroa, kohti 10 000 euron vuosituottoa osingoissa. – Ajan kuluessa ilo korostuu eniten, kun näkee varallisuuden kehittyvän ja salkku näyttää summia, joita ei ikinä ajatellut, että itsellä voisi olla, hän sanoo. – Siihen aikaan ei myöskään ollut esimerkiksi sosiaalista mediaa, josta olisi saanut tietoa helposti. Elämässä on paljon muutakin sisältöä eikä raha onnea kuitenkaan yksinään tuo missään tapauksessa, vaikka turvaa siitä saakin. Motto: Elämä on nyt . Hän pitää Instagramissa sijoituspalstaa Vaurasta elämää, jonka seuraajat ovat enimmäkseen 30 vuotiaista ylöspäin olevia suomalaisia naisia. Se onkin parasta palautetta, kun kiitetään ja kerrotaan, että on tehty ensimmäinen rahastomerkintä tai osakekauppa. Toisaalta yllättävän suuria voittojakaan ei ole osunut. Hän avasi rahastosijoitustilin. Se on kulkenut naisen matkassa enemmän tai vähemmän aina, ja hän toivoo sen jatkuvan eri tavoin myös jälkipolvillaan. n Sanni Lehtonen . – Näin vähän tietoa oli, kun en ollut syntynyt sijoitussalkku kainalossa, eikä sitä tullut äidinmaidossa, hän toteaa. Ensimmäinen tavoitteellinen teko oli PS-tilin avaaminen tähtäyksenään 5 000 euron vuosittainen sijoitus. Pian Lehtonen koki rahastosäästämisen kuitenkin tylsäksi, mutta muiden varoitukset kaikuivat mielessä, ja osakkeet tuntuivat aivan liian pelottavilta. Kotipaikka: Espoo . L apsuudenkodistaan Sanni Lehtonen ei saanut minkäänlaisia eväitä sijoittamiseen, melkeinpä päinvastoin; varoituksia ja pelotuksia rahojen menettämisestä. Aika pian huomasin, että vakaa osinkosijoittaminen on oma juttuni. Turvallisuushakuisella ja itsenäisesti toimeen tulemisesta kiinnostuneella naisella oli nyt hyvä motivaatio alkaa kasvattaa omaa talouttaan. Pian Lehtonen osti ja remontoi asunnon, jonka laittoi vuokralle parin vuoden kuluttua. Löydettyään viimeisimmän strategiansa eli turvallisuushakuisen osinkovirtaan sijoittamisen, Lehtonen päätti lopettaa asuntojen pyörittämisen. USA:n suorat osakkeet on myyty, mutta USA:n indekseihin Lehtonen edelleen sijoittaa. Tällä hetkellä salkku sisältää suomalaisia osakkeita ja lisäksi vain muutamia ruotsalaisia osakkeita. – Tavoite on vielä mielessä, mutta pakko sitä ei ole saavuttaa. Koulutus: Kauppatieteiden maisteri . Siinä ei tarvitse olla numeronörtti tai taitava excelin pyörittäjä. – Olen kiitollinen, että kuitenkin löysin rohkeuden jatkaa, ja toisessa pankissa suunnitelmani hyväksyttiinkin, Lehtonen kertoo. Pitkälti vain ostan ja pidän. Lehtonen kuuluttaakin sen perään, että sijoittaminen on pitkäjänteistä, ja varsinkin isompia liikkeitä hän sanoo pohtivansa pitkään. Oli myös ”hullu tavoite” Vuosien saatossa Lehtosella on ollut useita sijoitustavoitteita. Kello käy nopeasti, ja siihen ei ole aikaa enää paljon. Hän kiersi kaukaa kaikki mahdolliset ”numeeriset aineet” ja keskittyi johtamisen, markkinoinnin sekä työorganisaatiopsykologian ja tulevaisuustutkimuksen opintoihin. Tuonkin esille, että sijoittaminen voi tuoda hyvän taloudellisen turvan myös esimerkiksi yksinhuoltajalle, jolle työura ei ole tie rikkauksiin. Harrastukset: kirppikset, matkailu, mökkeily, metsä/luonto, kävely . Lisäksi hänellä oli uskomus siitä, että osakkeiden ostaminen vaatisi tuhansien eurojen kertapanostuksia. – Haluan normalisoida sijoittamisen, ja kertoa muille, että se voi olla tavallinen arkinen teko. Turvallisuushakuisuus nosti pian päätään Turvallisuushakuisuudestaan Lehtonen on hyötynyt siinä mielessä, että isompia turskia ei ole sattunut eteen. Kokemukset omalta sijoittamisen alkutaipaleeltaan synnyttivät Lehtoselle halun auttaa muita pääsemään alkuun. Palstallaan Lehtonen puhuu paljon myös säästämisestä ja ilahtuu nähdessään, kuinka ihmiset ovat heränneet miettimään talouttaan ja tekemään parempia valintoja. – Vaikka 15–20 vuotta sitten olin pitänyt osakesijoittamista täysin minulle sopimattomana, nyt koen, että tietoa alkaa olla enemmän, hän perustelee. Myös elämä on heitellyt ja maailman tilanne nostaa elinkustannuksia valtavasti, Lehtonen toteaa. Nettovarallisuutensa hän laskee vain kahdesti vuodessa. – Tiedän, että nettovarallisuus voisi olla ihan eri näköinen toisenlaisella strategialla. Etenkään naisten vaurastumisesta ei puhuttu missään. – Minulla on ollut myös hullu tavoite: miljoonan nettovarallisuus, kun täytän 50 vuotta. – Olen huomannut, että monella ei ole minkäänlaista puskuria, jolloin ollaan helposti lirissä, kun mitä vaan voi tapahtua. Jossain vaiheessa innostuinkin seuraamaan USA:n markkinaa lähes päivittäin ja tein pienimuotoista treidausta, mutta se ei todellakaan ole se, mitä haluan tehdä. Vasta aloitettuaan työelämänsä vakuutusyhtiössä Lehtonen ymmärsi, että elämä pitää turvata esimerkiksi sairastumisen varalta. – Kun lisäksi vaihdoin työtä asuntolainoittamisen pariin, vastasin jonkin verran myös asiakkaiden kysymyksiin sijoitusaiheista, jolloin sain varmuuden siitä, että olen oikealla tiellä, hän kertoo. Suunnitelmat toisen asunnon hankinnasta pankki kuitenkin tyrmäsi – ja jälleen myös lähipiirin oli kauhuissaan. Kauppatieteiden maisterin opinnotkaan eivät johtaneet sijoitusmaailmaan. Lehtoselle itselleen sijoittaminen sijoittuu intohimon ja arjen rutiinin välille. Instagramissa sijoittajapalsta @vaurastaelamaa 3/2024 VIISAS RAHA 49
Ne järjestävät toimintaa omilla alueillaan. Sijoituskerho klo 18, Frami D, kokoustila Mega 4.6. Kuukausitapaaminen klo 18, Radisson Blue Hotel, Hallituskatu 1. Yhtiö saa erinomaisen vetäjän kesäkuussa, ja renessanssi voi alkaa.” F-Secure ”Osakekurssin laskettua vuoden ajan ovat arvostustasot tulleet houkuttelevammalle tasolle. Toisaalta itse tunnistan myös trendin, joka arvostaa uudella tavalla kivijalkakauppoja ja pieniä erikoisliikkeitä.” Wetteri ”Ohjeistus vaatii yritysostoja, taseen kunto ei niitä edesauta. Muutokset tapahtumiin ovat mahdollisia. Opimme korona-aikana hyödyntämään nettiä monin tavoin. Sijoituspiknikristeily 7.6. Tarkemmat tiedot paikallisyhdistysten tapahtumista ovat osoitteessa suomenos.fi/ tapahtumat. P/E-luku on alle 15 ja osinkotuotto on ollut hyvä. Osallistujamäärä rajattu. Kasvunäkymät ovat kuitenkin hyvät laajan kumppaniverkoston ja Lookoutin oston myötä. Lisäksi viime vuonna alkanut uusi ohjelma, joka yhdistää omistajuuden sekä kantaasiakkuuden, on mielenkiintoinen.” Aktia ”Hieman sekasortoisessa tilassa olleen pankin book on painunut alle ykkösen ja on edullinen muihin suomalaisiin pankkeihin verrattuna. Kauden päättäjäiset, Tammiluodon Viinitila Naisten After Work siirtyy syksyyn Uusikaupunki / VakkaSuomen Osakesäästäjät 20.5. Huono yhdistelmä.” Piippo ”Vuosien mittaiselle laskukaudelle ei ole näköpiirissä loppua Venäjän markkinoiden kadottua. Seinäjoki / EteläPohjanmaan Osakesäästäjät 7.5. Kuukausikokous ja sääntömääräinen kevätkokous Mikkeli / Etelä-Savon Osakesäästäjät 21.5. Sääntömääräinen kevätkokous klo 18, Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan kokoustilat, Uusikaupunki, Sepänkatu 3, III kerros Sirkku Liimatainen Savonlinnan Osakesäästäjät Karri Salmi Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja Hannu Heikkilä Someron Osakesäästäjät • Myyntilaita Citycon ”Asiakaskäyttäytyminen on muuttunut huimasti verkkokaupan myötä. Yhtiön siirtyminen paalausja kaapelilankatuotteiden omasta tuotannosta alihankkijoiden käyttöön ei varmaankaan tule tuloksentekokykyä lisäämään.” • Ostolaita Kesko B ”Oma kestosuosikkini on Kesko. Kouvola / Kouvolan Osakesäästäjät 7.5. TAPAHTUMAT / OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMIVAT SUOMEN Osakesäästäjien alla toimii 37 paikallisyhdistystä ympäri Suomea. Sijoittajakerho klo 18, Hotelli Marja, Jääkärinkatu 8 Oulu / Oulunseudun Osakesäästäjät 20.5. Sijoituskerho klo 18, Frami D, kokoustila Mega Turku / Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 11.5. Yrityskauppa tosin myös lisää riskitasoa.” laidat | aktiivien liikkeet ”Yhtiö saa erinomaisen vetäjän kesäkuussa, ja renessanssi voi alkaa.” 50 VIISAS RAHA 3/2024
Kasvua tukeva verotus, jossa yhdistyvät 15 prosentin yhteisövero ja kaikille saajasta riippumatta yksi ja yhtäläinen seitsemän prosentin pääomatulovero. Työttömyys on kasvussa. Liiallinen veroruuvin ja leikkaussaksien käyttö jakaa kansaa voimallisesti. EU:lla on nyt näytön paikka – itäisen Suomen asia on koko EU:n asia. Vaihtoehto on kasvu. Myös kansallinen eheys on vaalimisen arvoista. Mikä toimi 1900-luvun jälkipuolella suljetussa markkataloudessa, ei enää kantanut avoimessa eurotaloudessa. Tehdään se nytkin yhdessä. Puolet EU:n itärajasta on Suomen alueella. Itäinen Suomi on menettäjä kaupan pysähdyttyä ja muuttuessa mahdolliseksi hybridivaikuttamiseksi. Vaihtoehto EU:n laajan pohjoisen rajaalueen näivettymiselle on kasvu. Kestävä ja terve talous vaatii pitkän nollakasvun kääntämistä ylöspäin. Roinisen listan työkaluja ovat kasvu, kannustimet ja esimerkki. Olemme ennenkin vaaran hetkellä osanneet ryhmittäytyä yhteisen edun taakse. Suomen sisäinen tilanne on haastava. Pitkän nollakasvun riivaama kansantalous ja nopeasti velkaantuva julkinen talous eivät tahdo enää kantaa saati kannatella muita. Konkurssit ovat lisääntyneet. Pelkillä leikkaussaksilla ja veroruuvin kiristämisellä toimien vaarana on näivettymisen syveneminen. Miten tässä näin kävi. Toivon, että vaikeassa taloustilanteessa löytyisi kasvuja yhteistyöhaluja. Otan listalta muutaman esimerkin. 3/2024 VIISAS RAHA 51. viimeinen sana | petri roininen Kirjoittaja on pörssiyhtiö Investors Housen toimitusjohtaja. Se on täydentävä työkalu pääministeri Orpolle ja valtiovarainministeri Purralle. Hallituksen on nyt aika nostaa katse ylös ja täydentää työkaluvalikoimaa. Yksi prosenttiyksikkö vuodessa lisää talouskasvua parantaa dramaattisesti hyvinvointiamme tulevina vuosina. Kansantalous on taantumassa. Suurin hallituksen oma virhe on mielestäni kasvun kannustimien sivuuttaminen sekä hallitusohjelmassa että julkisen talouden suunnitelmissa. Suuruusluokkaa 10 miljardin euron EU-rahoitteinen Itä-Suomen kasvuväline, jota olen ehdottanut, olisi pieni askel EU:lle, mutta jättimäinen loikka koko Suomelle. Olemme uuden edessä – pakosta. Suurin hallituksen oma virhe on kasvun kannustimien sivuuttaminen. Ehdotan hallitukselle vaativassa tehtävässä yhteistyön kättä. Vaihtoehto on kasvu S uomi on ollut pitkään nettomaksaja EU:ssa. Täysin oikea havainto on, että tietty määrä – suurikin – leikkaustoimia on välttämätöntä. Pitkästä yrittäjäja yritysjohtajakokemuksesta tiedän, kuinka kasvua tehdään ja mitä se tuo tullessaan. Vaihtoehto on kasvu. Samalla se tasapainottaa nopeasti julkista taloutta annetulla veroasteella. Kehyskertomus on muutaman vuosikymmenen mittainen. Julkinen talous velkaantuu nopeasti huolimatta yhdestä maailman korkeimmasta kokonaisveroasteesta. Kasvu puolestaan voi yhdistää kaikkia meitä suomalaisia. Tarjoan rakentavaa vaihtoehtoa – 10 kohdan kasvuohjelmaa, joka on nimetty Roinisen listaksi. Kantokykymme alkaa kuitenkin olla koetuksella. Toinen esimerkki on valtio-omistusten myyntiohjelman volyymin kasvatus, mutta varojen käyttö kasvuyritysrahastoihin tunnin junan sijaan. Suunnan on käännyttävä ja se on käännettävä. Ja kolmas esimerkki satoja tuhansia metsänomistajia palveleva käänteinen päästökauppa, jota Suomen on syytä edistää kaikin keinoin. Ja neljäs YeL:n korjaaminen tavalla, joka mahdollistaa kymmenien tuhansien pienyrittäjien elinkeinon jatkamisen. Mutta aito kestävä talous maahan syntyy vain korjaamalla 16 vuotta reaalisesti nollassa ollut kasvu kuntoon
Palvelun avulla voit jättää ja kannattaa aloitteita suomalaisille listayhtiöille. TEE OMA ALOITTEESI OSOITTEESSA OSAKASALOITE.FI Aloitteen tekeminen ei ole koskaan ollut näin mukavaa.. Suomen Osakesäästäjien Osakasaloite-palvelun avulla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa suomalaisten listayhtiöiden toimintaan. Voit vaikuttaa, olet sitten pieni tai suuri omistaja